Nastyblogi on muuttanut nyt tänne ja kuten joku anonilli kävin osuvasti asian kiteyttämässä nastyfoorumilla, on aika siirtyä eteenpäin. Vaikka huuto.net, sen käyttäjät ja varsinkin ylläpito on ollut ehtymättömän riemun ja riittoisa lähde ammennettavaksi esiin kaikenlaista tyhmyyttä ja paskanjauhantaa, ei ole mitään syytä jättää huomiotta kaikkea muuta mitä ympärillään näkee.
Mutta vielä kerran siis:
Ei, minä en kirjoita huuto.netin keskustelupalstalle millään tunnuksella, Lady Manhattan on bannissa ja penalty on penalty, se lusitaan. Vain rotansukuinen tolpero vaihtelee nimimerkkiään ja häröilee “tuntemattomana”, vaikka ennen pitkää paljastaa vanhan karvansa. Vaan kukapa vanhoja muistelee, ei ainakaan paikan ylläpito… Paitsi siinä tapauksessa, että koskee 12 apinan banaaneihin: Ennen oli ennen…
Ja niille, jotka kaipailevat ruoskaa ja stilettikorkoa: Hoitakaa itse paskaiset hommanne, varsin epäkiitollinen paikka on joutua, varsinkin vastoin tahtoaan, puhemieheksi rehellisyyden ja kaikkien täysijärkisten puolesta, kun nilkoissa roikkuu nylkky poikineen.
Ja minulle on aivan sama, oletko juuri sinä lakannut kirjoittelemasta rönsylatvojen sekaan vai et, enkä myöskään halua käyttää “hylättyä” tunnustasi kirjoitellakseni huuto.netin palstalle. Kiitos nyt kuitenkin tarjouksesta.
Antifanit: Jotenkin sööttiä ja liikuttavaa, että te vieläkin jaksatte kautta rantain heitellä innuendojanne, nyylätä ympäriinsä ja suoltaa kryptista tavaraa. Sori, jos kauniin ystävyyden alun tarjous ei ottanutkaan tulta täällä päässä, eikä lähettämänne privaattiviestit (joita ette koskaan missään olosuhteissa lähetä kenellekään) saanutkaan toivomaanne arvostusta ja ihailun huokauksia. “C’est la vie”.
Piiri pieni pyörii kuitenkin ja ainahan voi ottaa uuden fanituksen kohteen ja toivoa, että reipasotteinen nuoleskelu ja kukinnot latvassa/hatussa saavat toivottua huomiota. Minä en ole mikään vitun puutarhuri ja kitken rikkaruohot kukkapenkistä, jos niitä sattuu sinne työntymään. Joku roti.
Anonilli !
Kerrassaan mainio sana, johon törmäsin sattumalta internetin ihmemaassa ja imaisin sen välittömästi vokabulääriin. Täältä sen ensimmäiseksi löysin: Anonilli
Anonillit ovat kerrassaan loistavia! Lisää anonillejä. Anonilli eduskuntaan. Kaikille oma anonilli! Anonillit: ehtymätön luonnonvara.
Mullakin omat anonillit. Mä oon niin onnellinen nykyään.
Popularity: 32% [?]
Saattavat olla mukavia kekkereitä kumpainenkin, riippuen siitä, minkälainen tapaus on itse juhlakalu… No miten se tähän blogiin liittyy? Sillä tavoin, että minä olen juhlakalu (eeehehehehehhehheheee) ja tällä kirjoituksella haudataan tämä blogi vanhassa osoitteessa ja pidetään tuparit tässä uudessa.
Ruoska tulee silti viuhumaan yhtä kirpeästi kuin ennenkin, mutta kuten tarkkaavaisimmat herkkusienet jo huomaavat siellä takarivissä, on blogin ulkoasu muuttunut. Ties mitä kaikkea muuta vielä muuttuukaan. Kaikki tekstit on siirretty vanhasta blogista tänne, joten ei tarvitse juosta kahden blogin loukussa tarkistamassa, mitä on kirjoitettu.
Samassa rytäkässä laitettiin myös nastyfoorumi uusiksi ja se löytyy nykyään osoitteesta: http://www.ladymanhattan.net/foorumi/index.php. Vaikka foorumi on avoin, kehotan noudattamaan harkintaa osallistumiseen muutoin kuin lukemalla. Kaikki eivät vaan osaa.
Älä myöskään pelkää kommentoida tätä blogia! Tai miten vaan, pelkää mun puolesta vaikka vetelät housuissa.
Popularity: 6% [?]
Yleisin sanahaku päätyäkseen nasty-blogiin on tietenkin “lady manhattan” ja paljon sitä näytetäänkin hakevan. Mutta lähes yhtä paljon tehdään hakuja sanoilla “elämän viisauksia”, “elämän suuria viisauksia”, “elämän pieniä viisauksia”, “elämän viisaudet” jne…
Suurena ihmisystävänä koen tarpeekseni vastata näihin hakuihin ja jakaa joitakin viisauksia sekä totuuksia tänne päätyville…
Yleisesti kaikille uusavuttomille viisauksien etsijöille:
1. Ei saa astua Lillin kakkaan.
2. Älä syö liisteriä.
3. Poliisikin on vain ihminen.
Nastyfoorumi
Popularity: 8% [?]
Tulit sitten kaapista…
Kyllähän me se jo tiedettiin ennestään. Jos yhtään lohduttaa, niin et sä yksin ole, teitä samanlaisia on monia muitakin.
Kysymykseen, mikä pitää ihmisiä nettihuutokaupoissa ja niiden toiminnoissa, lienee vastaus kaikille muille paitsi pelkille heikkolahjaisille rajatieteen härökeille ja keskustelupalstaan riippumaan jääneille selvä:
Ne ovat oikeasti nettihuutokauppoja, ja niissä voi sekä myydä että ostaa.
Mutta mikä ihme saa ihmisen tunkemaan nokkaansa paikkaan, jossa tietää etukäteen sen tulevan kipeäksi? Uteliaisuushan se tietenkin on ja vaikka se vähän pahaa tekeekin, ei kuitenkaan malteta olla lukematta ja kommentoimatta lukemaansa.
Terveisiä vaan kaikille nastyfoorumin lukijoille..
Popularity: 7% [?]
Sisäpiiristä kiertoradalle
Silloin tällöin muotoutuu porukka, johon kuuluminen vaikuttaa porukkaan kuulumattomien mielestä kivalta. Alkuperäisen porukoitumisen aiheuttaa joku yhteinen projekti tai kiinnostuksen kohde. Tällainen porukka voi kasaantua vaikka nettihuutokaupan keskustelupalstan kautta. Porukan yhteenkuuluvuus muodostuu monista mausteista; jotkut ovat nokkelia sanankäyttäjiä, toisilla on nopea tilannetaju ja osa sitten vain… roikkuu mukana.

Kuten yhteinen nauru keskustelupalstalla, voi myös yhteinen hyväntekeväisyyskohde yhdistää ihmisiä. Useimpien motiivit on ihan oikeasti auttaa toisia, kuten sanana “hyväntekeväisyys” tarkoittaa, hyvän tekemistä toiselle joka siitä ilahtuu ja/tai hyötyy. Vuoden kierron sattuessa joulun kohtaan on ihmisten kukkaronnyörit löysällä ja erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin osallistuminen on jotenkin luontevaa, muiden järjestämiin ja hoitamiin kohteisiin on helppo osallistua, kun ei tarvitse kuin maksaa.
Kaikki eivät kuitenkaan hahmota sitä, että hyväntekeväisyyskohteella tarkoitetaan yleensä muuta kuin itseä. Näin ollen motiivi hyväntekeväisyyteen voi olla ihan jotain muuta kuin auttamisen halu. Mitä se sitten ikinä kenelläkin on; seuranhaku, hyväksynnän hakeminen tai jopa suosion ostaminen porukalta, johon haluaa tulla hyväksytyksi. Avunsaaja hyötyy kuitenkin saamastaan avusta kaikissa tapauksissa, vaikkei auttajan motiivi olisikaan ihan niin perinteinen halu ja kyky auttaa…
Joskus kuitenkin alunperin hyväntekeväisyysporukkaan liittynyt joutuu jonkun, yhden tai useamman, jäsenen kanssa erimielisyyksiin. Jos alkuperäisenä motiivina on oikeasti hyväntekeväisyyden kautta auttaa jotain ulkopuolista, ei ongelmia tule. Jos taas motiivi alunperin onkin jotain ihan muuta… no, sellaisen kanssa voisi ehkä käydä jotakuinkin tämänkaltaista dialogia:
Xxxxxx,
olen laittanut sinulla postia jo aiemmin, 17.12, koskien Yyyyyyyyn
kummimaksua vuonna 2008. En ole saanut vastaustasi, enkä ole nähnyt
tilillä suoritettasi. Olisi ollut suoraselkäistä ilmoittaa, jos et kykene
suoriutumaan vuosittaisesta 25 euron maksusta, koska aloittaessamme
kaikille tehtiin selväksi sitoumuksen pitkäkestoisuus.
Voitko nyt ilmoittaa, pystytkö hoitamaan sitoumuksesi lupauksesi
mukaisesti?
Moi,
en ole saanut postia koska email osoitteesi on bannattu.
Kirjoittelusi blogissasi on sitä luokkaa etten katso meillä
olevan mitään avoimia sitoumuksia tms.Omalta osaltani olisin ollut valmis hautaamaan sotakirveen mutta
sitä kädenojennusta sinä et halunnut hyväksyä joten pitänee
tyytyä tähän tilanteeseen.Jos kaikki minun toimintani ei ole ollutkaan hyvän tavan mukaista
niin ei sitä myöskään ole nyt jatkamasi blogikirjoittelu asian tiimoilta,sinulle kaiketi tuli kuitenkin selväksi jo aikanaan että yhteystietoja
vuoti eteenpäin ABC enkä suinkaan minä.Omalta osaltani pahoittelen tapahtuneita asioita. Itse en aio asioihin enää
palata missään muodossa sen enempää Hööööööössä kuin millään
muullakaan foorumilla.Elämä jatkuu ja nämä ovat kuitenkin aika mitättömiä asioita elämän
suuressa valtameressä.ystävällisin terveisin
X
Kiitos vastauksestasi.
Haluaisin kuitenkin tähdentää, että sopimusta et ole tehnyt minun
kanssani, vaan pienen ugandalaisen tytön, Yyyyyyyyn, kanssa. Sinun ja
minun lisäkseni saman sopimuksen teki 10 muuta ihmistä. Jos sinä et pysty
asiasta suoriutumaan, tulen tietenkin keskustelemaan asiasta muiden
kummien kanssa. Ehkä pohdin asiaa myös blogissani.
Mikäli tarkoitat tietojen levittelijällä aabeeceetä,hänellä ei ole ollut
minun tietojani, koska emme ole koskaan tehneet kauppaa. Sinulla ja
Pallopäällä oli, ja sinä kuitenkin olit varsin kerkeäkielinen levittämään
Pallopään tietoja, vaikka samaan aikaan hänen kanssaan tapailitkin.
Olen samaa mieltä, välillämme ei ole mitään. En ole edes yrittänyt sinuun
mitään kontaktia, ennen kuin tuli aika hoitaa Yyyyyyyyn kummimaksua. Voit
rauhassa jatkaa e-mailini bannaamista, tämän enempää et tule minusta
kuulemaan.
Pysy poissa nuuskimasta blogiani, mikäli se aiheuttaa sinulle ahdistusta.
Jos tuollaisen kuvitteellisen dialogin olisi tuollaisen lelumaisen otuksen kanssa käynyt, ei varmasti haluaisi enää koskaan tietää moisesta mitään ja häpeäisi varjoaankin mikäli olisi tuollaisen kanssa edes kuvitellut ystävystyvänsä. Haluaisi ehkä korkeintaan todeta vain että:
Popularity: 2% [?]



