02.08.2010

Se on aika surkeeta tuolla muualla suuressa maailmassa ja naapurissa Ruotsissa, kun niiden kuninkaallisten pitää syntyä ihan tiettyyn sukuun ollakseen kuninkaallisia. Onneksi Suomessa on paljon helpompaa. Suomessa ei tarvitse syntyä tiettyyn sukuun, riittää kun genitaalit ylipäätään toimii, niin prinssiä ja prinsessaa pukkaa vinoon pinoon. Ja ulkomaisilla kuninkaallisilla on sekin huono puoli, että kertaalleen valittu puoliso on pidettävä tai menee koko kuninkaallisuus. Suomalaisessa monarkiassa tämä pikku yksityiskohta ei rajoita lainkaan, puolisoa voi vaihdella sukkia nopeammin ja silti jokaisen kanssa tulee prinssiä ja prinsessaa! Aivan ihQuuuu! Ulkomaan elävillä on kaiken lisäksi niin pikkumaista, että ENSIN valitaan puoliso ja hoidetaan sen kanssa juridiset manööverit ja SITTEN vasta aletaan tekemään niitä pikku monarkkeja, mutta Suomessa ei olla ollenkaan näin pilkun päälle, ensin tehdään se pikku kuninkaallinen ja sen jälkeen etsitään joku, jonka kanssa pikku monarkin mutsistakin veivataan prinsessa. Tosin vain yhdeksi päiväksi kerrallaan, joten tämä selittänee tiheän vaihtuvuuden…

Ulkomaan elävillä kuninkaallisilla on kaikenlaisia edustushommia jatkuvasti, mutta kyllä suomalainen monarkki osuutensa tekee edustamisesta.Vihille mennessä kun järjestetään oikein kaikilla mausteilla olevat prinsessahäät, maksoi mitä maksoi ja maksoi ne sitten kuka tahansa. Hieman myöhemmin edustus siirtyy avioerotilastoihin ja käräjille huoltajuuskiistoihin. Edustusta voi olla myös maksuhäiriömerkinnöissä, koska prinsessahäitä ei välttämättä ole ehditty maksaa ennen eroa. Sitä paitsi, maksaa aivan älyttömästi olla mauton sekä näyttää halvalta ja kaikenlaiseen häähömppäkrumeluureihin erikoistuneet liikkeet nettoavat aivan vitusti. Lähiön prinsessa kun naimisiin menee, sen pitää tapahtua kaikki hyvän maun raamit revitellen. Prinsessan puolison tehtäväksi kyseisenä päivänä jää lähinnä edustaa hovinarrina kolmen promillen tuolla puolen.

Ulkomaalaisilla kuninkaallisilla on sellaistakin kurjuutta, että niiden on pakko opiskella ja sen jälkeen tehdä töitä. Suomen kuninkaallisille riittää juuri ja juuri läpäisty peruskoulu, varsinkin turvallisesti taluteltuna EMU-, ESY-, EHA- ja ELA-pienryhmistä käsin. Ja pakkoruotsia voi vastustaa, sillä saa peiteltyä sen, ettei tuo vieraitten kielien mongertaminen onnistu FUCK, SHIT ja HELL YEAH mylväisyjä lukuun ottamatta. Onhan sitä tietenkin suomalaisissakin monarkeissa joitakin kunnianhimoisempia tapauksia ja ne käy peruskoulun jatkoksi vielä amiksen suurtalouskokki-linjan tai alkavat lähihoitajiksi. Ja kaikki Suomen kuninkaalliset ovat enemmän tai vähemmän musikaalisia, kuten tuhansien lähiöiden karaokekapakat todistavat. Omasta mielestään he ovat enemmän, yleisön mielestä yleensä vähemmän. Tämä ei kuitenkaan estä löytämätöntä rock-staraa jatkamasta sitkeästi erilaisten instrumenttien pahoinpitelyä päätoimisesti, proosallisemmat ansiotyöt unohtaen.

Kuninkaallisissa perheissä on tietenkin, ei kuitenkaan aina, kuninkaansa ja kuningas tarvitsee linnan. Yllättävän monelle suomalaiselle monarkille linna onkin erittäin tuttu paikka. Ovat suorastaan matkailleet linnasta linnaan. Monen täysihoitoa linnassaan nauttivan kurkon on vienyt perille kurkon puolisonsa avustuksella tehdyt kotityöt : On tullut tarjoiltua prinsessansa naamariin hieman sävyä “royal blue and purple”. Useammin kuin kerran, “mut ku se on selvinpäin niin ihQ!!!111!!!” Sen lisäksi kotimainen kurko edustaan erittäin hyvin rattijuopumus- (Lehti: Suomalaisilla synkkä rattijuoppohistoria) ja väkivaltarikostilastoissa (Väkivalta parisuhteessa ja perheessä). Koska Suomessa ei monarkeista ole pulaa, ei liene ihme, että kuningas ei aina löydä oman kotiprinsessansa hoteisiin, vaan polkaisee naapurin prinsessaa. Tästä ei yleensä hyvä heilu, vaikka kunkku parhaansa tekeekin heiluessaan teräaseistettuna, nykyisin yhä enemmän tuliaseistettuna ( Toistakymmentä ihmistä tappeli tai nujakoi viime yönä).

Kaikista vähimmällä työllä pääsee kuninkaalliseksi osallistumalla Tangomarkkinoille, siellä pään avasi aikanaan Arja Koriseva ja Jari Sillanpää, siitä pitäen meillä onkin kruunattu joka vuosi tangokuningattareksi Arja Korisevan kopio, joka päräyttää laulaessaan esikuvansa mukaan R-kirjainta ainoastaan sanaan PERKELE sopivasti. Ja koska kopioiden laatu yleensä ennen pitkää huononee, seuraavaksi meillä varmaankin tangokuningattareksi kruunataan Marja Tyrni Turun Pallivahasta.

Perkele, Suomessa ei tarvitse olla edes ihminen päästäkseen kuninkaalliseen seuraan, sen kuin vain menee Kuninkuusraveihin.

Popularity: 6% [?]

  • Blogger Post
  • Delicious
  • FriendFeed
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Google Reader
  • Hotmail
  • LinkedIn
  • Netlog
  • MySpace
  • StumbleUpon
  • Twitter
  • WordPress
  • Windows Live Favorites
  • Digg
  • MyLinkVault
  • Google Gmail
  • Yahoo Mail
  • Read It Later
  • Google Buzz
  • Share/Bookmark
12.07.2010

Näin vastasi maalaispoika suihketta kainalossaan, kun kysyttiin, mitä hän tuli etsimään stadista Pride-kulkueen aikaan.

Poikien kesken

Mitä ne sellaiset pojat ovat, jotka matkustavat pitkien matkojen takaa tapaamaan toisiaan, pukeutuvat samalla tavoin, jakavat samanlaisen arvomaailman, osallistuvat samaan tapahtumaan ja ovat kovin, kovin kiinnostuneita seksistä, varsinkin sen eri ilmenemismuodoista seksuaalisen orientaation saralla? Jopa niin paljon, että keskustelevat toistensa kanssa aiheesta seksuaalinen orientaatio ja sen ilmaiseminen sekä näkevät ihan vaivaa suunnittelemalla etukäteen oman osallisuutensa tapahtumaan, jonka keskeinen sisältö on juhlia iloisesti oman seksuaalisen orientaationsa löytäneitä ihmisiä, jotka ovat siitä ylpeästi onnellisia?

Äkkipikainen voisi tehdä päätelmän, että homojahan ne sellaiset pojat ovat. Mutta ei, kaikki Helsingin Pride-kulkueeseen osallistuneet eivät olleet homoseksuaaleja, vaan osa oli perheineen mukana oikeasti iloiseksi tarkoitetussa tapahtumassa, ehkä osoittamassa tukeaan, osa ehkä ihan muuten vaan. Kun ei ne homoseksuaalit ole enää nykyään mitään kummallisuuksia, tavallisia miehiä ja naisia, jotka rakastavat ja rakastelevat omaa sukupuoltaan.

Sitten oli se pienen pieni vähemmistö, joka myös halusi osallistua Pride-kulkueeseen ns. pimeästi, eli he eivät uskaltaneet osallistua itse kulkueeseen, vaan halusivat pysyä tuntemattomina (homokielellä sanotaan: pysyä kaapissa) ja hakivat huomiota homoseksuaaleilta negatiivisella tavalla. Ja saivatkin sitä, palstamillimetri tolkulla. Niin voimakas tunnelataus, mikä ilmiintyy moisena vihanilmaisuna, täytyy sisältyä jotain perin juurin ahdistavaa ja omakohtaista. Sellaiset ihmiset, jotka ovat varmoja omasta seksuaalisuudestaan, joiden seksuaaliterveys on kunnossa ja joilla on oma seksielämä, eivät tavallisesti kiinnostu muiden seksielämästä niin paljoa, että se alkaisi teettää asioita. Jatkuvaa humppaamista homojen ympärillä tekevät vain homoista kiinnostuneet…

Harva myöskään onnistuu hylkäämään tieteen niin tyystin  ja heittäytymään Herran haltuun niin perusteellisesti, että puhuu suuria läpiä päähänsä. Kansanedustaja, koulutukseltaan lääkäri, Päivi Räsänen on tässä onnistunut aivan loistavasti. Vaikka homoseksuaalisuus on sairausluokituksista poistettu jo hyvän aikaa sitten, niin lääkäri-Räsänen tietää että homoseksuaalisuuden voi “parantaa”.  Hyvänä kaverina säestää myös Asmo Maanselkä ja lukuisa joukko muita hihhuleita, jotka ovat enemmän tai vähemmän pysyvästi aivan yhtä sumussa…
Päivi “tietää” myös:

Miehen ja naisen muodostamalla avioliitolla tulee yhteiskunnassa olla erityisasema, sillä se merkitsee mahdollisuutta yhteiskunnan jatkuvuuteen. ”Sateenkaariperheet” eivät ole syrjäyttäneet luonnonlakeja: lapsen syntymiseen tarvitaan edelleen aina naista ja miestä.

On tää nyt vittu, että tämäkin asia pitää tulla Malmilta asti opettamaan lääkäriksi opiskelleelle ihmiselle: Lapsen syntymään tarvitaan vain OSIA miehestä ja naisesta, eikä näiden osien tarvitse edes olla siitä miehestä, joka tulee olemaan lapsen elämässä isänä, eikä siitä naisesta, joka sen tuotoksen pusertaa ulos itsestään! Se, että alapään suvunjatkamiselimet toimivat miehellä ja naisella ja että he tekevät näistä aineksistaan uuden ihmisen, ei suinkaan takaa sitä, että he olisivat vanhempina mitään muuta kuin surkeita ihmisraunioita jotka saavat aikaan kupolistaan kipeitä räkänokkia. Ja että luonnon lait… No joo, onhan näitä avioliiton “pyhään satamaan purjehtineita” ihan viidakon lain mukaisesti pieksänyt vaimojaan ja lapsiaan, tappanutkin. Niin että sikäli olen samaa mieltä Päivin ja Asmon kanssa, erityisasemaa ne tuollaiset tarvitsee, ihan omassa pikku sellissään.

Luonnon omien lakien mukaan saattaa joskus leijonauros syödä koko pentueen ja monet eläimet hylkäävät syntymävialliset jälkeläisensä, ihminen sentäs laiminlyö ja hylkää terveitäkin… Että semmosia, ne luonnon lait.

Se on kummallinen ilmiö, tuo kun ihminen “antaa elämänsä Jumalalle ja elää kristillisten arvojen mukaisesti”, niin jo kohta ollaan toisten pöksyissä ronkkimassa, ettei siellä vaan ole mitään provokatiivista hommaa meneillään… Ja kun ronkittu ei siitä tykkää, niin kohta onkin sota pystyssä ja pojat kokoontuvat maalta asti kaupunkiin savupommeineen etsimään “ommoo hommoo”.

Popularity: 17% [?]

  • Blogger Post
  • Delicious
  • FriendFeed
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Google Reader
  • Hotmail
  • LinkedIn
  • Netlog
  • MySpace
  • StumbleUpon
  • Twitter
  • WordPress
  • Windows Live Favorites
  • Digg
  • MyLinkVault
  • Google Gmail
  • Yahoo Mail
  • Read It Later
  • Google Buzz
  • Share/Bookmark
14.04.2010

köyhistä vaan tuntuu siltä.

Jos tuntee olevansa niin varoissaan, että on mahdollista autoilla omalla ajoneuvolla, on myös oltava varaa maksaa pysäköinnistä.

Yllättävän monesta paikasta saa säännöllistä rahallista maksua vastaan ihan oikein oman parkkitilan tai ainakin oikeuden pysäköidä määrätylle alueelle. Vieraspaikat tai asiakaspysäköinti on ikävällä tavalla yleensä määritelty rajalliseksi ajan suhteen, lisäksi kyseisen parkkitilan omistaja tahtoo edellyttää jonkinlaista asiointia kiinteistössä pysäköinnin yhteydessä.

Mikäli säännölliselle suhteelle pysäköintitilan tarjoajaan ei ole, on myös mahdollista suorittaa täysin kertaluonteinen korvaus yleensä parkkialueen välittömään läheisyyteen sijoitettuun maksuautomaattiin tai joskus maksun voi hoitaa jopa matkapuhelimella.

Pyörätuolin kuvalla merkityistä inva-paikoilla laki edellyttää, että pysäköijä on vammainen tai ajoneuvon kuljettaja kuljettaa vammaista. Vamman tulee sijaita pääsääntöisesti kehon alimmissa osissa vaikeuttaen liikkumista ja siten, että se on havaittavissa jopa maallikon silmin, ei sen ylimmässä osassa, päässä. Tämä invaliditeetti tulee pysäköitäessä osoittaa kojelaudalle sijoitettavalla inva-pysäköintiluvalla. Valitettavan usein yläpäästään vammautuneet katsovat olevansa oikeutettuja inva-paikkojen käyttöön, eikä heillä ole asettaa asianmukaista inva-pysäköintilupaa nähtäville.

Kaikesta tästä pikkumaisesta määräilystä huolimatta, voi kuitenkin esimerkiksi Helsingissä pitää autoaan päivän verran melkein missä vain ja melkein miten vain, muodollista 40-50 euron maksua vastaan. Jos onnistuu pysäköimään “juu ei tähän”-ruutuun, saa oman parkkipalvelun hintaan 127,89 euroa ensimmäiseltä 7 vuorokaudelta (nelivetoiset henkilö- ja pakettiautot 155,18 euroa). Jokaiselta alkavalta 7 vuorokauden jaksolta peritään 24,70 euroa.

Ei se sen vaikeampaa ole, edes Helsingissä.



Popularity: 16% [?]

  • Blogger Post
  • Delicious
  • FriendFeed
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Google Reader
  • Hotmail
  • LinkedIn
  • Netlog
  • MySpace
  • StumbleUpon
  • Twitter
  • WordPress
  • Windows Live Favorites
  • Digg
  • MyLinkVault
  • Google Gmail
  • Yahoo Mail
  • Read It Later
  • Google Buzz
  • Share/Bookmark

Vitutuskäyrä nousee, ohimosuonet pullistuu… Mistä on kysymys? Nykyisin aika usein vaikuttaa olevan kyse siitä, että kyseisellä henkilöllä

silmissä mustenee!

Ja mustaa näkyy, koska joka puolella on mamuja, kasvoiltaan paljon tummempia ihmisiä, jotka muutollaan pohjoiseen lintukotoon, Suomeen, aiheuttavat kaiken mahdollisen pahan mitä punaisen niskan omistavalle henkilölle on koko säälittävän elämänsä aikana tapahtunut. Muslimeitakin ovat, perkele, ja nehän ei yleensä edes ryyppää. Ja kyllähän se nyt on suomalainen etuoikeus, että nenä on sävy sävyyn niskan kanssa, perkele!

Kyllähän se tietenkin alkaa ilmaisen terveydenhuollon piirissä kasvanutta, ilmaisen peruskoulun käynyttä elämäntapasosiaalipummia pikkasen siinä sohvalla playstationia näpläillessä ikenestä vetämään, että sodan ja/tai nälänhädän keskeltä päivittäistä vesiannostaan parille kurttuiselle vuohelle hakenutta lukutaidotonta maahanmuuttajaa yritetään kohdella ihmisenä.

Koti, uskonto ja isänmaa

Koti on jokaisella oltava, olkoon minkälainen murju tahansa missä tahansa kerrostalolähiössä. Suomalaiselle tarjotaan yhä “punainen tupa ja perunamaa”-ideologiaa ja suuri osa sieltä perunamaalta kaupunkimiljööseen muuttaneista kuvitteleekin asuvansa keskellä ei mitään, ilman lähinaapureita. Ja siitäkös seuraa harmeja! Viereisen oven takana jos alkaakin kotia pitää lehmänlannasta rakennetusta majasta muuttanut harras muslimiperhe, niin niiden rukoilu ja ramadan voi pahasti häiritä valkonaamaisen perheen pyhärituaaleja, ryyppäämistä ja epävireistä karaokea, joka huipentuu viittomakieliseen kehityskeskusteluun sen hetkisen puolison kanssa. Jonka kiljahteluista ei ota selvää, vetääkö se edelleen sitä kännikaraokea vai huutaa muilta apua. Sikiävätkin aivan holtittomasti, eikö niillä ole siellä savannilla edes internet-kahvilaa tai kirjastoa, mistä pääsisi tilaamaan juomunäkkiä?!

Uskonto on kyllä kätevä, rippikoululahjat on yleensä runsaita, kyllä niillä jo ensimmäiset pussikaljat kustantaa hyvin. Ja sitten aikanaan, kun on sekalainen lapsilauma tehty, voi kirmailla suureellisesti sen kerhon tilojen keskikäytävällä sanomassa tahdon. Ja seurakunnat pitävät paljon parempaa huolta omistaan kuin  entinen VaHo, antavat selvää käteistä tai järjestelevät sen kodin, jos itsellä ei ole ollut kykyä sellaista hoitaa. Ev.lut-henkisesti virittyneet ymmärtävät langenneita…

Isänmaa on myös kätevä, se on se maapala, jonka varjolla voi hillua kännissä luvatonta asetta heiluttaen, kun sellainen pitää olla isänmaan puolustusta varten. Ja kun varusmiespalveluskin tuli aikanaan käytyä vähän heikosti, varsinkin kun heittivät sieltä ulos latva-beenä, sen häpeän voi nyt kuittailla toisten pärstiin nakkikioski- tai taksijonoissa.

Suomalaista kulttuuria kaikki tämä on ja muualta tulleiden tapoja ei pidä antaa seota tähän.

Holtitonta hommaa

No se on monelle tullut aika pedata paikkaa valokeilassa vuotta 2011 silmällä pitäen. Arkadianmäellä on möhkäleen muotoinen aukko seuraavalle suomalaisen elämänmuodon pelastajalle. Tyrkyllä on taas hyvää tavaraa, Pirkanmaa on kunnostautunut erityisen hyvin. Sosiaalinen media on otettu loistavaan  hyötykäyttöön: Facebookin rumempi sivu. Astrid Thorsia vaaditaan oikein henkensä kaupalla tilille, vaan samaan ei veny baskeripäinen trubaduuri, joka ei onnistunut kellumaan europarlamenttiin Inkisen selässä, vaan sössöttää kuvainnollisesti housut kintuissa kiinnijääneenä punastumisesta huudellessaan tyhmyyksiä. Edes omat eivät pitäneet kosmisen taiteilijan showsta, vaan toteama kuului: “Velton esitys oli aivan h…n nolo. Nähdäkseni kaikki mamukriittisesti profiloituneet poistuivat paikalta. Roikkupöksyisiä, isomahaisia ja perskännisiä, seuraavissa eduskuntavaaleissa oman ilmoituksensa mukaan ziljoona ääntä kokoavia varavaltuutettuja oli häiriöksi asti”.

Astrid Thorsin tappamiseen yllyttävä ryhmä on poistettu Facebookista, mutta samankaltaista yksittäiseen tyttöön kohdistuvaa ei ole. Hän ei ehkä ole tehnyt asiasta rikosilmoitusta, kuten muita viharyhmiä kohtaa alkaa olla tekeillä.

Pelkästään Pirkanmaalaiset eivät koe tarpeelliseksi yrittää ratsastaa äänestäjiensä tietoisuuteen yksittäisen naisen selän takana, vaan on asialla ollut muitakin, mm. ö-luokan ohjelman b-luokan “julkkisjuontaja”, joka mellasti pitkin nettiä todennäköisesti vain saadakseen itselleen (ja tulevalle ehdokkuudelleen? puolueelleen?) julkisuutta. Kävi sitten kuitenkin korvat luimussa korjailemassa mahtipontista tekstiään omista fyysisistä mitoistaan, seksuaalisesta orientaatiostaan ja ns julkisuudestaan. Jos ei homoksi luulemista pelättäisi ja uskallettaisi vilkaista muidenkin varustusta muualtakin kuin eroottissävyisistä luontoelokuvista, voitaisiin todeta, että suurin osa suomalaisista miehistä kantaa ihan keskiverto patukkaa pierunpuhkomissa kalsareissaan, joten heteroutensa julkituominen ei ole mitenkään tarpeellista eikä pieni kikkeli ole sen enempää kytköksissä maahanmuuttovastaisuuteen kuin sen kannattamiseenkaan.

Näin meillä. Ja mitä b-luokan julkkikset edellä, sitä b-luokan kansalaiset perässä… Poliittiseksi vaikuttajaksi haluavat nyt ihan ketkä tahansa, olivatpa taustat tai (mielen)terveyden tila mikä tahansa. Vaan järki-ihmiset loistavat poissaolollaan ja siksipä nämä “kansan syvät rivit” pääsevät tulkitsemaan vaikenemisen olevan myöntymisen merkki.

Nyt hei jotain rotia!

On kuitenkin vaikea uskoa, että tämä nykyinen mellastaminen netissä, sosiaalisissa medioissa ja kaikkialla missä surullisen kuuluisa Jouko tyhmyytensä tiivistää olisi oikeasti enemmistö. On tietenkin helpompaa olla vain hiljaa ja antaa asioiden tapahtua, mutta koska viestien kulku on nykyään niin nopeaa, urbaanit legendat elävät ja voivat hyvin, on suorastaan rikollisen vastuutonta olla ilmaisematta kantaansa asioihin, jotka alkavat lapasesta lipsua. Löytyykö poliitikoista enää muita kuin liukaskielisiä kiemurtelijoita tai  kaikkien perseen nuolijoita?

Kieltämättä se vaatii siviilirohkeutta. Nykyisinhän ei tarvitse kuin suunsa avata, niin jollain suunnalla heti leimataan joko turvapaikanhakijoita hyysääväksi “kukkahattutädiksi” tai rasistiksi. Eikä keskustelua helpota se, etteivät ihmiset aina tee eroa työperäisen maahanmuuton ja humanitaarisen pakolaispolitiikan välillä.

Kun käsitteet menevät sekaisin ja tietämättömyys yhdistyy kaunaisiin asenteisiin, seurauksena ei voi olla muuta kuin vihamielisyyttä.

Joo.Vaan ei taida enää riittää pelkästään poliittinen horina, vaan nyt on jo kansan syvien rivien aika alkaa ottaa asioista selvää ja tarttua asenteisiin, alkaen omistaan. Jätetään ne hörhöily/hihhulismit vähemmälle ja aletaan ajatella ihan itse.

Toim. huom. Tällä kertaa tässä blogissa onkin yksinkertaisille kuvien sijasta tarjolla paljon linkkejä, ne on niitä sinisiä ja alleviivattuja tekstejä. Lukeminen kannattaa aina. Trööt!

Popularity: 26% [?]

  • Blogger Post
  • Delicious
  • FriendFeed
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Google Reader
  • Hotmail
  • LinkedIn
  • Netlog
  • MySpace
  • StumbleUpon
  • Twitter
  • WordPress
  • Windows Live Favorites
  • Digg
  • MyLinkVault
  • Google Gmail
  • Yahoo Mail
  • Read It Later
  • Google Buzz
  • Share/Bookmark
27.11.2009

Rakas Joulupukki

Kirjoitan sinulle taas pitkästä aikaa, yhä lapsenuskoisena, että pusseissasi on vielä lahjoja jäljellä niille, joilta ne täysin puuttuvat. Minä olen onneksi osuuteni saanut, enkä siksi pyydä nyt itselleni mitään.

Aloitetaan pienemmistä toiveista, että ehdit sopeutua raskaan sarjan toiveisiin:

Hyvää joulunalusaikaa/joulunodotusta

pukinkalenteriVoitko, rakas Joulupukki, tuoda kaikille niille kunnollisen kalenterin, jossa selkeästi mainitaan joulun olevan joka vuosi samalla paikallaan, jotta pelokkainkin voisi rauhassa luottaa joulun pamahtavan vietettäväksi ihan joka vuosi ja ajallaan. Eikä sen tuloon tarvita mitään erityisiä rituaaleja, joilla värvätään toivottelemalla kaikkia muitakin odottamaan asiaa, joka saapuu joka tapauksessa ihan odottamatta eteen. Kunhan kalenterissa vain päästään oikealle sivulle. Ja voitko tehdä myös selväksi, että sama koskee pääsiäistä, juhannusta ja myös vuodenaikoja, paitsi syksyä, joka tuntuu puuttuvan useamman kuin  yhden palveluntarjoajan kalenterista. Tuo heille ihan oma speciaalikalenteri for apes.

lahjaMuistathan myös merkitä tuomiisi lahjakalentereihin isän- ja äitienpäivät ja muistutuksen siitä, että kaikkien äipylit eivät lue internetissä keskustelupalstoja, saati sitten osaisi yhdistää näitä toivotteluja itseensä, kun niin monessa paikassa saa anonyyminäkin kirjoittaa. Muistuta myös, että vaikka elämä on lahja, ei joka aamuinen herääminen ja sen listaaminen sosiaaliseen mediaan ole välttämättä samanlainen lahja muille kuin saajalle itselleen.

Lahjat esiin!

Hyvä Joulupukki, olen esittänyt tästä aiheesta jo useita hiljaisia pyyntöjä virkaveljellesi “Korkeammalle Voimalle”, mutta huomaan hänen kykynsä olevan rajallinen tämän toiveen toteuttamisen suhteen. Siksi käännyn asiassa puoleesi, koska haluan edelleen pitää lapsenuskostani kiinni. Jos on kerran pakko olla kilpailuita, joissa julkisesti mittautetaan sitä, kuka tykkää kenestäkin (tämä toivomus ei koska poliittisia äänestyksiä, siitä teen toiveen erikseen, ole valmis!) niin voitko antaa niitä lahjoja niille oikeasti, joilta muidenkin lahjojen ollessa vähäiset puuttuu kokonaan itsekritiikki ja rakastavat läheiset, jotka estäisivät heitä menemästä paljastamaan lahjattomuutensa julkisesti.

lahjaVoitko myös tehdä selväksi, että julkinen paneskelu televisio-ohjelmassa ei ole lahja, kyky tai talentti  ja vaikka leuka aukeaisikin isommankin molon nielaisuun, ei se vielä ole todiste siitä että leuan aukeaminen ilman moloa tuottaisi lahjakasta laulua oikeaan mikrofoniin. Selvennä myös sitä seikkaa, että lahjakkuuden määrä ei lisäänny yhtään vaikka saisikin paskalehden maksamaan itselleen hiustenpidennykset, silikonia, rakennekynsiä tai matkan Teneriffalle, silloin puhutaan lahjoista, ei lahjakkuudesta. Voisit myös korostaa sitä tosiseikkaa, että jos on lahja olla huipulla yhdessä asiassa, se ei automaattisesti tarkoita sitä, että kaikki asiat hoituisivat yhtä lahjakkaasti.

Pussit tyhjäksi!

lahjaJa aina vain vaikeampiin toiveisiin edetään: Rakas Joulupukki, voitko tuoda jotain, jolla saadaan vähennettyä uusavuttomuutta ja realistista tietoa, ettei lapsen siittäminen tai synnyttäminen pätevöitä, eikä oikeuta automaattisesti mihinkään, se kertoo vain lisääntymiselimien toiminnasta. Ja voitko, kiltti kiltti Joulupukki, yrittää saada kaikkia äipyleitä ja heidän lastensa oletettuja isiä ymmärtämään, että kasvatus- ja elatusvastuu kuuluu ensisijaisesti sille, jonka lisääntymiselimet ovat toimineet. Myös “vahinko”raskauksista vastuu kuuluu vanhemmille, ei yhteiskunnalle, eikä perheensä elatusta voi perustaa pelkkien sosiaalitukien varaan. Anna heille edes lahjoja käydä peruskoulunsa loppuun, että pääsevät terveyskasvatuksensa tunnilla kohtaan Ehkäisyvälineet ja niiden oikea käyttö ja että he oikeasti löytäisivät itsestään edes yhden lahjan työllistyäkseen edes jossain ammatissa.

pukinpussiKoska tämä valistuspuoli on pahan kerran pettänyt noin yleisesti, voi tämä viimeisin toive olla sinullekin liikaa, mutta tuo kaikille lahjattomille edes paljon, paljon, paaaaaaaaaljon ehkäisyvälineitä. Voitko tuoda myös tarralenkkareita niille lahjattomille, jotka yrittävät rämpiä itseään suurempien lahjakkuuksien jalanjäljillä taitavan ja lahjakkaan vittuilun vaikeassa maastossa?

Kiitos.

Popularity: 12% [?]

  • Blogger Post
  • Delicious
  • FriendFeed
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Google Reader
  • Hotmail
  • LinkedIn
  • Netlog
  • MySpace
  • StumbleUpon
  • Twitter
  • WordPress
  • Windows Live Favorites
  • Digg
  • MyLinkVault
  • Google Gmail
  • Yahoo Mail
  • Read It Later
  • Google Buzz
  • Share/Bookmark

Seuraava sivu »

Copy Protected by Chetan's WP-CopyProtect.