21.07.2009

Sen verran harakkaa on meikäläisessäkin, että jotain koristeita piti blogiin hakea, lukijaystävällisyyttä näet, meikähän on tunnettu humanitäärisestä otteestaan kanssaeläjiin. Hakusessa oli yksinkertainen laskuri ja netin bittisammiosta vaihtoehtoja kyllä riitti. Oli propellipäiden virityksiä ja ilmaisia klik-tööt ja pum purkkavirityksiä.

Mutta vittu,  yksinkertaisen tyylikkään, edes jollain tavoin itse modattavan laskurin löytäminen oli mahdotonta! Eli sellainen pitäisi väkertää itse tai sitten tyytyä siihen mitä on tyrkyllä. No nyt on, pelkkä hittilaskuri, mutta taatusti yksinkertainen. Ja aivan vitun ruma. Aina ei voi voittaa.

Pitkällisen, suorastaan työtä muistuttavan rupeaman jälkeen alkoi myös löytyä luettavaa ja katsottavaa netistä. Osa mielenkiintoisista blogeista oli tosin jo hapantunut aikoja sitten, mitä lie kirjoittajalle tapahtunut, kun viimeisinkin päivitys saattoi olla parin vuoden takaa, mutta blogi edelleen roikkuu eri listoilla ja osuu hakukoneisiin…

Poistakaa ne vanhat raatoblogit tai päivittäkää niitä!

Internet on muutenkin täynnä paskaa. Niin kuin esimerkiksi muoti-, meikki- tai “nillin nillin, mulla on ollut niin vähän legoja ja nekin lattian raossa”-blogeja. Jos törmään yhteenkään sellaiseen enää, oksennan luultavasti näppikselleni.

Onneksi edes jotain löytyy luettavaksi/katsottavaksi

Kylmän viileästi olen hakenut ja katsonut blogeja pelkän nimen perusteella, jos nimi oli kiinnostava, mulgaisin sisällönkin. Ja petyin tosi usein. Toisaalta taas blogin nimi saattoi olla tosi tylsä, suorastaan paska, mutta sisältö terästä. Yksi esimerkki sellaisesta on: Ezka. Ezka ei vaikuta olevan huumorimiehiä blogin suhteen, mutta se ei ole ensisijainen välttämättömyys, kunhan muuten kirjoittaja pystyy tuottamaan kielellisesti ja sisällöllisesti tolkun tekstiä. Toisaalta, huumorin suhteen on tämä kirjoittaja täräyttänyt suoraan ytimeen: Kuka olisi naurettavampi kuin minä itse?

Käsityö-  (juu, ei niitä “käsitöitä”) ja eri paskartelublogeja on runsaasti, kokkaamista ja sisustamista myös. Tyyyyyyylsääääääääääähhhhh. Yhdessäkään ei ole mitään uutta, jokainen yrittää epätoivoisesti keksiä pyörää uudelleen. Kenestäkään ei ollut kuitenkaan raketti-insinööriksi ja useimmat niistä on vielä tosi surkeasti kirjoitettuja.

Suuri osa bloggaajista vaikuttaa olevan hirveän tosissaan aiheensa ympärillä, kommenteista vedetään herneitä haistimeen puolin ja toisin oikein kappakaupalla. Siinä ei paljoa pakkoruotsi, homoseksuaalit tai siviilipalvelus ole aiheina kiihottavia lainkaan, kun rättibloggaajat käyvät tositoimiin. Pelottavaa sakkia.

Uupelossa on yhä edelleen lisää mielenkiintoisia blogeja, mistä tahansa aiheesta, mutta vain hyvin kirjoitettuja! Joka tapauksessa, Ladyn tiukan seulan läpäisseitä blogeja ON olemassa ja suurena ihmisystävänä jaan ne muiden kanssa tuossa sivupalkissa. Sipulivee, vai miten ranskalaiset sen kiroilee.

Popularity: 21% [?]

Blogger PostDeliciousFriendFeedFacebookGoogle BookmarksGoogle ReaderHotmailLinkedInNetlogMySpaceStumbleUponTwitterWordPressDiggMyLinkVaultGoogle GmailYahoo MailRead It LaterShare
  • Ainoa

Comments

  1. Upee on 22.07.2009

    Piti tulla heti tsiigaamaan, millä hiekkiksellä sitä leikitään :p

    Saatanpa minäkin lukea lisää.

  2. Kappas on 22.07.2009

    Noh, perkele. Ei tähän voi mitään lisätä.

Jotain sanottavaa? Avaudu tässä.