27.11.2009

Rakas Joulupukki

Kirjoitan sinulle taas pitkästä aikaa, yhä lapsenuskoisena, että pusseissasi on vielä lahjoja jäljellä niille, joilta ne täysin puuttuvat. Minä olen onneksi osuuteni saanut, enkä siksi pyydä nyt itselleni mitään.

Aloitetaan pienemmistä toiveista, että ehdit sopeutua raskaan sarjan toiveisiin:

Hyvää joulunalusaikaa/joulunodotusta

pukinkalenteriVoitko, rakas Joulupukki, tuoda kaikille niille kunnollisen kalenterin, jossa selkeästi mainitaan joulun olevan joka vuosi samalla paikallaan, jotta pelokkainkin voisi rauhassa luottaa joulun pamahtavan vietettäväksi ihan joka vuosi ja ajallaan. Eikä sen tuloon tarvita mitään erityisiä rituaaleja, joilla värvätään toivottelemalla kaikkia muitakin odottamaan asiaa, joka saapuu joka tapauksessa ihan odottamatta eteen. Kunhan kalenterissa vain päästään oikealle sivulle. Ja voitko tehdä myös selväksi, että sama koskee pääsiäistä, juhannusta ja myös vuodenaikoja, paitsi syksyä, joka tuntuu puuttuvan useamman kuin  yhden palveluntarjoajan kalenterista. Tuo heille ihan oma speciaalikalenteri for apes.

lahjaMuistathan myös merkitä tuomiisi lahjakalentereihin isän- ja äitienpäivät ja muistutuksen siitä, että kaikkien äipylit eivät lue internetissä keskustelupalstoja, saati sitten osaisi yhdistää näitä toivotteluja itseensä, kun niin monessa paikassa saa anonyyminäkin kirjoittaa. Muistuta myös, että vaikka elämä on lahja, ei joka aamuinen herääminen ja sen listaaminen sosiaaliseen mediaan ole välttämättä samanlainen lahja muille kuin saajalle itselleen.

Lahjat esiin!

Hyvä Joulupukki, olen esittänyt tästä aiheesta jo useita hiljaisia pyyntöjä virkaveljellesi “Korkeammalle Voimalle”, mutta huomaan hänen kykynsä olevan rajallinen tämän toiveen toteuttamisen suhteen. Siksi käännyn asiassa puoleesi, koska haluan edelleen pitää lapsenuskostani kiinni. Jos on kerran pakko olla kilpailuita, joissa julkisesti mittautetaan sitä, kuka tykkää kenestäkin (tämä toivomus ei koska poliittisia äänestyksiä, siitä teen toiveen erikseen, ole valmis!) niin voitko antaa niitä lahjoja niille oikeasti, joilta muidenkin lahjojen ollessa vähäiset puuttuu kokonaan itsekritiikki ja rakastavat läheiset, jotka estäisivät heitä menemästä paljastamaan lahjattomuutensa julkisesti.

lahjaVoitko myös tehdä selväksi, että julkinen paneskelu televisio-ohjelmassa ei ole lahja, kyky tai talentti  ja vaikka leuka aukeaisikin isommankin molon nielaisuun, ei se vielä ole todiste siitä että leuan aukeaminen ilman moloa tuottaisi lahjakasta laulua oikeaan mikrofoniin. Selvennä myös sitä seikkaa, että lahjakkuuden määrä ei lisäänny yhtään vaikka saisikin paskalehden maksamaan itselleen hiustenpidennykset, silikonia, rakennekynsiä tai matkan Teneriffalle, silloin puhutaan lahjoista, ei lahjakkuudesta. Voisit myös korostaa sitä tosiseikkaa, että jos on lahja olla huipulla yhdessä asiassa, se ei automaattisesti tarkoita sitä, että kaikki asiat hoituisivat yhtä lahjakkaasti.

Pussit tyhjäksi!

lahjaJa aina vain vaikeampiin toiveisiin edetään: Rakas Joulupukki, voitko tuoda jotain, jolla saadaan vähennettyä uusavuttomuutta ja realistista tietoa, ettei lapsen siittäminen tai synnyttäminen pätevöitä, eikä oikeuta automaattisesti mihinkään, se kertoo vain lisääntymiselimien toiminnasta. Ja voitko, kiltti kiltti Joulupukki, yrittää saada kaikkia äipyleitä ja heidän lastensa oletettuja isiä ymmärtämään, että kasvatus- ja elatusvastuu kuuluu ensisijaisesti sille, jonka lisääntymiselimet ovat toimineet. Myös “vahinko”raskauksista vastuu kuuluu vanhemmille, ei yhteiskunnalle, eikä perheensä elatusta voi perustaa pelkkien sosiaalitukien varaan. Anna heille edes lahjoja käydä peruskoulunsa loppuun, että pääsevät terveyskasvatuksensa tunnilla kohtaan Ehkäisyvälineet ja niiden oikea käyttö ja että he oikeasti löytäisivät itsestään edes yhden lahjan työllistyäkseen edes jossain ammatissa.

pukinpussiKoska tämä valistuspuoli on pahan kerran pettänyt noin yleisesti, voi tämä viimeisin toive olla sinullekin liikaa, mutta tuo kaikille lahjattomille edes paljon, paljon, paaaaaaaaaljon ehkäisyvälineitä. Voitko tuoda myös tarralenkkareita niille lahjattomille, jotka yrittävät rämpiä itseään suurempien lahjakkuuksien jalanjäljillä taitavan ja lahjakkaan vittuilun vaikeassa maastossa?

Kiitos.

Popularity: 26% [?]

Blogger PostDeliciousFriendFeedFacebookGoogle BookmarksGoogle ReaderHotmailLinkedInNetlogMySpaceStumbleUponTwitterWordPressDiggMyLinkVaultGoogle GmailYahoo MailRead It LaterShare
23.12.2008

Nasty-foorumilaiset kiittävät kaikkia niitä, joilta lohkesi pataan varattomien jouluiloon:

Yhteisöpotit Pelastusarmeijan JOULUPADASSA

donation2Vaikka nasty-yhteisö on pieni, löytyi väkimäärään nähden lahjoituksia varsin runsaskätisesti (Tätä kirjoittaessa sijalla 57)

Massia, kyhnyä, pätäkkää, gillaa, hynää, hilloo, taaloja, dinareita, pelimerkkejä, paaluu, nettoo,  fygee, tuohta, eeroja … niitä löytyy pottiinkin jaettavaksi, vaikka olis muuten sniidu.  Miksi toisilla yhteisöillä on laittaa jouluna pottiin niinkin paljon, vaikka yhteisössä ei ole lähellekään miljoonaa käyttäjää, ei edes sataa..?

Tili ei tyhjene, kun ei ota kaikenlaisia peukalo(nkuva)kyytiläisiä pankkitiliä tyhjentämään. Kun ei usko sokeasti, että se peukalonkuva takaa luotettavuutta ja rahalle vastinetta.  Nastylaisten kate riittää ostamaan joululahjat JA lahjoittamaan pottiin, ihan pelkästään siksi, että epämääräiset ilmoitukset ei nostata huutointoa nettihuutokaupoissa, eikä kaikenlaiset kootut selitykset mene läpi sairaalloisesta suvusta, lemmikeistä, persaukisuudesta, arpajaisvoitoista, autojen hajoamisista, postiennakon mahdottomuudesta avausmahdollisuudella ennen maksua tai siitä, että maksu pitää suorittaa täysin eri nimisen ihmisen tilille kuin myyjä .

Ne, joille tällaiset selitykset eivät joulun kellojen lisäksi kilauta varoituskelloja, on syytä mennä sinne Joulupata-lahjoitus jonoon. Kannataa käydä myös siinä jonossa, jossa jaetaan järkeä, mikäli se ei ole jo liian myöhäistä.

ihasamoneyNe joilla on järkeä JA rahaa, voivat vielä viikon ajan laittaa näille kaikille vähälahjaisille pottiin:

Joulupataan nastyjen mukana

Jos oikein pahaa tekee osallistua nasty-pottiin, voit hoitaa asiasi myös anonyymisti, hehee.  Jos taas auttaminen ei ole potista kiinni, olet tervetullut osallistumaan mukaan. Joulun kunniaksi toivotellaan tervetulleiksi myös uusia jäseniä nasty.foorumille:

Nastyfoorumi<– ja reippaasti vaan rekisteröitymään. Ei se satu.

Ja lopuksi hiljennytäänpä:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=jehhj5yXi9A&hl=en&fs=1&rel=0]

Popularity: 11% [?]

Blogger PostDeliciousFriendFeedFacebookGoogle BookmarksGoogle ReaderHotmailLinkedInNetlogMySpaceStumbleUponTwitterWordPressDiggMyLinkVaultGoogle GmailYahoo MailRead It LaterShare
29.11.2008

Big Spender

Jostain syystä käsillä oleva vuodenaika vaikuttaa toisiin ihmisiin siten, että yhtä löyhässä ovat kukkaronnyörit kuin järjenkäyttökin.
Varsinkin kaikille niille, jotka ahneuksissaan tai tyhmyyksissään sortuvat huutamaan nettihuutokaupasta jotakin sellaista, mitä ei oikeasti ole olemassakaan. Veronpalautukset saapuvat kohta odottaviin kätösiin ja eurot käyvät polttelemaan niin, että niille on löydettävä sijoituskohde.

Nettihuutokaupat tarjoavat tähän mainion alustan, nyt on mahdollisuus tukea yhteiskunnan vähäosaisia huutamalla heiltä uusimpia puhelimia, tietokoneita, pelikonsoleita tai vaikkapa muumimukeja kovaan hintaan. Kuinka voi sitten tunnistaa tällaisen yhteiskunnan vähäosaisen, joka syntymästään kymmenennen polven heikkolahjaisena ei ole onnistunut löytämään rehellistä työntekoa tai muuta lain kirjaimeen sopivaa tapaa rahoittaa elämäänsä ja siihen liittyviä toimintoja?

Aloita haku näin: inGod

  • - Etsi kohde, joka alkaa sanoilla ELIKÄ, ELIKKÄS. Kohdekuvauksessa on hyvä esiintyä myös joitakin seuraavista sanoista: RAHAPULAN VUOKSI, PIKAHUUTO, NIIMPÄ, ERINLAINEN,
    - Varmista, että kohteessa on netistä nusaistu kuva tai jonkun vastaavan, oikeasti olemassa olevan, mutta jonkun muun, myyntikohteesta nusaistu kuva.
    - Katso, että kohdekuvaus on runsas SPECSEILTÄÄN, koska se on copy-pastea käyttämällä otettu valmistajan sivuilta ja ne kohdat jotka eivät ole, ovat suurenmoista äidinkielen raiskausta. Elikäs suuren moista äidin kielen raiskausta.
    - Varmistu siitä, että kohden sijaitsee jossain Hevonvitun Humpassa, paikassa, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan ja jonka Jumalakin hylkäsi luomistyönsä jälkeen. Älä missään tapauksessa pyydä toimitusta postiennakkona avausmahdollisuudella postin virkailijan edessä ennen maksua. Älä varsinkaan mene kysymään kohteen kysymysosiossa, voitko noutaa kohteen tai käyttää edellä mainittua postiennakkomahdollisuutta. Pelotat vain avuntarvitsijan pois, etkä pääse tuntemaan auttamisen iloa.
  • Toinen vaihtoehto on vastata julkiseen kerjuukirjeeseen, jonka avuntarvitsija ihan avoimesti laittaa esiin ja kertoo, että on kyvytön huolehtimaan taloudestaan ja jälkeläisistään. Nekin löytyvät nettihuutokaupasta, sen yleisen keskustelupalstan puolelta.

    MoneyHappinessMikäli valitset avustuskohteeksesi ensimmäisen vaihtoehdon, voi tuoda julki avustamisesi keskustelupalstalla. Saat avustuskohteellesi huomiota hyvin aloittamalla keskustelun: HUIJARI, KOSKA TEEN RIKOSILMOITUKSEN???? tai MYYJÄ EI VASTAA ENÄÄ YHTEYDENOTTOIHIN, EIKÄ TOIMITTANUT TUOTETTA. Tulet saamaan paljon yhteisöllistä tukea ja päänsilitystä pyyteettömän urotekosi vuoksi.
    Mikäli haluat avustaa tarvitsijaa täysin incognito, voit suorittaa sen tekemällä kauppasi täysin ohi nettihuutokauppapalvelun: Otat vain yhteyttä olemattoman kohteen myyjään ja yrität suuressa auttamisenhimossassi tarjota rahaa enemmän saadaksesi kohteen muiden nenän edestä. Avustettava suostuu tähän mieluusti. Voit myös odottaa aktiivisen avustettavan yhteydenottoa: Hän on voinut tarkkailla tekemiäsi huutoja ja pienellä parin euron peukalonhankintasijoituksella ja yksityisviestin turvin hän voi hyvinkin lypsää sinulta satoja euroja!

    Parasta tässä on, että voit luoda avustettavaasi pitkäkestoisen kauniin suhteen, ottaa hänen ns. vaikka kummikohteeksesi. Palveluntarjoaja Huuto.netissä nimittäin tarjoaa kivan pelin: Etsi 1,2 miljoonasta käyttäjästä oma, sama avustuskohteesi, kuin viime joulunakin. Sama avustettava kun voi rekisteröityä aina uudelleen ja ilmoittautua taas avustettavien ryhmään, eikä Huuto.net pyri mitenkään pikkumaisesti estämään hänen tarjoutumistaan avustettavaksi. Pientä lisäjännitysmomenttia tuo asiaan se, että et tiedä, millä käyttäjätunnuksella avustettavasi on sillä kerralla rekisteröitynyt. Eikö olekin jännittävää?

    Popularity: 5% [?]

    Blogger PostDeliciousFriendFeedFacebookGoogle BookmarksGoogle ReaderHotmailLinkedInNetlogMySpaceStumbleUponTwitterWordPressDiggMyLinkVaultGoogle GmailYahoo MailRead It LaterShare
    16.08.2008

    Elämä sinällään on aika haasteellista ja toisille siinä tuntuu olevan kompastuskiviä huomattavasti paljon muita enemmän…

    Joillakin on kuitenkin alkumetreillä tuuri käynyt ja onnistunut kroolaamaan munasoluun lakanoille päätymisen sijasta, kehtittyäkseen homo sapiens-alkioksi ja edelleen siitä työntymään ulos emostaan yhteiskunnan jäseneksi. Niin no, tässä tietenkin aina voidaan miettiä, oliko tuuri kaikille tasapuolinen…

    Joka tapauksessa, vahinko on siis käynyt ja ihmistaimea tulee koulia, jotta elämä sujuisi sitten, kun geneettisen perimän luovuttajista aika jättää tai mieluiten jo ennen sitä.  Homma on helppoa vielä siinä vaiheessa, kun mennään putkessa mamman hoiva –> koululaitoksen tarjoama hoiva –> viranomaisten ohjeistama hoiva ja lopuksi erinäisten mutkien kautta päädytään tekemään jonkinlaista pakonomaista liikehdintää, josta maksetaan ja sitä nimitetään ansiotyöksi.

    Tässä vaiheessa viimeistään alkavat tähän astiset elättäjät vienosti toivoa, että josko piltti siitä omilleen lennähtäisi ja alkaisi vaikka omaa pesää ja perhettä perustamaan… Ne jotka ovat lähteneet pesistään ennen isänsä reilun kokoista mononkuvaa pyrstöissään saattavat pärjäillä melko mukavasti ja pystyvät selviämään arkisista haasteistaan melko kivuitta. Tämä lienee tavallisin vaihtoehto.

    Sitten on tietenkin aina niitä, jotka ovat koko elämänsä rämpineet ongelmasta toiseen, mutta yleensä kaikesta on selvitty tilanteesta joko luistamalla vastuusta, toisia syyytellen tai sitten ihan äidiltä kysymällä. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin pahimmallekin kehitysviivästeiselle kalloon häiritsevästi kimpoilemaan ajatus, että joitakin asioita pitäisi hoitaa ihan itse tai sitten yksinkertaisesti äiti ei vain ole tavattavissa.

    Maailmassa on kuitenkin niin monta, niin monta vaikeaa asiaa: Alkaen jo siitä, että vaatteita pitää vaihtaa ja pestä, vieläpä jokaiseen tilanteeseen ja tilaisuuteen olisi löydettävä sopiva vaatetus!

    *Mitä tämän kaulakorun kanssa pitäisi laittaa päälle… :) * * Rock henkisiä äitiysvaatteita??* *Miten käsität nimen tunika??* *haluaisin Lv-tyylisen laukun*Mitä yhdistää läpikuultavaan tunikaan…?!* Mistä koristenappi saappaisiin kadonneen tilalle* *Onko antaa vinkkiä hyvästä pillifarkkumallista?* *Mistä maastohousut ilman perstaskuja?* *Mistä pellavamekko juhlaan ? Nettiosoitteita ?* *Mistä saisin pikkujoulu vaatteet ?* *MISTÄ SAA PIRU-PIPON JOSSA SARVET???* *

    No joo, semmosta. Ei ole helppoa ei… Ongelma voi mutkistua niin kovin monella tavalla:

    Reilun viikon päästä olisi mummoni hautajaiset ja minulla ei ole mitään käsitystä mitä pukisin tyttäreni (1 v 9 kk) päälle. Omien vaatteidenikin suhteen olen jokseenkin hukassa. Kaapistani löytyy vanha musta liivihame, jota käytin yli kymmenen vuotta sitten toisen mummoni hautajaisissa. Se vaan ei tunnu sopivalta äiti-ihmiselle, jotenkin enemmän murkkuikäisen tytön mekko. Ilmeisesti musta hame pitäisi hankkia, mutta millainen. Entä yläosa? Yläosan suhteen on sekin “ongelma”, että imetän edelleen ja tyttö taatusti roikkuu rinnalla vähän väliä kun on outo ja hämmentävä tilanne. Entäs ulkovaatteet? Mieheni sentään voinee pukeutua mustaan pukuun, mutta entä paidan väri?

    Pitänee seuraavaksi huutaa käytöskirja ettei tarvitsisi tämmöisiä kysellä.

    Plussaa kyselijälle siitä, että hän selvästikin on luku- ja kirjoitustaitoinen, mutta pitkä miinus myöhästyneestä vieroittamisesta. Jotenkin sitä aina ratkeaa toivomaan, että nämä hommaisivat niitä ohje- ja käytöskirjojaan ennen kuin alkavat sikiämään… Lasten pukeminen tuntuu kyllä olevan ongelmista vaikeimpia, mitä voi päätellä keskustelupalstaa lukemalla. Mutta  siis lapset… niistä sitä vasta ongelmia syntyykin:

    *Kokemusta Burberry lasten talvivaatteista?* *Joko olette vaihtaneet kesävaatteet lämpimimpiin?* *Mitä pakko saada vaatteita olet löytänyt syksyn mallistoista* *Mitä päälle ja mukaan koululaiselle? Siis ekaluokkalaiselle.* *Millä kynällä merkinnät vauvakirjaan?* *MielipiteitäTicketin talvihaalareista kaivataan, kiitos!!!* *Molo:n talvihaalarit, kokemuksia?* *vm-77 äippäpakkauksen makuupussi?millainen se on?* *Sisaruksen kotiintulo vinkkejä otetaan vastaan:)* *onko philips avent rintapumppu hyvä?* *Miten valitsette oikean kokoisen haalarin?* *Miten hiekka irti päänahasta?? * *Onko lapsenne sairastelleet?*

    Käsittämätöntä vanhempana oloon uhrautumista ihmisiltä päivästä toiseen, ei ole äipän osa helppo! Tuollaisia haasteellisia ratkaisuja tehtävänä jatkuvasti, ei ole ihmekään, että ryhmätukea ja mielipiteitä kaivataan.

    Aikanaan, kun nasty-blogissa oli vielä vieraskirjat, oli jollain jotain sydämellään ja hän halusi tietää:

    Äippä kävi 16.1.2007 ja kirjoitti:
    Oletko sinä äiti?

    Minua säälitti kovasti tuo hämmentynyt ihmispoloinen ja päätin vastata hänen avuntarpeeseensa löytää äitinsä:

    Ei, lapseni, en ole sinun äitisi.

    Kysypä siltä naiselta, joka teillä asuu, hän todennäköisesti
    on äitisi, vaikka luultavasti mielellään asian kiistäisikin.

    Toivoakseni en ole sinulle mitään sukua.

    Jokainen haluaa lapsilleen ja itselleen kodin ja tekee parhaansa saadakseen viihtyisän pesän pesueelleen, mutta eihän sekään tietenkään helppoa ole ja aiheuttaa valtavasti suuria haasteita ihan arkiseen elämään:

    *Marimekko Unikko-suihkuverhon puhdistus?* *Kukkakuviotapetti Salkkareissa.Mistä löytäisin?* *Oletko Ikeaan menossa?* *Ehdottakaa biojäteastiaa* *Minkäkokoinen helmalakana?* *Miten puhdistan kristallit?* *Mistä kauneimmat ja parhaimmat istuinpehmusteet?* *Jokos joulu sais tulla?* *Onko pyykinpesuaineissa eroja*

    Sydämeni vuotaa verta tietäessäni minkälaisten paineiden alaisena ihmiset jotuvat olemaan ja ratkaisemaan näitä valtavan suuria kysymyksiä. Puhumattakaan siitä, kuinka vaikeaa voi olla löytää Helsingin tapaisesta pikkukaupungista kampaajaa, kestopigmentoijaa tai tarpeeksi kestävää kynsilakkaa. Mistä tähän kaikkeen sitten voi löytää vertaistukea ja apua? No tietenkin nettihuutokaupan keskustelufoorumilta!

    Voi saatana. Käyttäkää sitä ehkäisyä!

    Popularity: 8% [?]

    Blogger PostDeliciousFriendFeedFacebookGoogle BookmarksGoogle ReaderHotmailLinkedInNetlogMySpaceStumbleUponTwitterWordPressDiggMyLinkVaultGoogle GmailYahoo MailRead It LaterShare
    08.03.2008

    Laiskuuden huippu? Ostaa valmiiksi paskaiset kalsarit, ettei tarvitse itse edes niitä sotkea.

    Kakkakalsarikaupat ovat luonnollisesti kovin sotkuisia ja kakka leviää laajalle. Julkisiin kuvapalvelimiin ja nettihuutokaupan keskustelupalstoille. Kakasta pääsevät osalliseksi nekin, jotka pärjäisivät elämässään mainiosti ilman yksityiskohtaista selostusta kuvan kera kakkaisten kalsareiden haarakappaleista.

    Kuinka sitten kakka karkaa kalsarin haarakappaleesta yleiseksi kiusaksi?

    Ensin on annettava pierun patinoida kalsarit, ne on pestävä liian harvoin sekä alusasu on käytettävä lähestulkoon loppuun, ns. puhkinussituksi, kaksi numeroa liian pieninä käyttäjälleen. Sen jälkeen voidaan laittaa pöksyt nettihuutokauppaan.

    Mutta tämä ei vielä yksin riitä.isot.jpg

    Nyt tarvitaan housuille huutokaupassa ostaja. Mutta kuka kumma haluaisi ostaa kenenkään käytettyjä alushousuja? No, yhdenlaisen ryhmän housuostajia kaikki tietävät, mutta he lienevät ainoita, eivätkä julkisesti huutele “mukana myös haju”-kaupoistaan. Vai?

    housut1.jpg
    No näinhän sitä keskiverto tavis luulisi. Mutta totuus on kuitenkin tarua tuoksahtavaisempaa. Joku ihan oikeasti voi huutaa nettihuutokaupasta jonkun toisen vanhat kalsarit! Ei siis mitään paketissa olevia heräteostoksia vaan ihan oikeasti loppuunkulutetut, kaikilta reunuksiltaan kieroiksi römpsähtäneet alushousut. Ja vielä maksaa niistä, ei paljoa, mutta €urooppalaista valuuttaa silti…

    Eihän tässä tiedä, kumman puolesta hävettäisi enemmän, ostajan vai myyjän…

    Jos olisin itse niin persaukinen, ns. “revaruts”, ettei enää saisi kaupasta uutena lihojen piiloon laittamiseksi kulkisin mieluiten persaukseni paljaana.

    Popularity: 6% [?]

    Blogger PostDeliciousFriendFeedFacebookGoogle BookmarksGoogle ReaderHotmailLinkedInNetlogMySpaceStumbleUponTwitterWordPressDiggMyLinkVaultGoogle GmailYahoo MailRead It LaterShare