21.09.2009

Hudaa!

by Lady

Niin vähän aikaa…

… ja liikaa sellaisia, joille pitäis antaa hudaa.

Kaikki on jo tottunut itsensä nolaaviin tapauksiin eri kykykisoissa, Big Brother- ja muissa “reality”-ohjelmissa, mutta vihdoinkin tänne on matkustanut valtamerien takaa jotakin amerikkalaista, jonka suomalaiset osaavat tehdä paremmin kuin alkuperäiset!

Hyvä Diili…

HH1Donaldilla on paljon hienommat ja isommat puitteet omassa Trump-showssaan, mutta edes kaikki glitteri ei onnistu tuomaan samaa karismaa kuin Hjalliksessa on luonnostaan. Hjallis näyttäisi yhtä luontevalta kuin paska boolimaljassa samoissa kulisseissa Donskun kanssa. Ja se ei tarkoita yhtään sitä, että Hjalliksen businesskyvyt olis yhtään vähäisemmät kuin Donaldin.

Amerikassa kaikki nyt vaan on niin suurta…

…but very bad business

Ensimmäinen tehtävänanto ja sen suorittaminen oli niin tyypillisen suomalaista kuin olla ja voi. Kaikki olivat intoa piukassa esittämään osaamistaan ja ainoa mitä kotiin astin näkyi oli helvetinmoinen joukko tekemässä itsestään pellejä. Huvittava oli tämä yks uuvatti, joka kauppas rehuja telkkariin pääsyn kylkiäisenä. Haloo, töllö on jo niin vanha keksintö, ettei se ole enää mikään ihme tai meriitti, jos pärstänsä sattuu jossain sekunnin pätkässä näkemään. Kaikki ei edes halua sitäkään.

Eikä seuraava tehtävä mennyt yhtään sen kummemmin, hikinen oli voitto eukoilla puhkinussitun Muuminsa kanssa. Primadonna-Arska heitti taas oman soolonsa, vaan kusi lahkeilleen tosi pahasti. Paskahousu ei edes ota vastuuta toilailuistaan, vaan istuu tuppisuuna silmiään muljautellen, kun kysytään kenen housut haisee.  Jotenkin koko jätkästä on sellainen kutina, että se lukee hapset väpättäen kaikki kritiikit itsestään ja kohta ollaan käräjätuvassa ja otsikoissa…

Sitä odotellessa.

HH2Suoraan sanottuna olis sietänyt saada potkut molemmat sakit kokonaisuudessaan ja vähän terävämpiä kyniä penaalista tilalle!

Mut Hjallis on äijä!

Aavistuksenomaista sovinismia haistettavissa välillä Hjalliksen kommenteissa, mut hei, ei kisaa käydä genitaaleilla, vaan kyvyillä. Joka tapauksessa, kerrankin ohjelma, jossa ei kukkahattuilla ja ymmärretä kyvyttömyyttä, varsinkaan itse aiheutettua, vaan hudaa tulee, suoraan ja suomeks. Tai oikeestaan stadin slangilla, mut rypsikynsille voidaan ehkä järjestää tekstitys…

Popularity: 10% [?]

  • Blogger Post
  • Delicious
  • FriendFeed
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Google Reader
  • Hotmail
  • LinkedIn
  • Netlog
  • MySpace
  • StumbleUpon
  • Twitter
  • WordPress
  • Windows Live Favorites
  • Digg
  • MyLinkVault
  • Google Gmail
  • Yahoo Mail
  • Read It Later
  • Google Buzz
  • Share/Bookmark

ei kyl millää hyvälläkää enään

puuniVähänks mua rassaa, et joka paikas dissataan ku mä olen äippä. Ja varsinki niitä dissataan, jotka on teiniäippiä. Minkä sille voi jos tulee vahingossa raskaaks???? Mäki oon tullu kolme kertaa.

Sitä paitsi mun eka raskaus oli ihan pelkkä iloinen yllätys, ku mulle oli kuitenkin aina sanottu että käytä kumia. Mut emmä pystyny käyttää sitä koko aikaa ku siin tuli sekstatessa aina hirvee hiki ja mä lihoin siitä asusta ulos. Sit noi kaks seuraavaa oli ihan lääketehtaan vika, koska ne e-pillerit petti! Mä luin ohjeet tarkkaan ja niis sanottiin että käytetään sisäisesti, mut missään ei sanottu, että se nappi pitäis syödä!

Mä en oo enää teiniäippä, mun mutsi ei saa enää lapsilisääkään, se loppu ku mä sain mun toisen lapsen. No joka tapauksessa mul on kolme ihanaa lasta, kaks prinsessaa ja yks prinssi, vaikken mä ookkaan sukua kellekään englantilaiselle Victorialle enkä sen miehelle joka pelaa jalkapalloo. Ne on kuitenkin ihanii, julkkiksii ja rikkaita.

Mä oon miettinyt, mitä must tulee isona, mut en mä viitti töihin mennä, ku mä kuulin et naisille maksetaan vaan 80 senttii eurosta. Ei kannata. Mun kundikaverit on kyl luvannu  mulle sen kakskyt senttii, mut ne on kaikki ollu tosi huonoi matikassa, ku mä en oo kyl nähny viel yhtään kakskytä senttistä.

bändäriMä ajattelin et mä voisin olla sellanen julkkistyttöystävä ja oikeestaan mä oonkin, kun mun nyxä löysi mun mainoksen paikallisen veskin seinältä, mis luki POSKIHOITOO ja mun numero. Mut mä kyl kerroin sille, et mun opiskelut jäi kesken, ku mä tulin raskaaks ja sen takii mä opin vast tekee käsihoitoi. Sit se tuli.

Nyt mulla on masuasukki ja me ollaan tosi onnellisia, kundikaveriki sano et “Vittu, jippii nyt taas” ku mä kerroin sille täst ihanasta yllätyksestä. Nyt mä en tietty voi mennä duuniin, koska mä olen äitiyslomalla, mut onneks mä saan kodin hoidon tukee. Paitsi se on vähä tyhmää, ku pitää olla lapsii ennenku saa kodin hoidon tukee, koska mä olen hoidellut kotia ja hoidellu himassa vaik mitä, mut sen jälkee faija heitti mut ulos.

Onneks mun nyxä on ahkera liike mies ja se antaa mulle rahaa joskus. Se myy nettihuutokaupas tietokoneita ja puhelimii, kai sil on niinku oma firma. Mut ei me niinku asuta yhes, ku sit mä en saa asumistukee enkä yksin huoltaja lisiä, vaik noi kaikki muut lapset ei ookkaan tän nyxän, et tässäki niinku ihmisii huijataan. Mut ei tääl ensi kodis kyl saa asuukkaan ku minä ja lapset vaa, mut me saadaan kyl sosiaali  huollolta oma kämppä. Mä toivon et siin on sit palvelut ja luonto lähellä ja oma sauna.

kakaraMe saatiin aikasemmasta kämpästä häätö, koska naapurit ei ollu ollenkaan musikaalisia ja ne sano että ne ei jaksa kuunnella ku kundikaveri treenaa skittaa ja lapset huutaa ja rikkoo paikkoja. Ja ne lapsivihaajat oli sanonu sossuun, että mä olen huono äippä ja mun lapset on ihan perseestä. Mut mä kyl korjasin asian oikeen laidan ja kävin pudottaa kaikille naapureille nimettömän kirjeen, ettei me olla mitään homoja eikä meillä kyllä harrasteta mitään peppu seksiä.

Nyt kaikki naapurit on tosi ilosia ja nauraa mut nähdessään, mut se on nyt myöhästä, me muutetaan täält veks! Siitäs saatte!

Popularity: 21% [?]

  • Blogger Post
  • Delicious
  • FriendFeed
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Google Reader
  • Hotmail
  • LinkedIn
  • Netlog
  • MySpace
  • StumbleUpon
  • Twitter
  • WordPress
  • Windows Live Favorites
  • Digg
  • MyLinkVault
  • Google Gmail
  • Yahoo Mail
  • Read It Later
  • Google Buzz
  • Share/Bookmark

Copy Protected by Chetan's WP-CopyProtect.