Ihan homona!
Pitkään aikaan ei ole jaksanut innostua potkimaan urpåja, siksi, koska urpåt eivät keksi mitään uutta ja saman asian vatkaaminen ei huvita ikuisuuksia. Mutta nyt taas presidentinvaalit on ajanut kaapeistaan ulos sankoin joukoin ryppylankansa neitsyyden puolesta huolestuneet. En voi vastustaa kiusausta antaa näiden persuille vähän stilettikorkoa, silläkin uhalla, että se uppoaa koko matkaltaan “exit only”-osastolle.
Presidentti ei ole seksityöläinen!
Viimeksi kun kuulin, ei presidentin toimen kuvauksessa ollut mitään sellaista kohtaa, jossa presidentiltä edellytettäisi minkäänlaisia seksuaalisia manööverejä, vaikka se Suomelle olisi eduksi. Jostain syystä kuitenkin monet ovat huolissaan siitä, että jos Suomessa olisi avoimesti homoseksuaali presidentti, tämä voisi johtaa vaikka minkälaisiin selkkauksiin eri valtioiden kanssa. En kuitenkaan ole kuullut, että yksikään valtio olisi kieltäytynyt korkeamman tason tapaamisesta, vain siksi, että vierailija/isäntä edustaisi eri suuntautuneisuutta kuin itse. Sitä kun on maailmassa ja valtioiden välillä huomattavasti tärkeämpiä asioita, kuin missä, miten ja kenen kanssa presidentti genitaalejaan käyttää.
Siveyden sipulit!
On kummallista, kuinka maassa, jossa yksilön- ja sananvapautta arvostetaan suuresti, käydään vaatimaan että kaikkien pitäisi suostua yhteen ainoaan tapaan harrastaa seksiä. Vaatimuksen perusteluna käytetään milloin luontoäitiä itseään, milloin (lääke)tiedettä tai lakia ja jos näistä ei ole apua, niin sitten kaivetaan perstaskusta jonkun sortin jumala.Kaikki perustelut on kuitenkin moneen kertaan vankasti todistaen kumottu, paitsi tietenkään jumalisten kanssa ei kannata, menee happi ihan hukaan siinä.
Harvaa asiaa pyritään yhtä tiukasti määrittelemään ja säätelemään kuin MUIDEN seksuaalisuus. Harvaa asiaa pidetään yhtä vahingollisena ja laajalti merkittävänä kuin MUIDEN seksuaalisuus. Ja aiemmin on vahdattu pelokkaasti nimenomaan naisten seksuaalisuutta ja siveyttä, mutta nyt on työmaa laajentunut, kun pitää vielä kaiken maailman homotkin vahtia! Vittu, siinä on ydinasevarustelutkin kevyttä kauraa, kun vahdataan, onko se naapuri nyt löyhä tavoiltaan ja jos on, niin ei suinkaan vaan homo?!
Se seksuaaliterveys!
Olen jo aiemminkin todennut, kun Räsäsen rouva päästeli oikein pahoja sammakoita ilmoille, että ihmisellä jolla on normaali ja terve seksuaalielämä, ei ole huolta muiden seksitavoista, omissa on ihan riittävästi. On lähes pakko kallistua sille kannalle, että niillä, joiden tarve määritellä tiukasti muiden seksuaaliaktiviteettejä ja pitää omaansa ainoana oikeana, on sisällään useampi solmu seksuaalisuuden alueella.
Ne, jotka pitävät homoseksuaalisuutta “porttina” pedofiliaan ja eläimiinsekaantumiseen, ovat yksinkertaisesti vain tyhmiä ja onnistuneet välttämään kaiken tiedon, jota ihan nykyisessä peruskoulussakin on saatavilla ihan kattavasti. Osalla tietämättömistä suvaitsevaisuus ulottuu siihen asti “kunhan ei tule mua pokailee“. Vittu, mitä sitten, jos tuleekin?! Jos ei sytytä, niin sitten sitä vaan sanoo, ettei nyt ei nappaa. Ei kai sitä muutenkaan suostu jokaiselle vonkaajalle, vaikka se olisikin sitä sorttia, joka yleensä on genitaaliosastoltaan sopiva?
Ongelma, jota ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan!
Aivan yhtä tärkeää, kuin Serlan uusiokeksiminen hylsyttömälle wc-paperille (tätä nimittäin on saanut jo iät ja ajat: BallBig), on miettiä presidentin seksuaalisuutta tai varusmiespalvelusta. Tästä nyt revitään “uutisia” ja sosiaalinen media pursuaa, yleensä kirjoitustaidottomien perussuomalaisten, angstia aiheesta. Ollakseen hyvä johtaja, ei tarvitse olla samanlainen kuin ne, joiden kärkimiehenä on, täytyy vain olla pyrkimys tulla toimeen ja ymmärtää erilaisuutta.
Se yleensä palkitaan.
Popularity: 1% [?]
Varoitus! Seuraava teksti ei sisällä yhtään kivoja kuveja, mutta todella paljon linkkejä. Ne on niitä sinisiä taas.
Jokainen itseään kunnioittava bloggaaja käsittelee ennemmin tai myöhemmin facebookia, lärvikirjaa, kuten sitä kotoisan suomalaisesti kutsutaan. Facebook on noteerannut pienen Suomen siinä määrin, että on mahdollista käyttää ihan suomeksi kyseistä palvelua. Mutta onko kysymyksessä oikeasti palvelu ja jos on, niin minkälainen?
Suomalaisessa mediassa on käsitelty paljon facebookin kautta tapahtuneita tietovuotoja: Sadan miljoonan Facebook-tilin tiedot leviävät netissä ja Facebookin kahdenkeskiset viestit livahtivat julkisiksi. No kerrankos sitä. Se tuo sata miljoonaa on noin globaalisti pirun pieni määrä, vertailuna todettakoon, että suomalaisia on alle kuusi (6) miljoonaa… Sitä paitsi, mr. Zuckerberg on itse sitä mieltä, että yksityisyys ei ole enää sosiaalinen normi. Ja nykyään herra Zuckerbergin kanssa on samaa mieltä tosi iso sakki, lähteenä Zuckerberg itse: Facebookilla jo puoli miljardia käyttäjää.
Keitä palvellaan?
Facebook tarjoaa palveluaan myös suomeksi, mutta esimerkiksi rekisteröinnin yhteydessä hyväksyttävät käyttöehdot ovat pitkä litania amerikan murretta, ei Suomen sanaa. Käyttöehdot voi toki lukea ranskaksi, saksaksi, italiaksi ja espanjaksi, jos ne taipuvat paremmin… No, suuri osa suomalaisista kyllä pärjää englanniksi, että sikäli harmi ei ole mahdoton. Kuluttaja-asiamies on yleensä tarkkana, että kaikki Suomeen tuotaviin tuotteisiin on saatavilla myös suomenkieliset ohjeet, mutta bittimaailma on tässäkin asiassa jäljessä. Facebookin käyttöehdoissa kohdassa 4 sanotaan seuraavaa:
Registration and Account Security
Facebook users provide their real names and information, and we need your help to keep it that way. Here are some commitments you make to us relating to registering and maintaining the security of your account:
- You will not provide any false personal information on Facebook, or create an account for anyone other than yourself without permission.
- You will not create more than one personal profile.
- If we disable your account, you will not create another one without our permission.
- You will not use your personal profile for your own commercial gain (such as selling your status update to an advertiser).
- You will not use Facebook if you are under 13.
- You will not use Facebook if you are a convicted sex offender.
- You will keep your contact information accurate and up-to-date.
- You will not share your password, (or in the case of developers, your secret key), let anyone else access your account, or do anything else that might jeopardize the security of your account.
- You will not transfer your account (including any page or application you administer) to anyone without first getting our written permission.
- If you select a username for your account we reserve the right to remove or reclaim it if we believe appropriate (such as when a trademark owner complains about a username that does not closely relate to a user’s actual name).
Sama suomeksi menee jotenkin näin: Rekisteröityminen ja tilin turvallisuus
Facebook käyttäjät antavat oikean nimensä ja tietonsa, ja tarvitsemme apuasi, jotta tilanne säilyy. Nämä sitoumukset hyväksyt rekisteröityessäsi facebookiin ja huolehtiaksesi tilisi turvallisuudesta:
- Et anna vääriä tietoja itsestäsi , tai luo tiliä kenellekään muulle kuin itsellesi ilman lupaa.
- Et luo enempää kuin yhden henkilökohtaisen profiilin.
- Jos poistamme tilisi, et luo uutta ilman meidän lupaamme.
- Et käytä henkilökohtaista tiliäsi omiin kaupallisiin tarkoituksiisi (kuten statuspäivitysten myyminen mainostajille).
- Et käytä facebookia, mikäli olet alle 13-vuotias.
- Et käytä facebookia, mikäli olet tuomittu seksuaalirikollinen.
- Pidät yhteystietosi tarkkoina ja päivitettyinä.
- Et anna salasanaasi, (tai salaista avainta), päästä muita käyttämään tiliäsi, tai tee mitään muutakaan mikä vaarantaisi tilisi turvallisuuden.
- Et siirrä tiliäsi (tai ylläpitämiäsi sivuja tai sovelluksia) kenellekään toiselle ilman kirjallista lupaamme.
- Varaamme oikeuden poistaa tai muuttaa käyttäjänimesi, mikäli uskomme sen olevan sopimaton (kuten tavaramerkin omistajan vaatimus, mikäli nimi ei liity käyttäjän oikeaan nimeen).
Näin. Ulkomaan eläville (siis amerikaanojen vinkkelistä) on vielä omat sepustuksensa:
| We strive to create a global community with consistent standards for everyone, but we also strive to respect local laws. The following provisions apply to users outside the United States :
Special Provisions Applicable to Users Outside the United States
|
Yritämme toki tosi kovasti saada kaikille yhteiset standardit (meidän), mutta pakkohan se on paikallisiakin lakeja yrittää noudatella. Seuraavat määräykset koskevat vain ulkomaan eläviä:
Ulkomaan eläville sovellettavat erityissäännökset
|
Minä olen tasan varma, että yksikään suomalaisista facebook käyttäjistä ei ole kahlannut tuota kaikkea läpi rekisteröityessään facebookiin, ellei ole joutunut työnsä puolesta sitä tekemään. Siis maksusta.
Jep. Nämä pienet ehdot ja säädökset eivät estä ihmisiä sankoin joukoin liittymästä yhteisöön, jossa voi jakaa elämänsä huippuhetket, kuten herääminen, syöminen ja erityisesti juominen, nukkumaanmeno yksin tai useamman kera ja vastaavat special occacionit. Voi jakaa lemmikkiensä kuvat, kakaraistensa kuvat (pedofiilit tykkää!), pelata hyödyllisiä pelejä.
Minulle rakas ja erittäin läheinen ystäväni Varma Tieto (hän on facebookissa) kertoo, että yllättävän moni facebook-käyttäjä näyttää ihan kissalta tai koiralta. Ei siinä sen kummempia.
Ihan Amerikoissa asti on tajuttu, että Suomessa ei ehkä oikeasti asu ketään, jonka nimi oikeasti on Lady Manhattan ja siispä tili disabloitiin. Lady olisi saanut tilinsä pitää, mikäli olisi toiminut seuraavalla tavalla:
Your account has been suspended because we have received reports that your account
could be in violation of our Statement of Rights and Responsibilities.
If you believe you were disabled by mistake, please reply to this email
with a scanned image or digital picture of a government-issued ID
(e.g., driver’s license, passport, etc.) and make sure the following information is clear:
- Full name
- Date of birth
- Photo
Please black out any personal information that is not needed
to verify your identity (e.g., social security number).
Rest assured that we will permanently delete your ID from our servers
once we have used it to verify the authenticity of your account.
Yeah, riiiight… Uskoo, ken tahtoo, varsinkin kaikkien tietovuotomunauksien jälkeen. Vain täydellinen idiootti lähettää aivan vapaaehtoisesti itsestään tietoja, jotka yleensä luovutetaan vain viranomaisille (tai muissa virallisissa yhteyksissä), mitä facebook suinkaan ei ole, ainakaan julkisesti. Kuitenkin, johonkin tarkoitukseen näitä valtavia tietokantoja keräillään, mutta mihin? Miksi pelkästään ajanvietteeksi tarkoitettu sosiaalinen yhteisö on niin kovin, kovin kiinnostunut siitä, keitä heidän käyttäjänsä ovat? Salaliittoteoriat esiin…
Suuri on kaunista?
Vaikka facebookin sääntö ja asetuslista saa jonkun pienemmän banaanivaltion lakikirjan häpeämään olemassaoloaan, ei facebook ole erityisen asiakaspalveluhenkinen käyttäjiään kohtaan. Kuten aiemmin todettua, ei käyttöehtoja, saati asiakaspalvelua, saa kaikilla niillä kielillä, joilla facebookia on mahdollista käyttää. Ja tuskin suomalaiset ovat ainoita, jotka eivät ole kaikkia määräyksiä kahlanneet ennen liittymistään, kunhan ovat rekisteröinnistä selvinneet, vaihtavat käyttökieleksi oman äidinkielensä. Ja vaikka facebook edellyttää käyttäjiltään yhtä sun toista, ei facebookin ylläpidolla ole minkäänlaisia valmiuksia valvoa näiden sääntöjen noudattamista, eikä kaikesta päätellen edes sääntöjen valvomista tunnuta pidettävän palveluntarjoajan velvollisuutena, vaikka luulisi siellä olevan enemmän kuin vain 12 apinaa hommaa hoitamaan. Eivätkä valvo. Edes viranomaisten yhteydenotto pienestä pohjolan valtiosta ei saa välttämättä facebookin ylläpitäjää toimimaan: Lain koura ulottuu huonosti Facebookiin. Mutta mitäpä pienistä (maista).
Ja koska facebookin ylläpito ei veny kovin monelle kielelle, on ainakin suomalaisia…eeeh… hyvin erikoisia persoonia facebookissa sankoin joukoin. Terveisiä vaan Kissan Kakalle, Känni Ääliölle (2kpl), Känni Kalalle, Uuno Turhapurolle (ainakin 2 kpl), Jorma Kutumelalle, Lestin Heittäjälle ja niille lukuisille lady manhattanin ystäville, jotka ovat nyt siis menettäneet ladyn ystävistään. Fanisivu on kuitenkin vielä, ainakin toistaiseksi: Lady Manhattan ja tietenkin NastyFoorumille omansa: NastyFoorumi -riemua ilman idiootteja- , mutta jomman kumman tai peräti molempien tykkääminen vaatii jo sellaista siviilirohkeutta, että harvasta löytyy.
Minkähänlaisia persoonallisuuksia mahtaa olla niiden joukossa, jotka käyttävät kielenään kiinaa, arabiaa tai vaikka tanskaa..? Ei siinä mitään, kaikissa palveluissa on säännöt, mutta jonkinlaista kohtuullisuutta osoittaisi sääntöjen soveltaminen kaikkiin käyttäjiin, eikä vain sattumanvaraisesti sinne tänne.
Pomo on homo!
Monilla työpaikoilla facebookin käyttöä rajoitetaan ja on syytäkin. Facebook voi tuhota yrityksen hetkessä. Vaan mitäpä pomo-parka, saati it-tukihenkilöt, mahtavat sille, että joku firman duunareista päättää kirjata humalassa toimitetut sukupuolihurjastelut tai katutappelut ja niistä seuranneet juridiset seuraamukset facebookiin ja ilmoittaa työtiedoissaan viimeisen päälle tarkat tiedot asemastaan yrityksessä. Facebook-statuksesi voi olla työnantajasi painajainen. Täytyy sanoa, että muutaman ammattiryhmän edustajat ovat kyllä romuttaneet ammattinsa arvostuksen ihan vain facebookin välityksellä, vaikka ilmeisesti vain vapaa-ajastaan ovatkin avautuneet. Toivottavasti.
Mikään yksityisyysasetus ei suojaa, jos käyttäjä on päättänyt liittyä kaikkiin mahdollisiin suomalaista juomakulttuuria ylistäviin ryhmiin tai muihin tyhmiin ryhmiin. Alaikäiseksi tekeytyminenkään ei auta: nämä tiedot Facebook näyttää koko maailmalle ja Haluatko tietää, mitä naapurisi Facebook-statuksessa lukee? Zuckerbergin akan poika kuitenkin kiistää sisältöjen käytön ilman lupaa, mutta käyttäjät eivät ole ihan samaa mieltä: Facebookiin ei olla tyytyväisiä.
Seis maailma, tahdon ulos!
Monet ovat katuneet liittymistään facebook-yhteisöön, varsinkin kun sieltä pois pääsy on todella mutkikas operaatio, eikä facebook hyvällä katso apuvälineiden kehittämistä: Facebook vihastui tilien tuhoajalle. Kyllä facebookista toki pois pääsee, mutta on se kovin työlääksi tehty: Facebook-tunnuksen voi viimein tuhota pysyvästi. Ennen tilin poistoa on syytä poistaa kaikki jäsenyytensä ryhmistä, tykkäämiltään sivuilta, sovelluksista jne, mutta kukaan ei oikeasti voi olla varma, että tiedot poistuvat facebookista tilin sulkemisen jälkeen. Ja koska facebook on nähnyt noinkin paljon vaivaa kerätäkseen globaalisti ihmisten henkilötietoja, he tuskin tyhjentelevät niitä tietokannoistaan ihan helposti, vaikka väittäisivät mitä. Vaan mistä löytyy sellainen fakiiri, joka asian pystyy selvittämään?
Ilmeisesti Google ryhtyy myös puuhaamaan omaansa, koska Facebook ei vieläkään leiki Googlen kanssa. Google Me haastaa Facebookin – sosiaalisen median sota alkamassa. Näille löytyy toki eurooppalainen vastineensa: Netlog, jonka sivuilla käyttöehdot ja muut tiedot ovat saatavilla suomeksi, tosin suomennokseen käytetty kieli on aika köppäistä, mutta ymmärrettävää.
Popularity: 34% [?]
Kuka siellä? Whowhoo..?
Aina aika ajoin joku neropatti päättää keksiä pyörään uudelleen ja alkaa vaatia nettikirjoittelua omalla nimellä tapahtuvaksi. Vain täydellinen netti-uuvatti voi edes möläyttää mitään niin tyhmää. Kuinka monta kertaa pitää todeta, että pöntölle istuminen on turhaa kun paskat on jo housuissa? Sotkut pitää sitten vain siivota jälkikäteen.
Ullan nimi on Ulla.
Suomi on täynnä Virtasia, Korhosia ja vaikka kummalliset etunimet yleistyvätkin, niin vielä riittää yleisen sukunimen viereen yhtä yleinen etunimi. Ja näitä nimikaimoja voi löytyä Suomen joka kolkasta. Ja ulkomailta, tietenkin, mutta vähemmän. Jos kirjoittaja ilmoittaa olevansa Sari Korhonen (joita Enirosta löytyy julkisesti Suomen mitalta 143 osumaa, niitähän ei tietenkään listalta löydy, joiden numero tai tiedot on suojattu) tai Jari Virtanen (Lähde edelleen Eniro, rajaamattoman haun tulos: hakusi tuotti liian monta osumaa, rajattuna Helsinkiin 29 kpl, Helsingin seutu 60 kpl ja Uusimaa: 74 kpl), niin voi olla varma, että joku näistä kirjoittaa nettiin jonnekin omalla nimellään, mutta arvaa kuka? Ja arvaapa sitten sekin, kuka itsenä Jari Virtasena itsensä esittelevä onkin oikeasti nimeltään Arska Jukarainen? Nimimerkkejä vaivaa ihan sama yleisyys, suomalaiset eivät ole kovin mielikuvitusrikkaita. Esimerkkinä google-hausta: Sivuja, joiden kieli on suomi, lady manhattan: Noin 9 360 tulosta. Tämän blogin kirjoittaja ei vastaa kaikista lady manhattaneista, mutta jotta elämä pysyisi jännittävänä, voi kukin valita ne lady manhattanit, jotka itseä miellyttävät eniten yhdistää tämän blogin kirjoittajaan. Ei heilauta vitun karvan vertaa tätä kirjoittajaa.
Tämän nimivaateen taustalla on tietenkin huoli siitä, että internetin nimettömyyttä käytetään väärin, rikolliseen toimintaan. No vittu, herätys, rikoksia on kyllä tehty jo paljon ennen ensimmäistäkään internetliittymää, netti nyt vain tuo esiin sen, mikä on ennen pysynyt siellä “varjoisilla kujilla”. On jotensakin liikuttavaa, kuinka jotkut kuvittelevat oman nimen ja naaman julkistamisen mielipiteensä vieressä siistivän nettikeskustelua. Muistattehan tänäkin vuonna kirjoittaa Joulupukille ja toivoa maailmanrauhaa!
Nimi toinen vain on mulla.
Sanomalehti järjesti oikein raadilleen kyselyn aiheesta: HS-raadin vastaukset kysymykseen: Pitäisikö verkossa kirjoittaa vain omalla nimellä? Vastauksista päätellen ne oli annettu urpåjen korkeanpaikanleiriltä. Varsinaiset kermaperseet, arjesta erkaantuneet snobit, päästelivät läpiä päähänsä enemmän kuin rakkovikainen koira kusee lumeen reikiä. Se on helppoa omalla nimellään huudella, jos ei tarvitse päivittäin rahvaan seassa touhuta, vaan voi aina omassa pikku piirissään pyöriä Matti-Eskon bongailtavana jossain tosi_tärkeässä_tilaisuudessa ja toivoa, että nimi on kirjoitettu paskalehteen oikein, että hiukset on hyvin ja kello näkyy 30 sekunnin haastattelussa ja että viimeinen proggis tulee varmasti mainittua.
Tässä tietenkin on eräs syy, minkä takia jotkut ovat niin kiimaisia sen perään, että vain oma nimi, ei edes rekisteröity nimimerkki, kelpaisi tuottamaan validin mielipiteen. Monella näistä on rahahanojen vuolaus kiinni siitä, kuinka monta kertaa pärställään ja nimellään pääsee esiintymään mediassa. Samasta syystä on ryöminyt esiin joitakin julkisuustyrkkyjä, jotka kuvittelevat omaavansa jotain niin mielenkiintoista, että se täytyy jakaa mahdollisimman monen kanssa. Valitettavasti tissit, tussut ja tyhmyydet eivät ole erityisiä lahjakkuuksia, eivät edes kovin harvinaisia.
Jos et millään arvaa kuka oon…
Toisaalta kuitenkin nämä, joilla on motiivina oma näkyvyys bittimaailmassa, ovat myös usein samoja, jotka ovat suorastaan sairaalloisen kiinnostuneita muiden tekemisistä. Ja sekös ikenestä vetää, jos ei tiedä, kuka on mitäkin mieltä. Varsinkin jos se mielipide sivuaa jotenkin itseä tai lukija tunnistaa/on tunnistavinaan itsensä kirjoituksesta. Asian sisältö on alisteista sille, kuka sen on esittänyt ja jos esittäjä on nimimerkki, pseudonyymi tai alter ego, sen julkilausumat voidaan mitätöidä. Suomessa on kuitenkin valtion päämiehiä myöten käytetty pseudonyymejä/alter egoja kirjoittelulle, eikä tämä menettely vähentänyt pätkääkään asian painoarvoa. Useimmiten nämä eivät myöskään käyttäneet eri nimeä rikolliseen puuhasteluun. Nykyisin jotkut käyttävät. Ja siksi nyt halutaan ampua tykillä kärpästä vaatimalla kaikkia nimelle pantaviksi.
…sanon suoraan sulle sen!
Nettikirjoittelu kuohuttaa joskus tunteita, tunteet voivat vaihdella kuten virtuaalielämän ulkopuolellakin, ihastuksesta raivoon ja kaikkeen siltä väliltä. Kaikki mielipiteet eivät kuitenkaan muodostu pelkästään tunteen perusteella ja tässä on yksi syy, miksi toiset haluavat kirjoittaa mielipiteensä ilman, että kuittaa sitä omalla nimellään. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö mielipide voisi olla harkittu, hyvin perusteltu ja lain puitteissa ilmaistu, mutta mielipiteensä aiheuttamien tunnepohjaisten purkausten lukeminen sähköpostistaan tai kuuleminen puhelimestaan on tylsä harrastus, joten nimimerkin käyttäminen suodattaa tätä edes hieman. Mielipiteensä takana voi silti seistä ryhdikkäänä, vaikka asettaakin rajoituksia sille, kenet haluaa aivan lähipiiriinsä tai keiden kanssa haluaa ylipäätään olla tekemisissä.
Ja vaikka sosiaalista mediaa käytetäänkin nykyisin paljon oman tykättävyytensä mittailuun, julkisuuden tavoitteluun tai kumppanin hakemiseen, tämäkään ei ensisijaisesti ole kaikkien nettiä käyttävien ensisijainen tarkoitus. Nämäkin suodattuvat faniposteista mukavasti nimimerkkiä käyttämällä. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö nettiä voisi käyttää myös näihin tarkoituksiin ja se on ihan ok, mutta ei pidä olettaa kaikkien haluavan samaa kuin mitä itse haluaa.
Jollei internet liittymiä ja käyttöoikeuksia aleta myydä samaan tapaan kuin pankkitilien avaaminen ja käyttö tapahtuu, ei ole pienintäkään mahdollisuutta tarkistaa, että kirjoittaja on juuri se, joka väittää olevansa. Eikä se sittenkään ole ihan 100% varmaa. Sitä paitsi, nyt on aivan liian myöhäistä, homma karkasi lapasesta jo.
Popularity: 21% [?]
Hitsin pimpula!
Kyllä se harmittaa niin himskatisti, että kun himppasen hupsuttelee huumoripitoisesti netissä, niin heti on poliisi ovella!
Rampe (nimi muutettu) keksi hirmu hassun ryhmän, kutsui siihen kaikki kaverinsa ja ajatteli, ihan varmaan humanitäärisenä apuna, tehdä Teuvo Lomanista heteron Facebookin avulla. Homoja kun kiusataan muutenkin niin paljon. Mutta tietäähän sen, ettei homoilla mitään huumorintajua ole ja kuulustelukutsu siitä tuli. Loman oli vielä niin huumorintajuton, että vaati Facebookin ylläpitäjää poistamaan koko ryhmän, mutta Facebookilla on huumorintajua enemmän, eikä se meinannut ko. laaturyhmää saada poistettua millään: Teuvo Loman jätti rikosilmoituksen Facebook-ryhmästä.
Ai himpura, ja vaikka fiksu ja varmaan filmaattinenkin professori tajusi hassutuksen päälle ja epäili ettei kysymyksessä olisi ollenkaan rikos: http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/Professori+Facebook-pilkka+voi+t%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4+rikoksen+tunnusmerkit/1135241354022. Sehän on vaan HYVÄ LÄPPÄ!. Dis is hyymör, ju nou.
Rampe on nuori mies, ihan poliittisesti aktiivi itsekin, vaikka kannatus ei vielä olekaan ollut kuin alueellisella asteella varajäsenyyden verran (8 ääntä), (ja senkin homman pilasi, tottakai, täysin huumorintajuton tapaus: Urjalan varavaltuustetusta rikosilmoitus ) ja tietenkin Rampen ilo tarttuu muihinkin: Ampukaa Astrid Thors -ryhmän perustaja: ”Ihan läpällä vaan” ja Olen valmis istumaan muutaman vuoden Astrid Thorsin naimisesta. Näin sitä saadaan mukavasti levitettyä iloa pitkin internettiä. Aivan ihQuuuuu!!!!! Ja facebookin ylläpito onneksi ymmärtää “hyvää läppää”, eikä turhaan mene poistelemaan hupaisia ryhmiä, niiden perustajia tai jäseniä.
Facebookiin voi perustaa vaikka mitä kivoja ryhmiä, jos on oikein kovasti huumorintajuinen, ja Rampehan on, ja jos haluaa jakaa sitä pirskahtelevaa iloaan kanssaihmisille. Vaikka Loman-ryhmä ei saanutkaan loppujen lopuksi kovin kiihkeää vastaanottoa, paitsi Lomanilta, Rampella on lisää kivoja ideoita. Kun seksipuoli ei vedä, niin sehän vasta hassua on, jos ilmoitetaan isolla joukolla olemaan valmis kantamaan seuraukset veriteon jälkeen, jotka on kohdistettu keski-ikäiseen naiseen, joka tekee työtään politiikassa! Eihän se puhu edes kunnon suomea! Ei kun sorvaamaan ryhmää nimeltä “Olen valmis istumaan muutaman vuoden Astrid Thorsin taposta”. Mutta tietäähän sen, ettei poliitikoilla mitään huumorintajua ole, ja taas kävi kutsu kuulusteluun.
Onneksi kuitenkin edes jonkun huumorintaju pitää, eikä heti olla nillimässä ihan läpällä tehdyistä ryhmistä sheriffeille: Olen valmis istumaan muutaman vuoden Nina Sulosen taposta, tämä ryhmä ei ylittänyt uutiskynnystä, kuten Loman tai Thors. Ryhmä elää ja voi hyvin edelleen tätä kirjoittaessa…ja vaikka alkuperäiset jäsenet eivät ole enää mukana, niin huumorintajuisia on kuitenkin löytynyt.
Asiaan perehtyneet journalistit haluavat myös osoittaa ymmärtävänsä hyvää läppää ja kesällä kun muutenkin on uutiset vähissä, on onni että meillä on Astrid ja Rampen kaltaiset humoristit. Tämä Nina ei ole julkisuuden henkilö, vaan ihan yksityinen ihminen, mitäs sitä turhia uutisoimaan.
Mutta nyt alkaa Rampeltakin huumori loppua. Ajatella, vaikka on pyyteettömästi laittanut itsensä likoon ja yrittänyt ilahduttaa näitä perustettujen ryhmän kohteita, unohtamatta heidän perheitään ja muita läheisiään, niin mitä siitä palkaksi saa. Paskaa paahtoleivälle, rupia kämmeniin vai sittenkin itkun pitkästä ilosta?
On se nyt saatana, että kaikki hauska aina pilataan! Tietokone ja kaikki meni tutkinnan ajaksi arestiin! Nyt tässä joutuu tylsästi suorittamaan kaikki suomalaiseen käräjäoikeuteen kuuluvat maneerit: Valittamaan kovaa lapsuuttaan, muistuttamaan äidin kyynelistä, kertomaan ad/hd-vaivoistaan, lukihäiriöstään, koulukiusaamisesta ja vaippaihottumastaan. Joutuu, jumalauta sentään, vielä esittämään katuvaa: Thorsille tappouhkauksen tehnyt katuu: Anteeksi, Astrid! Jos oikein paska tsägä käy, joutuu vielä antamaan haastatteluja 7 päivää-, Hymy ja Alibi-lehtiin, positiivista siinä on se, että ne ehkä suostuu maksamaan käräjillä määrätyt korvaukset uhreille.
Mutta on se huumorintajuttomuus niin paha vamma, että hymyillen siitä maksaa…
Popularity: 39% [?]
Tirkistely
Varsinainen voyeurismi on luonteeltaan seksuaalista ja onnellisin tilanne lienee se, että voyeuristi tapaa ekshibitionismiin suuntautuneen kumppanin. Win-win-tilanne.
Iltapäivälehdet ja muu “keltainen lehdistö” ovat pitäneet huolta siitä, että meissä jokaisessa asuu nykyään pieni tirkistelijä. Eikä valinnanvaraa enää edes ole, tirkistely on jo pakkopullaa, halusipa tai ei. Pelkkä poistuminen oman kodin rauhasta tekee ihmisestä tirkistelijän, aina ei edes tarvitse poistua kotoaan, riittää jos käyttää internetin ihmeellistä maailmaa. Nykyään et voi asioida päivittäistavarakaupassa saamatta tietoosi jonkun yksittäisen ihmisen henkilökohtaisesta elämästä tietoja, riippumatta siitä, onko tämä ihminen antanut nämä yksityiskohtaiset tietonsa julkiseen levitykseen omasta tahdostaan ja ovatko kaikki julkaistut tiedot edes tosia. Et voi poistua liikkeestä ohittamatta maksupistettä (tai ei sitä ainakaan voi suositella) ja poikkeuksetta sen vieressä on lehtiteline, jossa yleensä iltapäivälehtien kelta-mustat lööpit kirkuvat ajankohtaista ja uusinta juorua. Jollet ole umpisokea, et voi välttää näitä “päivänpolttavia aiheita”.
Internetin ihmeellinen maailma on vienyt tirkistelyn täysin uusiin ulottuvuuksiin ja nykyisin tirkistelyntarvettaan voivat toteuttaa kaikki kenellekään taipumustaan paljastamatta ja vieläpä lähes ilmaiseksi, mutta yleensä harrastukseensa uponnut haluaa jakaa tirkistelylöytönsä muiden kanssa. Osa ei pidä pahana pientä maksuakaan siitä ilosta, että voi tirkistellä muita ja muiden tekemisiä.
Kuka tirkistelee ja kuka paljastelee?
Nettitirkistelijöillä ja -paljastelijoilla tuntuu olevan yhteistä se, että he hakevat massojen hyväksyntää, virtuaalilempeä ja nostetta ilmeisesti muuten merkityksettömältä tuntuvaan elämäänsä. Sekä tirkistelijät että paljastelijat myös luulevat, että harraste on mahdollista pitää hallinnassa. Valitettavan usein käy niin, että harraste saa pakkomielteisiä muotoja, eikä paljastelija tai tirkistelijä enää itsekään tajua harrastuksestaan tulleen päätoimen. Kolinaa PANUhuoneesta otti esiin kaksi naista, Johanna Tukiaisen ja Rakel Liekin, jotka molemmat ovat antautuneet tirkisteltäviksi: Julkkis, lööppijulkkis ja turha julkkis. Näiden naisten välillä on kuitenkin valtava ero, eikä pelkästään se, että toinen vain “antaa ymmärtää ja toinen on oikeasti ymmärtänyt antaa“. Enkä nyt tarkoita seksiä.
Toiselle lusikalla annettu…
Yhteistä näille naisille on, että molemmat ovat hakeneet elinkeinonsa saman alueen eri reunamilta, seksistä. Johannan ja Rakelin suurin ero on se, että vaikka Johanna antaa ymmärtää, niin hän ei ymmärrä antaa, koska mitään annettavaa ei ole ja Rakel taas on ymmärtänyt antaa, eikä silti vielä ole ammentanut lähdettään tyhjäksi, hänellä siis on yhä edelleen annettavaa. Johanna ei edelleenkään ymmärrä, että Halmeen poistuttua kuvioista, on hän ehdolla valtakunnan sirkussian roolin ja hän yhä vielä yrittää epätoivoisesti pikakelaten työntää julkisuuteen vähäpätöisimmätkin vaiheet elämästään. Panu arvelee, että Johanna on aivan aidosti oma itsensä, ehkä kiltti ja viatonkin, mutta ainakin varmasti höpsö ja säälittävä. Ulkokuori täyteaineita ja sisus… vähäistä ja sekin vähä sekaista. Johannaa myös varmasti rakastetaan, ainakin hänen perheensä, sukulaisetkin, ja nykyään myös jumala.
… mutta kauha ammentaa toisaalla
Rakel on nuoresta iästään huolimatta tehnyt jo yhden oikean uran, ihan reilusti pornoteollisuuden parissa. Lihat ovat olleet levällään, näin päin ja noin päin, zoomattu on joka karvankasvun paikka. Missään vaiheessa Rakel ei ole puolustellut tekemisiään, vaikka selittämään on joutunut, useammin kuin kerran. Rakel ei kuitenkaan uranvaihdosta, pornonäyttelijästä kuvataiteilijaksi, ole suostunut häpeämään aiempaa ammattiaan: KULISSIEN TAKANA – Kuvataiteilija, journalisti ja entinen pornotähti Rakel Liekki. Ja mitään syytä ei olekaan hävetä, job well done! Todennäköisesti, mikäli Rakel jossain vaiheessa menestyy laajemminkin tai yrittää vakavoitua esimerkiksi politiikkaan, tämä pornotähti-ammatti tulee puremaan häntä nilkkaan. Toivottavasti Rakel pitää päänsä pystyssä yhä vielä silloinkin.
Johanna on sen sijaan jo ehtinyt hävetä musiikillista antiaan, surkeaa renkutusta nimeltä Lööppijulkkis. Syytä onkin.
Pata ja kattila…
ovat tässä tapauksessa täysin eri sarjaa, toinen on laadukas ja toinen monessa, itse aiheuttamassaan, sopassa karrelle kärähtänyt. Rakel on pitänyt laadukkaan linjansa, eikä hänen jäljiltään ole yleisesti luettavissa mediasta, edes Facebookista mitään, mikä nolaisi hänet tai veisi uskottavuuden koko ihmiseltä. Johannalta tämä ei ole oikein onnistunut, eikä sisar Julia ole yhtään sen kummoisempi. Molemmilla sisarilla vaikuttaa olevan tapana vuodattaa ensimmäinen (ja ainoa?) päähän osunut ajatuksentynkä Facebookiin. Näitä ajatuspieruja sitten keräillään ja linkitetään kuvapalveluihin naurettavaksi ja jos klikkaat linkkiä FB-kaverin seinällä, on sinustakin tullut pahainen tirkistelijä: http://pics.kuvaton.com/bshit/1_tuksu.jpg . Johanna ei ole myöskään oikein löytänyt linjaansa sen suhteen, onko hän kaino ja vieteltävissä vai pelkästään aggressiivinen tyrkky. Johannan FB-seinä on avoin, ainakin vielä tätä kirjoittaessa, ja siellä hänen …eeeh… managerinsa(?) kaipailee Jossua lukemaan sähköpostiaan. Kommentoin tälle ihmiselle, Tuija Järviselle, että hän muistuttaisi Johannaa, että kolmen promillen tuolla puolen ei ole paras aika avautua nettiin ja laitoin tuon kuvalinkin myös tiedoksi… ja toivottavasti myös opiksi. Jossu ei tykännyt.
Panu esitti epäilyn, että ihmiset ovat yksinkertaisesti vihaisia itselleen siitä, kun joutuvat häpeillen myöntämään olevansa kiinnostuneita Tukiaisesta, vaikka ei yhtään huvittaisi.
Vaikka Panu saattaa olla osittain oikeassa, niin olen tästä asiasta eri mieltä. Oikeasti, suurimmalle osalle ihmisistä sisarukset Tukiainen on täysin yhdentekeviä, elämä soljuu jouhevasti ja unet pysyvät makoisina joka yö, vaikka ei koskaan kuulisi kummastakaan koppelosta sanaakaan. Mutta niin syvää korpea tai syrjäistä paikkaa ei ole, etteikö jostain taas ilmaantuisi jompi kumpi kuplimaan vähäpätöisen ihmissuhde- tai muun sopan seurauksena.
Halvalla (panemalla) ei saa hyvää?
Jos tässä jollekin on edes ärtynyt, niin niille, jotka antavat Jossu-paralle toivoa siitä, että hän olisi oikeasti hyvä esiintyjä, glamour tai millään muullakaan tavalla edes kiinnostava. Hänen FB-seinälleen vuodattavat ihmiset ilmeisesti toivovat Tuksun tekevän jonkun reality checkkauksen koskien omia avujaan, mutta he vain palkitsevat rikkinäisen ja hukassa olevan ihmisen harhoja omasta tärkeydestään. Toivomukset Jossun kuolemasta ovat jo matalammalla kuin se rima, jonka Jossu itse alittaa.
Rakel sen sijaan on yhä kiinnostava, vaikka hän pitääkin vaatteet yllään, eikä edes hölskytä lihojaan musiikin tahdissa, kuten Jossu ja Julle. Rakelin pikkurillin kynnenpäässäkin on enemmän glamouria ja kiinnostavuutta kuin yhdessäkään Tukiaisessa. Rakel ei tirkistele maailmaa pelkästää oman persereikänsä läpi, vaan oikeasti tajuaa ympärillään tapahtuvia asioita. Eikä uskottavuutta vähennä yhtään se, että Rakelilla, upeasta naisellisuudesta huolimatta on munaa ja Rakel tuntee munansa: http://www.irtimunmunista.fi/
Popularity: 15% [?]




