Talvi tyhmentää
Siitä on oikein tutkimus tehty. http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/02/30942
Ja sen kyllä huomaa: Pitkästä aikaa kunnon talven saapuminen näille vyöhykkeille on taas paljastanut, kuinka normaali vuodenaikavaihtelu paljastaa pelkän tyhmän raakalaisen. Mistä sen näkee?
No, ihan katukuvasta.
Hävyttömät karvat
Käsittämätöntä, kuinka paljon itseään sivistysvaltiona pitävässä maassa kulkee vapaalla jalalla, valitettavan usein naispuolisia otuksia, joiden yllä roikkuu vastenmielisellä tavalla tuotettu ulkovaate: Turkis. Yhtään eettisesti kestävää perustelua ei turkishäkkieläimen kuolleesta nahasta tehdylle vaatteelle ole. Edes yhtään rationaalista perustelua ei kyseiselle pukeutumistavalle löydy.
Turkistarhaus on yhä edelleen Suomessa täysin laillinen elinkeino. Näin ollen oman käden oikeudella käyttäytyvät “eläinten vapauttajat” onnistuvat ainoastaan saamaan, viranomaisten lisäksi, myös muut ihmiset turkistarhaajien puolelle. Suomessa kun kunnioitetaan lakia, lääkäriä ja pappia. Opettajat valitettavasti menettivät auktoriteettinsä jo kauan sitten. Omaa järkeä ei tarvita, omaa moraalia vielä vähemmän.
Suurin osa Suomessa tuotetuista turkiksista menee rajojen ulkopuolelle, mutta mistä sikiävät kotoperäiset turkispukeutujat ja miksi he turkiksiaan käyttävät?
Helppoa: Koska turkis ei oikeasti istu kuin alkuperäisen kantajansa päälle, voi turkin alle piilottaa vaikka kuinka pahat luonnonkiharat sääret ja perseen joka saisi leveydellään pizzauuninkin noloon asemaan. Pullonkaula-hartiat ja luisu ryhti ilman rintamukselle kehittyneitä merkkejä aikuisesta naisesta saa kompensoitua sillä, että rojauttaa niskaansa “vaatteen”, jonka kantamiseen tarvitaan koko lihasarsenaali. Siis se, joka on kehittynyt onnettomalle kaappijuopolle konjakkipullolle ja takaisin kirmaillessa. Suomalaiselle miehelle hiusten harveneminen on kauhistus, mutta turkishatun käyttäminen ei saa ketään uskomaan että siellä karvaläysän alla muhisi sen enempää järkeä tai sivistystä kuin tuuheita kiharoitakaan. Sitä paitsi, miehellä karvojen oikea paikka on mulkun juuressa, ei kärjessä…
Raakaa, mutta rehellistä: Tarhatusta eläimestä tehtyä asua käyttää vain tietämätön ja välinpitämätön juntti. Eläimen tarhausta elannokseen tekevät ovat välinpitämättömiä mouhoja, jostain syystä näitä näyttää kertyneen runsaslukuisesti “pohojammaalle”, paikkaan jossa jo murre paljastaa kuinka jähmeää on ajattelu ja asenteet.
Karvattomat hävyt
Koska ennen mahdollista lakiuudistusta on turkistarhausta siis siedettävä laillisena, mutta jotain on kuitenkin tehtävissä jo ennen sitä. Ei, ei mennä vapauttelemaan tarhaeläimiä ennestäänkin sotkettuun ekosysteemiin, vaan mietitäänpä toisenlaisia ratkaisuja. Kyseiset kalkkunat, jotka haluavat osoittaa “statustaan” pasteeraamalla turkikset päällä käyvät usein myös erilaisissa hoitoloissa vahauttelemassa viiksiään, sekä ylä- että alahuuliltaan. Kukas sitä nyt omia karvojaan kantaa, kun se voi väkivalloin repiä toisen päältä…
Eikös näistä poistetuista vahoista voisi jatkojalostaa jokaiselle turkiksen ja ihan omavaraisena? Siitä vaan liimailemaan tahmeita vahaliuskoja toisiinsa ja uusin trendi on syntynyt. Siinä tulee kuitattua kaksi asiaa yhdellä kerralla: Kierrätys ja muotitietoisuus. Saa vieläpä osoittaa luovuuttaan liimailemalla erilaisia kombinaatioita vahaliuskoista ja päätyy ehkä kokonaan uudelle uralle muotisuunnittelijaksi. Samalla saa helposti ilmaistua toiveen että vielä se joku käytön puutteessa kuivettunutta vakoa kyntäisi liuskan todistaessa, että puska on trimmattu…
Ja iloinen pärpätys Stockan kahvilassa paljasrömpsäisten rouvien vertaillessa liuskojaan, koska ja kenen vuoksi ne on poistatettu. Aivan ihQuuuuuuuuu!!!!!!!
Popularity: 31% [?]
Comments
Jotain sanottavaa? Avaudu tässä.



Timppa on 27.02.2010
Minä en ole niitä, jotka haluavat lopettaa Suomen lihan syömisen enkä vielä ole täysin varma kannastani turkistarhaukseen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että possu- ja turkistilojen elinolosuhteet eivät vastaa eläinten tarvitsemaa, joten asialle on pakko tehdä jotain mahdollisimman pian. Eläimet eivät voi hyvin.
Olin mukana Helsingin mielenosoituksessa, ja minusta se oli hyvin järjestetty sekä huomiota herättävä. En tiennyt Anttilan erovaatimuksesta ennen kuin saavuin paikalle ja kuulin huudot, mutta eläinten puolesta marssin minäkin.
Miksi niin monet vetoavat Kiinaan tässä tapauksessa? Minusta meidän tulisi huolehtia omista ongelmista ja puutteistamme ensin ennen kuin voimme alkaa moralisoida muita. Meillä on asiat väärin eikä sitä helpota se, että muualla on ehkä vielä huonommin. Me voimme muuttaa oman maamme asioita!
Mitä enemmän kuvia ja videoita katselen niin sen enemmän alan ymmärtää näitä “kettutyttöjä”, jotka päästävät nämä eläimet vapauteen. Eivät ne ehkä selviä vapaana, mutta luultavasti paremmat mahdollisuudet ja parempi elämä niillä on vapaana kuin pienessä häkissä ilman kunnon lattiaa.
En politiikasta paljoa ole ennen välittänyt, mutta viime aikoina on tullut aika monia huonoja uutisia hallituksen piiristä. Onneksi vihreät ja nämä meidän aktivistimme yrittävät sentään jotain asialle tehdä.
Kuvia, video ja tiivistelmä aiheesta löytyy sivuiltani.
http://winku.fi/menossa/oikeutta-elaimille-turkisteollisuus-kiellettava/
Lady on 28.02.2010
Joo, mulla on ihan selvä kanta turkistuotantoon ja niiden käyttämiseen. Lihansyönti on kuitenkin eri asia, ihminen on petoeläin ja ravintoketjussa aika korkealla. Kukaan ei kuitenkaan tarvitse turkiksia henkensä pitimiksi, niiden tuottaminen ja käyttäminen edustaa jotain ihan muuta. Joten tuotantoeläinten ja tarhaeläinten vertailu ontuu. Ensimmäinen mieleen tuleva sopiva vertauskohta on muutaman vuosikymmenen takaa, silloin tosin tarhattiin ihmisiä ja näitä tarhoja kutsuttiin keskitysleireiksi. Olot olivat sielläkin ihan paskat ja voi sanoa, että jonkinlaisia stressioireita oli jo silloin “tarhatuissa” nähtävissä. Heitä ei kuitenkaan syöty, mutta nahoista (ihoista) tehtiin kuitenkin mm. lampunvarjostimia ja kirjan kansia. Näitäkin “tuotteita” jotkut käyttivät sen kummemmin alkuperästä ahdistumatta.
Kävin vilkaisemassa linkkisi, mutta kirjoittamani blogiteksti ei lupaa parantaa turkistarhureita ja turkisten käyttäjiä, onpahan vain jokunen oma havainto ja mielipide niputettu yhteen. Vaikka kirjoitukseni on asenteellinen, ei minulta kettutytöille ymmärrystä löydy: Eläinten massavapauttaminen ei toimi, se ainoastaan sotkee ekosysteemiä, kuormittaa poliisia ja vakuutusyhtiöitä, mutta oikeasti muuta käytännön merkitystä itse asialle ei ole. Turkistarhoja Suomessa on n. 1100, joten niiden alas ajaminen ei todellakaan olisi mikään ongelma, jos niin haluttaisiin tehdä. Mutta koska ensi vuonna on vaalit ja kukaan ei halua kettutytön leimaa, on turvallisempaa ratsastaa maahanmuuttovastaisuudella ja turvata turvenuijien äänet sillä tavoin.
Turkistarhaus ja turkisten käyttäminen on Suomessa laillista, mutta niin on myös mielipiteet näistä edellä mainituista. Kaikki muutokset alkavat aina yksilöstä, joka alkaa toimia toisin. Turkisten ja niiden käyttäjien avoin paheksunta (halveksunta) on todennäköisesti pitkän ajan kuluessa tehokkaampaa kuin yksikään isku tarhalle.