27.02.2010

Siitä on oikein tutkimus tehty. http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/02/30942

Ja sen kyllä huomaa: Pitkästä aikaa kunnon talven saapuminen näille vyöhykkeille on taas paljastanut, kuinka normaali vuodenaikavaihtelu  paljastaa pelkän tyhmän raakalaisen.  Mistä sen näkee?
No, ihan katukuvasta.

Hävyttömät karvat

Käsittämätöntä, kuinka paljon itseään sivistysvaltiona pitävässä maassa kulkee vapaalla jalalla, valitettavan usein naispuolisia otuksia, joiden yllä roikkuu vastenmielisellä tavalla tuotettu ulkovaate: Turkis. Yhtään eettisesti kestävää perustelua ei turkishäkkieläimen kuolleesta nahasta tehdylle vaatteelle ole. Edes yhtään rationaalista perustelua ei kyseiselle pukeutumistavalle löydy.

Turkistarhaus on yhä edelleen Suomessa täysin laillinen elinkeino. Näin ollen oman käden oikeudella käyttäytyvät “eläinten vapauttajat” onnistuvat ainoastaan saamaan, viranomaisten lisäksi, myös muut ihmiset turkistarhaajien puolelle. Suomessa kun kunnioitetaan lakia, lääkäriä ja pappia. Opettajat valitettavasti menettivät auktoriteettinsä jo kauan sitten. Omaa järkeä ei tarvita, omaa moraalia vielä vähemmän.

Suurin osa Suomessa tuotetuista turkiksista menee rajojen ulkopuolelle, mutta mistä sikiävät kotoperäiset turkispukeutujat ja miksi he turkiksiaan käyttävät?

Helppoa: Koska turkis ei oikeasti istu kuin alkuperäisen kantajansa päälle, voi turkin alle piilottaa vaikka kuinka pahat luonnonkiharat sääret ja perseen joka saisi leveydellään pizzauuninkin noloon asemaan. Pullonkaula-hartiat ja luisu ryhti ilman rintamukselle kehittyneitä merkkejä aikuisesta naisesta saa kompensoitua sillä, että rojauttaa niskaansa “vaatteen”, jonka kantamiseen tarvitaan koko lihasarsenaali. Siis se, joka on kehittynyt onnettomalle kaappijuopolle konjakkipullolle ja takaisin kirmaillessa. Suomalaiselle miehelle hiusten harveneminen on kauhistus, mutta turkishatun käyttäminen ei saa ketään uskomaan että siellä karvaläysän alla muhisi sen enempää järkeä tai sivistystä kuin tuuheita kiharoitakaan. Sitä paitsi, miehellä karvojen oikea paikka on mulkun juuressa, ei kärjessä…

Raakaa, mutta rehellistä: Tarhatusta eläimestä tehtyä asua käyttää vain tietämätön ja välinpitämätön juntti. Eläimen tarhausta elannokseen tekevät ovat välinpitämättömiä mouhoja, jostain syystä näitä näyttää kertyneen runsaslukuisesti “pohojammaalle”, paikkaan jossa jo murre paljastaa kuinka jähmeää on ajattelu ja asenteet.

Karvattomat hävyt

Koska ennen mahdollista lakiuudistusta on turkistarhausta siis siedettävä laillisena, mutta jotain on kuitenkin tehtävissä jo ennen sitä. Ei, ei mennä vapauttelemaan tarhaeläimiä ennestäänkin sotkettuun ekosysteemiin, vaan mietitäänpä toisenlaisia ratkaisuja. Kyseiset kalkkunat, jotka haluavat osoittaa “statustaan” pasteeraamalla turkikset päällä käyvät usein myös erilaisissa hoitoloissa vahauttelemassa viiksiään, sekä ylä- että alahuuliltaan. Kukas sitä nyt omia karvojaan kantaa, kun se voi väkivalloin repiä toisen päältä…

Eikös näistä poistetuista vahoista voisi jatkojalostaa jokaiselle turkiksen ja ihan omavaraisena? Siitä vaan liimailemaan tahmeita vahaliuskoja toisiinsa ja uusin trendi on syntynyt. Siinä tulee kuitattua kaksi asiaa yhdellä kerralla: Kierrätys ja muotitietoisuus. Saa vieläpä osoittaa luovuuttaan liimailemalla erilaisia kombinaatioita vahaliuskoista ja päätyy ehkä kokonaan uudelle uralle muotisuunnittelijaksi. Samalla saa helposti ilmaistua toiveen että vielä se joku käytön puutteessa kuivettunutta vakoa kyntäisi  liuskan todistaessa, että puska on trimmattu…

Ja iloinen pärpätys Stockan kahvilassa paljasrömpsäisten rouvien vertaillessa liuskojaan, koska ja kenen vuoksi ne on poistatettu. Aivan ihQuuuuuuuuu!!!!!!!

Popularity: 17% [?]

  • Blogger Post
  • Delicious
  • FriendFeed
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Google Reader
  • Hotmail
  • LinkedIn
  • Netlog
  • MySpace
  • StumbleUpon
  • Twitter
  • WordPress
  • Windows Live Favorites
  • Digg
  • MyLinkVault
  • Google Gmail
  • Yahoo Mail
  • Read It Later
  • Google Buzz
  • Share/Bookmark

Copy Protected by Chetan's WP-CopyProtect.