Saatanan rumat kassit
Otan vastuun otsikossa olevasta termistä koskien joitakin tiettyjä käsilaukkuja. Käsilaukku, tuo elämää suurempi esine, yleensä naisille. Jostain syystä näiden “luxury item”-suunnittelijat ovat yleensä miehiä. Hermès, Dior, Givenchy, Gucci, Burberry ja tietenkin Vuitton.
Ei kovin moni asia näytä nostavan naisessa himoa yhtä paljon kuin kassit, joilla on nimi… Ulkonäkö ja hinta ovat silloin sivuseikkoja.
What’s on womans’s bag?
Ihan sellainen minimivarustus, joiden kanssa ihminen poistuu kotoaan, lienevät avaimet, kännykkä ja lompakko. Sen lisäksi arkiseen selviytymiseen voi kuulua kalenteri ja kynä, nenäliinoja, kampa sekä joitain intiimihygieniatuotteita. Sitä helposti luulisi, että moinen varustus ei ole niin ihmeellistä, että sen kuljettamiseen tarvittaisiin kovin kummoistakaan pussukkaa. Vaan kuinka voikaan olla väärässä.
Naisten varustekassi on niin tunteita herättävä hankinta, että sitä on oikein korkeasti koulutettu ihminen jopa tutkinut, ihan kirjankin kirjoittanut ja määritellyt mukana kuljetettavan pussukan liittyvän pukeutumiskulttuuriin. Aah, nyt ollaan yhdistetty (saatanan rumiin) kasseihin taikasana, kulttuuri, joka wikipediassa määritellään seuraavasti:
Kulttuuri tarkoittaa tavallisesti yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta: tässä merkityksessä käytetään myös sanaa sivistys. Henkinen kulttuuri siirtyy ja säilyy tiedonvälityksen ja oppimisen avulla – henkisellä kulttuurilla on myös suora tai epäsuora rooli aineellisen kulttuurin syntymisen taustalla.
What’s on man’s mind?
Tätähän se Freudin pullukka mietiskeli kovin ja tuli melko lailla samaan tulokseen kuin kotoperäinen elämäntapa-/parisuhdegurumme M. Nykänen, että “No pilluhan se on aina mielessä mutta hypätään nyt ensin!” Molemmat miekkoset ovat tunnustettuja alansa huipuiksi, joskin jälkikäteen molempien aatoksia ja varsinkin toimia on voimakkaasti kyseenalaistettu. Siitä huolimatta, molempien joskus kunnian päivinä hankittu maine kantaa yhä edelleen.
Viime mainittu koskee “fashion industryn”, muotiteollisuuden (???), kovia nimiä myös, tosin pillun perässä ei kovin moni suurista nimistä kuitenkaan ole (ollut), lähinnä ne muiden miesten pussukat ovat kiinnostaneet enemmän. Yhä edelleen jätkät kuitenkin myyvät kerta toisensa perään nimikoidut saatanan rumat kassinsa, naureskelevat koko matkan pankkiin asti (no, ainakin brändin nykyinen omistaja naureskelee) ja tyhmät ämmät ostelevat isolla rahalla pussukoita, ettei vaan leimautuisi kulttuurista vieraantuneeksi sivistymättömäksi moukaksi. Louis Vuitton, joka onnistui yhdistämään kantokahvat ja vetoketjun mäyräkoiran päkistämän pökäleen näköiseen möhkäleeseen, nousi hetkessä naisten märkien unien kohteeksi, maksoi mitä maksoi.
Eikä valmistajat paljoa punastele läiskätessään hintalappua pussukoihinsa.
Monkey see, monkey do…
… but monkey doesn’t understand. Luutosen mukaan saatanan ruma kassi pystyy tähän:
Laukku antaa viitteitä käyttäjänsä varakkuudesta ja sosiaalisesta asemasta, pukeutumistyylistä ja muodikkuudesta.Laukku valitaan asun ja käytön mukaan. Valinta ei vaikuta pelkästään ulkonäköön, vaan myös oloon ja olemukseen, jopa tapaan liikkua. Laukulla voi halutessaan ottaa kantaa ja ilmaista kuuluvansa tiettyyn ryhmään. Laukku voi olla osa identiteettiä kuten muu pukeutuminenkin. Kysymys on siitä, mitä haluamme itsestämme kertoa ja näyttää.
No ei nyt ihan. Ensinnäkin, jos tarvitsee laukkua todistaakseen ja kertoakseen itsestään jotain, on sitä kerrottavaa perin vähän. Ja jos ulkonäkö, olo ja olemus on laukun varassa, niin voin kertoa ihan luottamuksella: Ei se saatanan ruma kassi ihmeisiin pysty.
Varakkuus ja sosiaalinen asema? Niin, niitä kai onnettomat koppelot yrittävät ilmentää saatanan rumien kassien kautta, siinä missä miehet teknisillä vimpaimillaan. Minä en kuitenkaan näe mitään muuta kuin itsestään epävarman ja oman (tyyli)tajun puutteessa elävän kuoren, joka yrittää edes jossain pyrkiä sosiaalisen statuksen tikkaille noteerattavaksi. Ongelmana on kuitenkin, jos elämäntapa ei olekaan ihan sitä, mitä saatanan rumalla kassilla yritetään ilmentää.
monkey fakes money…
Käsilaukku on hyvin henkilökohtainen, eikä sinne päästetä ketä tahansa ronimaan. Aivan kuten alushousut. Ja aivan kuten alushousuja, ei käsilaukkuakaan pitäisi joutua ostamaan toisten jämistä, vaan kun ei sitä pussukkaa voi mennä ostamaan edes tarpeeseen merkkiliikkeestä, on sitä yritettävä hamuta jostain käytettynä. Mutta kun sen pitäis olla halpa! Ja halvalla saa vaan halpoja kopioita ja alkuperäinen maksaa. Paljon.
No, toisaalta, onhan tässä “muotiteollisuuden sivistyneistössä” oma alahaaransa, feikkien tunnistajat, jotka auliisti tarjoavat apuaan niille, joiden sivistys ei ole vielä yhtä korkeatasoista, mitä tulee saatanan rumiin kasseihin. Nämä asiantuntijat väittävät tunnistavansa laadun sen nähdessään. Vaikka se sitten olisikin tehty pikku Ping-Pongin omin pikku kätösin viereisessä sweatshopissa, missä alkuperäinen “laatu”. Samaiset asiantuntijat, tai “asiantuntiat”, kuten he itse mielellään kertovat, olettavat merkkilaukkujen dissaamisen taustalla olevan kateus. No, on kai se sallittava tuokin tapa nostella omaa olematonta häntäänsä.
Koska turkiksia ei enää halua käyttää kuin ihan pahin uuvatti, on nyt yritettävä tehdä laukulla se, mikä ennen karvalla. Mutta niin se vain on, että jos ei kykene menemään merkkiliikkeeseen ostamaan haluamaansa ilman hintalapun hiplaamista, niin silloin siihen ei yksinkertaisesti ole varaa. Eikä se kirpputorilta tai nettihuutokaupasta ostettu saatanan ruma kassi lisää yhtään uskottavuutta että olisi.
Popularity: 45% [?]
Talvi tyhmentää
Siitä on oikein tutkimus tehty. http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/02/30942
Ja sen kyllä huomaa: Pitkästä aikaa kunnon talven saapuminen näille vyöhykkeille on taas paljastanut, kuinka normaali vuodenaikavaihtelu paljastaa pelkän tyhmän raakalaisen. Mistä sen näkee?
No, ihan katukuvasta.
Hävyttömät karvat
Käsittämätöntä, kuinka paljon itseään sivistysvaltiona pitävässä maassa kulkee vapaalla jalalla, valitettavan usein naispuolisia otuksia, joiden yllä roikkuu vastenmielisellä tavalla tuotettu ulkovaate: Turkis. Yhtään eettisesti kestävää perustelua ei turkishäkkieläimen kuolleesta nahasta tehdylle vaatteelle ole. Edes yhtään rationaalista perustelua ei kyseiselle pukeutumistavalle löydy.
Turkistarhaus on yhä edelleen Suomessa täysin laillinen elinkeino. Näin ollen oman käden oikeudella käyttäytyvät “eläinten vapauttajat” onnistuvat ainoastaan saamaan, viranomaisten lisäksi, myös muut ihmiset turkistarhaajien puolelle. Suomessa kun kunnioitetaan lakia, lääkäriä ja pappia. Opettajat valitettavasti menettivät auktoriteettinsä jo kauan sitten. Omaa järkeä ei tarvita, omaa moraalia vielä vähemmän.
Suurin osa Suomessa tuotetuista turkiksista menee rajojen ulkopuolelle, mutta mistä sikiävät kotoperäiset turkispukeutujat ja miksi he turkiksiaan käyttävät?
Helppoa: Koska turkis ei oikeasti istu kuin alkuperäisen kantajansa päälle, voi turkin alle piilottaa vaikka kuinka pahat luonnonkiharat sääret ja perseen joka saisi leveydellään pizzauuninkin noloon asemaan. Pullonkaula-hartiat ja luisu ryhti ilman rintamukselle kehittyneitä merkkejä aikuisesta naisesta saa kompensoitua sillä, että rojauttaa niskaansa “vaatteen”, jonka kantamiseen tarvitaan koko lihasarsenaali. Siis se, joka on kehittynyt onnettomalle kaappijuopolle konjakkipullolle ja takaisin kirmaillessa. Suomalaiselle miehelle hiusten harveneminen on kauhistus, mutta turkishatun käyttäminen ei saa ketään uskomaan että siellä karvaläysän alla muhisi sen enempää järkeä tai sivistystä kuin tuuheita kiharoitakaan. Sitä paitsi, miehellä karvojen oikea paikka on mulkun juuressa, ei kärjessä…
Raakaa, mutta rehellistä: Tarhatusta eläimestä tehtyä asua käyttää vain tietämätön ja välinpitämätön juntti. Eläimen tarhausta elannokseen tekevät ovat välinpitämättömiä mouhoja, jostain syystä näitä näyttää kertyneen runsaslukuisesti “pohojammaalle”, paikkaan jossa jo murre paljastaa kuinka jähmeää on ajattelu ja asenteet.
Karvattomat hävyt
Koska ennen mahdollista lakiuudistusta on turkistarhausta siis siedettävä laillisena, mutta jotain on kuitenkin tehtävissä jo ennen sitä. Ei, ei mennä vapauttelemaan tarhaeläimiä ennestäänkin sotkettuun ekosysteemiin, vaan mietitäänpä toisenlaisia ratkaisuja. Kyseiset kalkkunat, jotka haluavat osoittaa “statustaan” pasteeraamalla turkikset päällä käyvät usein myös erilaisissa hoitoloissa vahauttelemassa viiksiään, sekä ylä- että alahuuliltaan. Kukas sitä nyt omia karvojaan kantaa, kun se voi väkivalloin repiä toisen päältä…
Eikös näistä poistetuista vahoista voisi jatkojalostaa jokaiselle turkiksen ja ihan omavaraisena? Siitä vaan liimailemaan tahmeita vahaliuskoja toisiinsa ja uusin trendi on syntynyt. Siinä tulee kuitattua kaksi asiaa yhdellä kerralla: Kierrätys ja muotitietoisuus. Saa vieläpä osoittaa luovuuttaan liimailemalla erilaisia kombinaatioita vahaliuskoista ja päätyy ehkä kokonaan uudelle uralle muotisuunnittelijaksi. Samalla saa helposti ilmaistua toiveen että vielä se joku käytön puutteessa kuivettunutta vakoa kyntäisi liuskan todistaessa, että puska on trimmattu…
Ja iloinen pärpätys Stockan kahvilassa paljasrömpsäisten rouvien vertaillessa liuskojaan, koska ja kenen vuoksi ne on poistatettu. Aivan ihQuuuuuuuuu!!!!!!!
Popularity: 31% [?]
On se niin vaikeeta…
Elämä sinällään on aika haasteellista ja toisille siinä tuntuu olevan kompastuskiviä huomattavasti paljon muita enemmän…
Joillakin on kuitenkin alkumetreillä tuuri käynyt ja onnistunut kroolaamaan munasoluun lakanoille päätymisen sijasta, kehtittyäkseen homo sapiens-alkioksi ja edelleen siitä työntymään ulos emostaan yhteiskunnan jäseneksi. Niin no, tässä tietenkin aina voidaan miettiä, oliko tuuri kaikille tasapuolinen…
Joka tapauksessa, vahinko on siis käynyt ja ihmistaimea tulee koulia, jotta elämä sujuisi sitten, kun geneettisen perimän luovuttajista aika jättää tai mieluiten jo ennen sitä. Homma on helppoa vielä siinä vaiheessa, kun mennään putkessa mamman hoiva –> koululaitoksen tarjoama hoiva –> viranomaisten ohjeistama hoiva ja lopuksi erinäisten mutkien kautta päädytään tekemään jonkinlaista pakonomaista liikehdintää, josta maksetaan ja sitä nimitetään ansiotyöksi.
Tässä vaiheessa viimeistään alkavat tähän astiset elättäjät vienosti toivoa, että josko piltti siitä omilleen lennähtäisi ja alkaisi vaikka omaa pesää ja perhettä perustamaan… Ne jotka ovat lähteneet pesistään ennen isänsä reilun kokoista mononkuvaa pyrstöissään saattavat pärjäillä melko mukavasti ja pystyvät selviämään arkisista haasteistaan melko kivuitta. Tämä lienee tavallisin vaihtoehto.
Sitten on tietenkin aina niitä, jotka ovat koko elämänsä rämpineet ongelmasta toiseen, mutta yleensä kaikesta on selvitty tilanteesta joko luistamalla vastuusta, toisia syyytellen tai sitten ihan äidiltä kysymällä. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin pahimmallekin kehitysviivästeiselle kalloon häiritsevästi kimpoilemaan ajatus, että joitakin asioita pitäisi hoitaa ihan itse tai sitten yksinkertaisesti äiti ei vain ole tavattavissa.
Maailmassa on kuitenkin niin monta, niin monta vaikeaa asiaa: Alkaen jo siitä, että vaatteita pitää vaihtaa ja pestä, vieläpä jokaiseen tilanteeseen ja tilaisuuteen olisi löydettävä sopiva vaatetus!
*Mitä tämän kaulakorun kanssa pitäisi laittaa päälle…
* * Rock henkisiä äitiysvaatteita??* *Miten käsität nimen tunika??* *haluaisin Lv-tyylisen laukun*Mitä yhdistää läpikuultavaan tunikaan…?!* Mistä koristenappi saappaisiin kadonneen tilalle* *Onko antaa vinkkiä hyvästä pillifarkkumallista?* *Mistä maastohousut ilman perstaskuja?* *Mistä pellavamekko juhlaan ? Nettiosoitteita ?* *Mistä saisin pikkujoulu vaatteet ?* *MISTÄ SAA PIRU-PIPON JOSSA SARVET???* *
No joo, semmosta. Ei ole helppoa ei… Ongelma voi mutkistua niin kovin monella tavalla:
Reilun viikon päästä olisi mummoni hautajaiset ja minulla ei ole mitään käsitystä mitä pukisin tyttäreni (1 v 9 kk) päälle. Omien vaatteidenikin suhteen olen jokseenkin hukassa. Kaapistani löytyy vanha musta liivihame, jota käytin yli kymmenen vuotta sitten toisen mummoni hautajaisissa. Se vaan ei tunnu sopivalta äiti-ihmiselle, jotenkin enemmän murkkuikäisen tytön mekko. Ilmeisesti musta hame pitäisi hankkia, mutta millainen. Entä yläosa? Yläosan suhteen on sekin “ongelma”, että imetän edelleen ja tyttö taatusti roikkuu rinnalla vähän väliä kun on outo ja hämmentävä tilanne. Entäs ulkovaatteet? Mieheni sentään voinee pukeutua mustaan pukuun, mutta entä paidan väri?
Pitänee seuraavaksi huutaa käytöskirja ettei tarvitsisi tämmöisiä kysellä.
Plussaa kyselijälle siitä, että hän selvästikin on luku- ja kirjoitustaitoinen, mutta pitkä miinus myöhästyneestä vieroittamisesta. Jotenkin sitä aina ratkeaa toivomaan, että nämä hommaisivat niitä ohje- ja käytöskirjojaan ennen kuin alkavat sikiämään… Lasten pukeminen tuntuu kyllä olevan ongelmista vaikeimpia, mitä voi päätellä keskustelupalstaa lukemalla. Mutta siis lapset… niistä sitä vasta ongelmia syntyykin:
*Kokemusta Burberry lasten talvivaatteista?* *Joko olette vaihtaneet kesävaatteet lämpimimpiin?* *Mitä pakko saada vaatteita olet löytänyt syksyn mallistoista* *Mitä päälle ja mukaan koululaiselle? Siis ekaluokkalaiselle.* *Millä kynällä merkinnät vauvakirjaan?* *MielipiteitäTicketin talvihaalareista kaivataan, kiitos!!!* *Molo:n talvihaalarit, kokemuksia?* *vm-77 äippäpakkauksen makuupussi?millainen se on?* *Sisaruksen kotiintulo vinkkejä otetaan vastaan:)* *onko philips avent rintapumppu hyvä?* *Miten valitsette oikean kokoisen haalarin?* *Miten hiekka irti päänahasta?? * *Onko lapsenne sairastelleet?*
Käsittämätöntä vanhempana oloon uhrautumista ihmisiltä päivästä toiseen, ei ole äipän osa helppo! Tuollaisia haasteellisia ratkaisuja tehtävänä jatkuvasti, ei ole ihmekään, että ryhmätukea ja mielipiteitä kaivataan.
Aikanaan, kun nasty-blogissa oli vielä vieraskirjat, oli jollain jotain sydämellään ja hän halusi tietää:
Äippä kävi 16.1.2007 ja kirjoitti:
Oletko sinä äiti?
Minua säälitti kovasti tuo hämmentynyt ihmispoloinen ja päätin vastata hänen avuntarpeeseensa löytää äitinsä:
Ei, lapseni, en ole sinun äitisi.
Kysypä siltä naiselta, joka teillä asuu, hän todennäköisesti
on äitisi, vaikka luultavasti mielellään asian kiistäisikin.Toivoakseni en ole sinulle mitään sukua.
Jokainen haluaa lapsilleen ja itselleen kodin ja tekee parhaansa saadakseen viihtyisän pesän pesueelleen, mutta eihän sekään tietenkään helppoa ole ja aiheuttaa valtavasti suuria haasteita ihan arkiseen elämään:
*Marimekko Unikko-suihkuverhon puhdistus?* *Kukkakuviotapetti Salkkareissa.Mistä löytäisin?* *Oletko Ikeaan menossa?* *Ehdottakaa biojäteastiaa* *Minkäkokoinen helmalakana?* *Miten puhdistan kristallit?* *Mistä kauneimmat ja parhaimmat istuinpehmusteet?* *Jokos joulu sais tulla?* *Onko pyykinpesuaineissa eroja*
Sydämeni vuotaa verta tietäessäni minkälaisten paineiden alaisena ihmiset jotuvat olemaan ja ratkaisemaan näitä valtavan suuria kysymyksiä. Puhumattakaan siitä, kuinka vaikeaa voi olla löytää Helsingin tapaisesta pikkukaupungista kampaajaa, kestopigmentoijaa tai tarpeeksi kestävää kynsilakkaa. Mistä tähän kaikkeen sitten voi löytää vertaistukea ja apua? No tietenkin nettihuutokaupan keskustelufoorumilta!
Voi saatana. Käyttäkää sitä ehkäisyä!
Popularity: 8% [?]
Mikähän mahtaa olla selityksenä sille, että kauppojen epäonnistuminen tuntuu joskus kulkevan ihan suvuttain? Ei tunnu onnistuvan sen enempää ostaminen kuin myyminenkään. Ja aina ongelma on tietenkin vastapuolessa… Myyntipuolella tulee yllättäen ongelmia ostajan kanssa, joka pimeässä huoneen toiselta laidalta kuvatun, “rätti, kaksi hihaa”-kuvauksen perusteella on pettynyt kauppoihinsa ja antaa palautteen sen mukaan, mitä mieltä on saamastaan tuotteesta. Kauppaa selvittämään tarvitaan kokonainen nettihuutokauppayhteisö, paitsi tietenkään niitä ei kaivata, jotka voivat aprikoida myyjän kuvan ja kuvauksen olleen jollain tavoin puutteellinen.
Ostaminen ei myöskään onnistu, edes toisessa sukupolvessa, vaan avuksi tarvitaan litroittain punaviiniä sekä tietyn musiikillisen genren kannattajia em. nettihuutokauppayhteisön lisäksi. Raskasta on!
Toiset ne hiihtää, kesät talvet, vaikka ei olisi parhaat voiteet pohjassa tai koko voiteista tietoakaan. Kauppojen lisäksi voivat pankkiasiat mennä solmuun. Voi olla, että tilillä ei olekaan edes vitosta huuteluista vastaamiseen ja toisaalla taas ongelmana on raha, jonka alkuperä on rahan saajan mielestä liuennut…johonkin. Tai sit se oli se yks lasku vai mikä se oli tai voi olla, että se oli pano vai mikä se oli ja oliks se nyt mun oma pano vai kenen se oli ja goddammite! oliks tää nyt edes mun tili vai mikä se oli?
Täysivaltaisuuden vaatimuksiin ei paljoa tarvita, mutta kaikilta se ei vain silti onnistu täyttää edes sitä vähäistä mittaa, mitä normikansalainen täysivaltaisuutena pitää. Palveluntarjoajan, joka edellyttää käyttöehdoissa täysivaltaisuutta, kuvittelisi itsensä yltävän täysivaltaisuuden tasolle. Mutta kuvitelmat ovat kuvitelmia ja realiteetit kertovat toista. Jos palvelussa surutta valehdellaan, käytetään epäselviä rahastuslähteitä ja hernehditään henkilökohtaisella tasolla, ei liene kummallista, etteivät yhä useammat käyttäjistäkään enää muuhun pysty.
Popularity: 5% [?]
Inhokit, ällökit ja lellikit
Vittu, eipä paljoa mitään sen mukavampaa ole, kuin yrittää hämmentää riitaa sillä, että yrittää saada toisia nimeämään niitä, joista pitää tai ei pidä, nettihuutokaupan foorumilla. Ilmeisesti kyseessä on “köyhän miehen huvi” ja taaskaan ei ole kyse, ainakaan pelkästään, kirjoittajan ekonomisesta statuksesta. Harvoin vaan kyvyt riittävät mihinkään tyylikkääseen, vaan useimmiten näppäimistön kautta purkautuu joku piiiiiiiiitkä ja sekava vuodatus, täynnä kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Ja jos ajatuksessa on alun perin joku punainen lanka ollutkin, niin loppupeleissä ei punaista väriä ole kuin suoltajan pärstässä, kun näppis saa kyytiä… Ties vaikka koiraansakin potkisi, härökki. Näitä voisi, ja minähän voin, nimittää inhokeiksi.
Mikään tai kukaan ei myöskään voi estää minua nimeämästä ällökkejä, joita minusta ovat ne, joiden kauppatapahtumat menevät aina vaikeimman mukaan ja pieleen, tietenkin, kuinkas muutenkaan. Ja hetken päästä onkin jo kova parku ja/tai uhoaminen foorumilla kuinka asiasta seuraa sitä tai tätä, mielikuvitus ja rödvin loihtii suuren joukon hevimiehiä (Ei tuplaweellä, sellaisesta ei todennäköisesti olisi kuin käsiään vääntelemään ja puristelemaan nenäliinaansa) perintäarmeijaksi tai sitten pitää hälyttää sukuun/perheeseen/tuttaviin kuuluva varatuomari, poliisi tai muu “asijantuntia”. Aina ne vaan jaksaa, jaksaa, jaksaa… Monesti takana on kiertoteitse tapahtuva omien myyntiroinien mainostus tai “hyökkäys on paras puolustus”-stuntti. Ällökkejä ovat myös ne, jotka rientävät pyhistelemään raunioille, kun varsinainen taistelu on jo päättynyt ja flamettaa koko sirkuksen alkamaan taas alusta tai potkiskelevat nilkkaan niitä, jotka sanovat suoraan ja kiertelemättä niin kuin asiat ovat. Totuus, kuulkaas ällökit, ei ole epäkohteliasta…
Lellikit ja lullukat… kunpa olis joskus päivä, jolloin niistä saisi hankkiutua lakisääteisesti eroon, näistä virtuaalihalittelijoista, -tyrkyistä ja perseennuolijoista, jotka suitsuttavat glooriaa jokaiselle, joka pystyy pökeltämään yli viisikirjaimisia sanoja foorumeille tai muutoin juoksentelevat laskemassa pilkkuja sieltä, missä niillä ei ole vitunkaan väliä ja ovat olevinaan niin saatanan hauskoja. Ovat joo, yhtä hauskoja kuin peräsuolitähystys…
On se vaan hienoa, että ainakin toistaiseksi on foorumi, joka täysin vapaa näistä: http://www.ladymanhattan.net/foorumi/index.php
Popularity: 7% [?]
