Saatanan rumat kassit

Otan vastuun otsikossa olevasta termistä koskien joitakin tiettyjä käsilaukkuja. Käsilaukku, tuo elämää suurempi esine, yleensä naisille. Jostain syystä näiden ”luxury item”-suunnittelijat ovat yleensä miehiä. Hermès, Dior, Givenchy, Gucci, Burberry ja tietenkin Vuitton.

Ei kovin moni asia näytä nostavan naisessa himoa yhtä paljon kuin kassit, joilla on nimi… Ulkonäkö ja hinta ovat silloin sivuseikkoja.

What’s on womans’s bag?

Ihan sellainen minimivarustus, joiden kanssa ihminen poistuu kotoaan, lienevät avaimet, kännykkä ja lompakko. Sen lisäksi arkiseen selviytymiseen voi kuulua kalenteri ja kynä, nenäliinoja, kampa sekä joitain intiimihygieniatuotteita. Sitä helposti luulisi, että moinen varustus ei ole niin ihmeellistä, että sen kuljettamiseen tarvittaisiin kovin kummoistakaan pussukkaa. Vaan kuinka voikaan olla väärässä.

Naisten varustekassi on niin tunteita herättävä hankinta, että sitä on oikein korkeasti koulutettu ihminen jopa tutkinut, ihan kirjankin kirjoittanut ja määritellyt mukana kuljetettavan pussukan liittyvän pukeutumiskulttuuriin. Aah, nyt ollaan yhdistetty (saatanan rumiin) kasseihin taikasana, kulttuuri, joka wikipediassa määritellään seuraavasti:

Kulttuuri tarkoittaa tavallisesti yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta: tässä merkityksessä käytetään myös sanaa sivistys. Henkinen kulttuuri siirtyy ja säilyy tiedonvälityksen ja oppimisen avulla – henkisellä kulttuurilla on myös suora tai epäsuora rooli aineellisen kulttuurin syntymisen taustalla.

What’s on man’s mind?

Tätähän se Freudin pullukka mietiskeli kovin ja tuli melko lailla samaan tulokseen kuin kotoperäinen elämäntapa-/parisuhdegurumme M. Nykänen, että ”No pilluhan se on aina mielessä mutta hypätään nyt ensin!” Molemmat miekkoset ovat tunnustettuja alansa huipuiksi, joskin jälkikäteen molempien aatoksia ja varsinkin toimia on voimakkaasti kyseenalaistettu. Siitä huolimatta, molempien joskus kunnian päivinä hankittu maine kantaa yhä edelleen.

Viime mainittu koskee ”fashion industryn”, muotiteollisuuden (???),  kovia nimiä myös, tosin pillun perässä ei kovin moni suurista nimistä kuitenkaan ole (ollut), lähinnä ne muiden miesten pussukat ovat kiinnostaneet enemmän. Yhä edelleen jätkät kuitenkin myyvät kerta toisensa perään nimikoidut saatanan rumat kassinsa, naureskelevat koko matkan pankkiin asti (no, ainakin brändin nykyinen omistaja naureskelee) ja tyhmät ämmät ostelevat isolla rahalla pussukoita, ettei vaan leimautuisi kulttuurista vieraantuneeksi sivistymättömäksi moukaksi. Louis Vuitton, joka onnistui yhdistämään kantokahvat ja vetoketjun mäyräkoiran päkistämän pökäleen näköiseen möhkäleeseen, nousi hetkessä naisten märkien unien kohteeksi, maksoi mitä maksoi.

Eikä valmistajat paljoa punastele läiskätessään hintalappua pussukoihinsa.

Monkey see, monkey do…

… but monkey doesn’t understand. Luutosen mukaan saatanan ruma kassi pystyy tähän:

Laukku antaa viitteitä käyttäjänsä varakkuudesta ja sosiaalisesta asemasta, pukeutumistyylistä ja muodikkuudesta.Laukku valitaan asun ja käytön mukaan. Valinta ei vaikuta pelkästään ulkonäköön, vaan myös oloon ja olemukseen, jopa tapaan liikkua. Laukulla voi halutessaan ottaa kantaa ja ilmaista kuuluvansa tiettyyn ryhmään. Laukku voi olla osa identiteettiä kuten muu pukeutuminenkin. Kysymys on siitä, mitä haluamme itsestämme kertoa ja näyttää.

No ei nyt ihan. Ensinnäkin, jos tarvitsee laukkua todistaakseen ja kertoakseen itsestään jotain, on sitä kerrottavaa perin vähän. Ja jos ulkonäkö, olo ja olemus on laukun varassa, niin voin kertoa ihan luottamuksella: Ei se saatanan ruma kassi ihmeisiin pysty.

Varakkuus ja sosiaalinen asema? Niin, niitä kai onnettomat koppelot yrittävät ilmentää saatanan rumien kassien kautta, siinä missä miehet teknisillä vimpaimillaan. Minä en kuitenkaan näe mitään muuta kuin itsestään epävarman ja oman (tyyli)tajun puutteessa elävän kuoren, joka yrittää edes jossain pyrkiä sosiaalisen statuksen tikkaille noteerattavaksi. Ongelmana on kuitenkin, jos elämäntapa ei olekaan ihan sitä, mitä saatanan rumalla kassilla yritetään ilmentää.

monkey fakes money…

Käsilaukku on hyvin henkilökohtainen, eikä sinne päästetä ketä tahansa ronimaan. Aivan kuten alushousut. Ja aivan kuten alushousuja, ei käsilaukkuakaan pitäisi joutua ostamaan toisten jämistä, vaan kun ei sitä pussukkaa voi mennä ostamaan edes tarpeeseen merkkiliikkeestä, on sitä yritettävä hamuta jostain käytettynä. Mutta kun sen pitäis olla halpa! Ja halvalla saa vaan halpoja kopioita ja alkuperäinen maksaa. Paljon.

No, toisaalta, onhan tässä ”muotiteollisuuden sivistyneistössä” oma alahaaransa, feikkien tunnistajat, jotka auliisti tarjoavat apuaan niille, joiden sivistys ei ole vielä yhtä korkeatasoista, mitä tulee saatanan rumiin kasseihin. Nämä asiantuntijat väittävät tunnistavansa laadun sen nähdessään. Vaikka se sitten olisikin tehty pikku Ping-Pongin omin pikku kätösin viereisessä sweatshopissa, missä alkuperäinen ”laatu”. Samaiset asiantuntijat, tai ”asiantuntiat”, kuten he itse mielellään kertovat, olettavat merkkilaukkujen dissaamisen taustalla olevan kateus. No, on kai se sallittava tuokin tapa nostella omaa olematonta häntäänsä.

Koska turkiksia ei enää halua käyttää kuin ihan pahin uuvatti, on nyt yritettävä tehdä laukulla se, mikä ennen karvalla. Mutta niin se vain on, että jos ei kykene menemään merkkiliikkeeseen ostamaan haluamaansa ilman hintalapun hiplaamista, niin silloin siihen ei yksinkertaisesti ole varaa. Eikä se kirpputorilta tai nettihuutokaupasta ostettu saatanan ruma kassi lisää yhtään uskottavuutta että olisi.

Yksi vastaus artikkeliin ”Saatanan rumat kassit

  1. Päivitysilmoitus: Kulutusjuhla » Feikkilaukku herättää häpeää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *