19.07.2009

Tämän postauksen taustalla on kaksi herätettä: Keskustelupalstat yleensä ja römpsäraadit kuvien kera pienten lasten vanhempien lehdyköiden keskustelupalstoilla. Vittuallergia näyttää olevan varsin yleinen, tässä monimuotoisesti allergisoituneiden maassa.

Vitut!

HPvittuHarva asia on niin vähän- ja väärinymmärretty kuin vittu. Kiihkeimmät vittuallergiset kompastuvat ensimmäiseen keskustelun sekaan ilmaantuvaan vittuun niin pahasti, että jatkokeskustelu yleensä kääntyy täysin väärille urille alkuperäisestä aiheesta, pelkäksi vitun ympärillä pyörimiseen. Ymmärtämättömät pitävät sanaa vittu kiroiluna, mitä se tietenkin voi joissain tapauksissa ollakin, mutta vitun ilmaantuminen keskusteluun on aina laitettava oikeaan asiayhteyteen. Asiasta on tehty tutkimustakin: Aggressiivi. Aggressiivi ei tee kuitenkaan oikeutta vitun monimuotoisuudelle.

Vitulla päähän

Pahiten vitulle allergisoituneet ottavat vitun hyvin henkilökohtaisesti ja kokevat sen olevan hyökkäävä tapa keskustella, mikäli vittua käyttää sanana muiden joukossa. Tätä teoriaa tukee myös sijamuoto aggressiivi. Vittu on kuitenkin varsin vähäinen arvolataukseltaan ja aina riippuvainen yhteydestä jossa sitä käytetään. Vittu yksinään voi olla myös hyvin neutraali, välimerkinomainen tauko asiassa/keskustelussa. Vittu voi myös päättää keskustelun kuten piste kirjoituksen. Vittuallergiset ovat kyvyttömiä seulomaan vitun tarkoitusta tekstistä ja erehtyvät vitun olevan joku erityinen osoitus käyttäjänsä henkisestä kypsyydestä.

Monille on vitun tarkoitus ja syvin olemus epäselvä, vaan eipä se estä peräkamarin kasvatteja osallistumaan vittu-keskusteluun, koska onhan jokaiselle saamattomalle runkkarille annettava tilaisuus osoittaa tietämyksensä: “Minä olen luullut vitun olevan vain hevosella ja viiden lapsen äidillä“. Tarina ei kuitenkaan kerro, millä tavoin aiheeseen perehtynyt asiantuntija on tiedon hevoselta hankkinut, millä nimellä meetwurstin raaka-aine haluaa genitaalialuettaan nimitettävän. Viiden lapsen äidillä taas on varmasti kädet täynnä muutakin puuhaa, kuin mietiskellä, millä nimellä sitä jalkovälissä olevaa tuotantolaitostaan nyt kutsuisi…

Vittujen kevät

Vitun pitäisi saada se arvostus, joka sille monikäyttöisenä sanana kuuluu, sillähän voi korvata kokonaisia virkkeitä! En tiedä yhtään toista viisikirjaimista sanaa, jolla voi kuitata niin paljon kokonaisia asioita, kuin vitulla, varsinkin jos se yhdistetään johonkin muuhun sanaan. Esimerkkejä:

Ei vittu! :

En saata uskoa silmiäni/korviani, piti minun tämäkin vielä kokea. Olisin halunnut olla joutumatta tähän tilanteeseen, pahin pelkoni on toteutunut, joudun luultavasti korjaamaan jonkun tunarin jälkiä jne.

No vittu :

Tämä toteamus ei ole ns. anglismi, no ei ole sama kuin suomen kielen ei. Kyseessä on siis puhdas toteamus, jolla helposti katetaan mm. seuraavanlaista: Hoidin/hoidan homman kuten pitääkin, koska kukaan muu ei tuntunut nousevan tilanteen tasolle, annoin mitä kuuluu ja kuka käskee. Liian kauan asiat olivatkin retuperällä.

Vain parilla yksinkertaisella esimerkillä valottuu jo hieman, kuinka vittu voi olla tarpeellinen jopa asiallisissa yhteyksissä. Vittuallergiset  pyrkivät tämän kiistämään ja väittävät, että asian voi hoitaa muillakin tavoilla ja sanoilla, mutta koskaan tarjolle ei ole tullut yhtä kattavaa ja monikäyttöistä sanaa kuin vittu.

eisaa

Vittuilua

Jonkun aikakausilehden keskustelupalstalla vittu konkretisoitui kuviksi. Asia ylitti uutiskynnyksenkin, koska näin kesäaikaan uutiset ovat yleensä vähissä muutenkin. Keskustelu linkitetystä kuvasta oli kiihkeää, linkittäjä halusi tietää peräpukamistaan, mutta keskustelijat arvioivat pillun karvoituksen, yleisen ulkonäön sekä kaiken mahdollisen linkittäjästä itsestään, vaikka näkivät kuvasta vain, melko laaja-alaisesti tosin, vain genitaalialueen.  Varsinkin anonillit kunnostautuivat römpsäraadissa. Puolestapuhujia oli myös, useat arvostivat kuvan esittäjän rohkeutta ja uskallusta. Suurin osa piti myöskin kuvassa esitettyä naisen alapäätä täysin normaalina, mitä nyt raskaudenaikaiset pukamat näyttivät olevan hyvin kehittyneet.

Vittuuks tässä

Vitusta on siis moneksi, mutta kylmäksi se ei jätä juuri ketään. Yllättävän usein vittuallergia on sukupuolisidonnaista ja voimakkaimmin vitulle allergisoituneet vaikuttavat olevan naisia.haistavittu

On toki miehiäkin, mutta miehiltä tuntuu helpommin sujuvan tarjolle laitetun vitun ohittaminen. Siis tekstissä. Miehiltä sitten kuitenkin vastaavasti tuntuisi sujuvan paremmin toive naisen genitaalialueen aromaattisen puolen selvittämisestä eli siis vitun haistattelu, jolloin vittu on selkeästi negatiivisessa yhteydessä, jopa aggressiivisessa, olematta silti aggressiivi.

Siitä huolimatta, että vittu yhdistetään naisiin ja vieläpä tiettyyn osaan naista, on vittu useimmiten hyvin sukupuoleton samalla tavoin kuin arvolataukseton sanana.

Vituttaako?

Vittu pitäisi aina, varsinkin teksteissä, kohdata rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, takertumatta vittuun ja nähdä asia vitun takana. Vittu myös pitäisi jättää rauhaan enemmiltä analysoinneilta, vittu on vittu on vittu. Viisikirjaiminen sana.

Popularity: 100% [?]

  • Blogger Post
  • Delicious
  • FriendFeed
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Google Reader
  • Hotmail
  • LinkedIn
  • Netlog
  • MySpace
  • StumbleUpon
  • Twitter
  • WordPress
  • Windows Live Favorites
  • Digg
  • MyLinkVault
  • Google Gmail
  • Yahoo Mail
  • Read It Later
  • Google Buzz
  • Share/Bookmark

Comments

  1. Myytinmurtaja on 24.07.2009

  2. Lady on 24.07.2009

    Njaah… Olen ymmärtänyt, että vittu sopii myös toisten naisten suihin.

  3. ulpuka on 25.07.2009

    Voihan sen kuorruttaa ihan millä haluaa, mutta asia pysyy samana. Eikö?

  4. Lady on 26.07.2009

    Valitettavasti minä en ole erityisesti kokki-ihmisiä, joten kuorrutusasioissa en juurikaan osaa neuvoa.
    Käsittääkseni yleisin lienee VOI.
    Voi vittu on ollut osallisena moneen verenpaineen kohoamiseen, joten sinun tulee selvittää sen sopivuus itse, tarvittaessa terveydenhuollon henkilökunnan kanssa.

  5. Vitun jees. on 27.07.2009

    Ihmoa jota ei vituta, on selkeästi sinut vittunsa kanssa, Voivittu on jo elintarvikkeeksi luokiteltava, saati jollain kuorrutuksella esitetty vittu. Vittu on vittu, se ei kuorrutuksella, eikä paistamalla muuksi muutu.

Copy Protected by Chetan's WP-CopyProtect.