24.04.2010

Kun paskat on jo housuissa on tikistäminen yleensä turhaa. Se nyt ei kuitenkaan estä yrittämästä: Nettikeskustelujen valvonta saattaa kiristyä. On suorastaan järjetöntä, että joidenkin keskustelupalstojen yhteydessä puhutaan palvelusta, ylläpidosta/moderoinnista tai edes keskustelusta.  Suurin näistä “palveluista”, joiden ohessa nettikeskustelua on mahdollista harrastaa, lienee Suomi24, joka onkin lunastanut osuvan lempinimensä Suoli24. Viestimäärä on kunnioitettava, suurin osa sisällöstä ei ole. Toinen, varsin laaja ja tiedetty, on Plaza. Sillekin sopisi paremmin nimeksi Pazka, sisältö on suurimmaksi osaksi aivan käsittämätöntä tuubaa.

Erona näiden kahden välillä vaikuttaisi olevan, että Suoli24 vetää enemmän “kansan syviä rivejä” ts. moderointi on heikompaa (välinpitämättömämpää) ja anonillit kuplivat valtoimenaan. Plaza on selkeästi jollain tapaa… elitistisempi, seasta kuitenkin löytää oikeasti hyviä kirjoittajia ja aivan ymmärrettävää tekstiä. Esimerkkinä Kolinaa PANUhuoneesta. Myös Panu on huomannut, vaikka ei ole nimennyt yhtään, keskustelupalstojen tason heikkouden ja mietiskelee aika radikaalia menettelyä: Pitäisikö netti sulkea?

Asiassa on totta toinen puoli ja vastauksena Panun kysymykseen:  Kyllä, netti pitäisi sulkea todellakin joiltain tapauksilta. Toistaiseksi ainoastaan lapsipornoa levittävät ja lataavat menettävät tietotekniset vimpaimensa ainakin tutkimusten ajaksi, mutta tiettyyn keskustelupalstaan tai johonkin sen yksittäiseen jäseneen koukuttunutta ei pidä netistä pois mikään. Yrittämästä ei kuitenkaan kannata lakata, sitkeinkin hullu laantuu jossain vaiheessa, viimeistään silloin, kun löytää uuden nylkytettävän itselleen. Tapojaan kaheli tuskin kuitenkaan muuttaa, ei ehkä omaa edes kykyä muuttumiseen tai uuden oppimiseen. Avohoito rules!

Uusi AA

Nettipelaajille on jo olemassa riippuvuuteen hoitoa, mutta vielä tarvittaisiin Angstiset Anonillit-ryhmää niille, joiden mielenrauhaa järkyttävät tietyt ihmiset tai (ammatti)ryhmät niin, että kaikille mahdollisille palstoille ja medioihin on puskettava pahan olon vähentämiseksi omaa viestiään ja kerjättävä ryhmähaleja. Koska jokaiselle nettifoorumille muodostuu ajan kuluessa oma ydinporukkansa, joiden aktiivisuuden varassa on lähes kaikki palstoilla käytävä keskustelu, on myös luonnollinen jatkumo, että ryhmä saa jossain vaiheessa omat faninsa, antifaninsa ja anonillinsä. Ja jos moderointi on heikkoa, on palstakin pian tasoltaan yhtä heikko, kuin sen surkein ja tyhmin kirjoittaja.

Aktiivisimmat rönsylatvat kiertävät lähes jokaista suomenkielistä palstaa, hyvänä esimerkkinä “maahanmuuttokriittiset”, antaakseen vaikutelman, että ilmaistu mielipide on paljon suuremman joukon kannattama, kuin mitä se todellisuudessa on. Erityisen kiivaasti tämän “maahanmuuttokriittiset” pyrkivät kiistämään, tietenkin. Mutta yksittäinen ihminenkin voi kilahtaa niin pahasti, että perustaa sosiaalisiin medioihin ryhmiä, joissa uhkaillaan, solvataan tai annetaan muuten vain perustajastaan sellainen kuva, että ensimmäinen ajatus sellaisen ihmisen kohdalla on: “Vain nautittu lääke auttaa“. Tosin, omana vaatimattomana mielipiteenä sanoisin, että joidenkin kohdalla ainoa tepsivä lääke olisi eutanasia…

Facebookin käyttäjä voi joutua vastuuseen kavereiden viesteistä. No niin, vanhan sanonnan mukaan tiedetään millainen ihminen on, kun katsotaan hänen kavereitaan. Paskan kanssa leikkiessä tahriintuu aina myös itse. Laajennettuna, nettikäyttäytymisen perusteella, voidaan ihmisestä tietää yhtä sun toista katsomalla minkälaisiin ryhmiin hän kuuluu ja minkälaisia sivustoja kannattaa. Suurin osa on facebookissa ja sen ryhmissä omalla nimellään ja naamallaan ja kun on osoittautunut, että virkavaltaa tarvitaan selvittämään pahimpien rönsylatvojen toimia, on poiminta poliisi-sedän juttusille ollut helppoa. Nämä “sananvapauttaan toteuttavat” ovat kuvitelleet osoittavansa rohkeutta esiintyessään asiansa puolesta oikealla henkilöllisyydellään, mutta todellisuudessa se osoittaa vain pelkkää harkintakyvyttömyyttä ja, suoraan sanottuna, typeryyttä.

Anonilli sen sijaan virheellisesti kuvittelee, että hän voi nimimerkin tai tekaistun henkilöllisyyden takaa mylviä  aivan mitä tahansa. Kaikki anonyymisti kirjoittelevat eivät kuitenkaan ole anonillejä, eivätkä kaikki nimellään ja naamallaan kirjoittelevat ole olematta… Esimerkiksi Heinäluoma ja Urpilainen ovat hyviä esimerkkejä anonilleistä, vaikka naama tiedetään. Vanhanen ja Valavuori ovat esi-isäanonillejä. Halla-aho on saanut aikaan oikein kunnon anonilli-kultin. Veltto Virtanen haluaisi olla anonilli, mutta on toistaiseksi vasta alkulima-asteella anonillistä.

NastyFoorumi

NastyFoorumilla kirjoitellaan pääsääntöisesti anonyyminä, mutta anonillejä ei joukossa ole. Pari kokelasta on joskus yrittänyt, mutta kun argumentaatio ja kielitaito loppuvat, on kuitenkin lopuksi ymmärretty kerätä luunsa ja hakeutua vähemmän vaativalle foorumille suorittamaan häröilyään ja jakamaan mielipahaansa nastykirjoittelusta ja koko foorumin olemassaolosta. NastyFoorumilla ei ole jaettu toistaiseksi pysyviä banneja, paitsi  boteille. NastyFoorumin moderointi on myös asianmukaista ja vaikka kyseessä ei olekaan mikään “demokraattinen yhteisö”, voidaan moderointia pitää varsin oikeudenmukaisena. Vaikka itse sanonkin.

Moderoinnista huolimatta kirjoituksista vastuullisena pidetään aina kirjoittajaa itseään ja sen minkä kirjoittaa, se sitten jää… Poistot NastyFoorumilla ovat todella, todella harvassa ja siksi on syytä miettiä, mitä näppäimistöltään suoltaa, mihinkään: Internet ei ikinä unohda. Vahvat mielipiteet ja niiden ilmaiseminen nasakalla verbaliikalla toimii joskus laukaisimena ennestäänkin hauraalle ja tasapainottomalle mielelle, siksi anonyymiteetti on joskus perusteltua: Sitkeät häiriköt pilaavat satojen ihmisten elämää. Tällaisessa tapauksessa anonyymiteetti ei ole anonillismiä, vaan tervettä järkeä.

Ja koska tervettä järkeä ei tunnuta enää juuri missään pidettävän arvossa, on NastyFoorumi yksi harvoja turvapaikkoja, joissa äidinkielensä taitamista, mustaa huumoria ja älyä ei tarvitse hävetä tai pitää heikkoutena.

Popularity: 12% [?]

  • Blogger Post
  • Delicious
  • FriendFeed
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Google Reader
  • Hotmail
  • LinkedIn
  • Netlog
  • MySpace
  • StumbleUpon
  • Twitter
  • WordPress
  • Windows Live Favorites
  • Digg
  • MyLinkVault
  • Google Gmail
  • Yahoo Mail
  • Read It Later
  • Google Buzz
  • Share/Bookmark
14.04.2010

köyhistä vaan tuntuu siltä.

Jos tuntee olevansa niin varoissaan, että on mahdollista autoilla omalla ajoneuvolla, on myös oltava varaa maksaa pysäköinnistä.

Yllättävän monesta paikasta saa säännöllistä rahallista maksua vastaan ihan oikein oman parkkitilan tai ainakin oikeuden pysäköidä määrätylle alueelle. Vieraspaikat tai asiakaspysäköinti on ikävällä tavalla yleensä määritelty rajalliseksi ajan suhteen, lisäksi kyseisen parkkitilan omistaja tahtoo edellyttää jonkinlaista asiointia kiinteistössä pysäköinnin yhteydessä.

Mikäli säännölliselle suhteelle pysäköintitilan tarjoajaan ei ole, on myös mahdollista suorittaa täysin kertaluonteinen korvaus yleensä parkkialueen välittömään läheisyyteen sijoitettuun maksuautomaattiin tai joskus maksun voi hoitaa jopa matkapuhelimella.

Pyörätuolin kuvalla merkityistä inva-paikoilla laki edellyttää, että pysäköijä on vammainen tai ajoneuvon kuljettaja kuljettaa vammaista. Vamman tulee sijaita pääsääntöisesti kehon alimmissa osissa vaikeuttaen liikkumista ja siten, että se on havaittavissa jopa maallikon silmin, ei sen ylimmässä osassa, päässä. Tämä invaliditeetti tulee pysäköitäessä osoittaa kojelaudalle sijoitettavalla inva-pysäköintiluvalla. Valitettavan usein yläpäästään vammautuneet katsovat olevansa oikeutettuja inva-paikkojen käyttöön, eikä heillä ole asettaa asianmukaista inva-pysäköintilupaa nähtäville.

Kaikesta tästä pikkumaisesta määräilystä huolimatta, voi kuitenkin esimerkiksi Helsingissä pitää autoaan päivän verran melkein missä vain ja melkein miten vain, muodollista 40-50 euron maksua vastaan. Jos onnistuu pysäköimään “juu ei tähän”-ruutuun, saa oman parkkipalvelun hintaan 127,89 euroa ensimmäiseltä 7 vuorokaudelta (nelivetoiset henkilö- ja pakettiautot 155,18 euroa). Jokaiselta alkavalta 7 vuorokauden jaksolta peritään 24,70 euroa.

Ei se sen vaikeampaa ole, edes Helsingissä.



Popularity: 16% [?]

  • Blogger Post
  • Delicious
  • FriendFeed
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Google Reader
  • Hotmail
  • LinkedIn
  • Netlog
  • MySpace
  • StumbleUpon
  • Twitter
  • WordPress
  • Windows Live Favorites
  • Digg
  • MyLinkVault
  • Google Gmail
  • Yahoo Mail
  • Read It Later
  • Google Buzz
  • Share/Bookmark

Copy Protected by Chetan's WP-CopyProtect.