(S)Avuttomuutta
Tiedon puute ei ole syynä sille, että ihmiset tupakoivat Suomessa. Jokainen tupakoiva tietää, kuinka vaarallinen hänen haiseva harrastuksensa on. Kuitenkin jokaisella tupakoivalla on käsitys, että juuri hän on poikkeus säännöstä, ryhmässä joka kuolee usein aikaisemmin ja tuskallisemmin kuin moni muu, joka ei tupakoi, ole koskaan tupakoinut tai on lopettanut tupakoinnin. Jokaisella tupakoivalla on myös käsitys, että tupakkaan sijoittamillaan rahoilla, jotka siis vedetään savuna ilmaan, hän on lunastanut paikkansa julkisessa terveydenhuollossa hoidokkina tupakkaverojen muodossa. Vaikka ne tupakat olisi ostettukin tax freena jostain muualta tai halpoina kopioina Porvoon moottoritien varresta.
Tupakointia puolustetaan kiihkeästi jokaisen omaan päätäntävaltaan kuuluvana oikeutena, mutta tosiasia on, että jos tupakointi ja sen lieveilmiöt putkahtaisivat ihmisten tietoon vasta nyt, se kiellettäisiin välittömästi yhtenä vaarallisimpina myrkkyinä. Jokainen tupakoiva kuvittelee aiheuttavansa haittaa vain itselleen ja olemaan valmis elämään tämän päätöksensä kanssa, mutta kun keuhkoahtauma supistaa palkeita, kelpaa jokaiselle julkisista verovaroista subventoitu happipullo.
Tupakkateollisuus ja tupakoijat itse ovat sitä mieltä, ettei elämästä selviä hengissä kukaan, mutta kai elämänlaadullakin on jotain merkitystä. Molemmat ovat myös sitä mieltä, että tupakoinnin osuutta sairauksiin ja kuolemiin ei ole kiistatta todistettu. Ei tietenkään ole, edes lääketiede ei ole niin täsmällistä, vaan suurin osa ihmisistä mahtuu erilaisilta arvoiltaan joidenkin tiettyjen rajojen sisään ollakseen kyllin terveitä. Ainoa mikä voidaan lopussa todeta täysin varmasti on “kuoli, koska menetti henkensä”.
Eurooppa (s)avustaa
Euroopan komissio on nostanut kissan pöydälle ja pohtii, voisiko tupakoinnin oikeasti lakkauttaa. Varoitus pelottaa tupakkaihmisiä – Eurooppa on savuton 2012? No tuskinpa, ainakaan noin nopealla aikataululla, mutta muuten: Miksei?
Miksi tupakoinnin pitäisi olla Euroopassa, tai ylipäätään yhtään missään sellainen “pyhä lehmä”, ettei siihen saisi tai pitäisi tarttua? Pyritäänhän muitakin itsensä vahingoittamisen keinoja estelemään. Koska länsimaat alkavat valistuksen purressa muuttua yhä savuttomammaksi, paitsi alimpien sosiaaliluokkien kohdalta, on tupakkateollisuuden haettava uusia markkinoita kehitysmaista ja oppimattomien seassa ei mainospuheilla ole mieltä eikä määrää: Kehitysmaiden naisista tupakkayhtiöiden uusi markkinarako
Naisille tupakointia mainostetaan esimerkiksi helpolla synnytyksellä: Jos nainen tupakoi, lapsi ei kasva kovin suureksi. Tämän vuoksi synnytys helpottuu eikä ole niin kivulias.
Sillä lailla. Jos ei jano, nälkä tai kulkutaudit tapa, niin ainahan voidaan tarjota tupakkaa!
Uus(s)avuton
Tupakointi menee toisille niin nahan alle, että siitä tulee osa persoonaa, omaa identiteettiä, että kaikkinainen rajoittaminen koetaan epäoikeudenmukaiseksi hyökkäykseksi: Tupakkataukojen takia irtisanottu ei saanut korvauksia. Voi vittu, mitähän vielä?! Kanne työnantajaa vastaan on tasan yhtä tyhmä kuin amerikkalaisten yrittämät joukkokanteet tupakkayhtiöitä vastaan koska tupakka on vaarallista! Tässon uutinen: Tupakasta ei sairastu, eikä tupakkaan kuole, JOS EI TUPAKOI ja kenenkään ei ole henkensä pitimiksi pakko tupakoida! Seuraavaksi varmaan nähdään kanteita, kun työnantajan tarjoama automaattisumppi aiheuttaa vatsakipua ja ripulia heti kymmenennen kupillisen jälkeen… Tai että työnantaja on aiheuttanut pahaa mieltä duunarille edellyttämällä työaikana työntekoa… Perkele.
Siivoton ja haiseva (s)avu(s)tus
Ravintolat Suomessa ovat savuttomia, eikä janoinen kansa ole kokonaan ravintolassa asiointia lopettanut. Ravintoloitsijat pelkäsivät asiakaskadon vievän yrityksen konkurssiin savuttomuuden vuoksi, mutta jos sisällä tupakointi on ravintolavalinnan kriteerinä, niin asiakaskunta ei todennäköisesti ole kovin rahakasta ja sivistynyttä. Työpaikoilla tupakkahuoneet on lakkautettu, vaikka vielä 70- ja 80-luvuilla työpisteissä tupakoitiin aivan avoimesti ja poistumatta työn äärestä. Tupakointi on nyt siirtynyt Suomessa pysyvästi ulkotiloihin, hyvä niin. Vai onko?

No ei. Eipä tietenkään ole. Koska ulkoilma on enää ainoa paikka, jossa tupakointia edes jotenkin vielä toistaiseksi siedetään, katsoo tupakoitsija oikeudekseen panna palamaan missä ja milloin vain, kunhan on ulkona. Vaikka sitten suuressa yleisötapahtumassa, bussipysäkillä, kenen tahansa pihalla, yleisissä puistoissa, rannoilla… Ja mihin sitten tämän harrastuksen todisteet jäävät, nieleekö tupakoija polttamatta jääneen stumpin? No ei, se tietenkin heitetään maahan, joskus poljetaan sössöksi tai sitten vain jätetään käryämään siihen, mihin se sattui sneppaamalla tai heittämällä päätymään. Ja uusi savuke laitetaan palamaan pian edellisen perään, vaikka ympärillä kukaan muu ei tupakoisi. Ollaanhan sitä ulkoilmassa…
(Suurin) osa tupakoivista menettää kuitenkin kykynsä haistaa, eikä edes huomaa hajuhaittaansa ihmisten parissa. Tässon toinen uutinen: Muut kyllä huomaavat ja kärsivät löyhkästäsi. Ne joilla vielä jotain aistinsoluja on jäljellä hajujen suhteen, pyrkivät peittämään hajua jollain hajusteella, yleensä yliannostellen, jolloin hajupommi on kaksinkertainen. Hengityksen lemua peitellään pastilleilla tai purukumilla, mutta yritys on toivoton. Tupakanhajua ei voi peittää, se tunkee joka henkäisyllä ja jokaisesta huokosesta muiden nenään. Tupakoitsijan esineet, vaatteet ja hiukset haisevat aina, eikä sellaisia esineitä voi kierrättää, ne ovat pelkästään kaatopaikkatavaraa. Ei ole mitään erehtymisen varaa siinä, tunnistaako tupakoijan ihmisjoukosta. Sen haistaa jo viisi metriä vastatuuleenkin. Edes tupakoija itse ei aina siedä omaa hajuaan ja harva enää tupakoi sisätiloissa silloinkaan, kun se olisi mahdollista. Tupakoitu asunto tai auto ei käy kaupaksi, haju karkottaa kaikki ja tupakkaremontti on työläs sekä kallis. Tupakoivat eivät saa helposti edes vuokra-asuntoa enää nykyään ja työpaikkaan palkataan mieluummin tupakoimaton.
Onkin kummallista, että ne jotka luottavat rautaiseen terveyteensä niin paljon, ettei tupakointi sitä vahingoita, saattavat kuitenkin hysteerisesti varjella ulkonäköään, mutta tärvelevät sen tupakan hajuhaitoilla. Tupakointi vaikuttaa nykyään myös kumppanivalintaan merkittävästi, haisuleita ei halua kukaan. Joskus kauan sitten markkinamiesten mielestä tupakointi oli merkkinä vauraudesta, menestyksestä ja “ajan hermolla” pysymisestä, nykyisin se on jäänyt lähinnä vain alimpien sosiaaliluokkien puuhaksi. Tässä joukossa on jopa vanhempia, jotka hakevat lapsilleen savukkeita ennen laillista täysi-ikää tai antavat suoraan “tupakkarahaa”! Tämä siitäkin huolimatta, että jopa tupakointi autossa, jossa lapsia kyydissä ajatellaan lailla kiellettäväksi asiaksi. Joka viides tupakoiva nuori saa tupakat vanhemmiltaan. Sillä lailla. Aivan uskomatonta!
Terveysterroristi
Tupakoijan mielestä hän itse on pienempi paha, kuin esimerkiksi ylipainoinen. Njoo, mutta syömättä ei kukaan voi olla loputtomiin, eikä kukaan käristä ruokaansa tahallaan tuhkaksi sen terveellisyyden tai nautinnollisuuden vuoksi, tupakoimatta taas voi elää kuka tahansa ihan koko (loppu)elämänsä. Tupakoijan mielestä tupakointia vastustava on terveysterroristi ja tupakoimattoman mielestä taas tupakoija aiheuttaa vaaraa sekä itselleen, että ympäristölle tupakoimalla, siis terrorisoi.
Tupakoinnin lopettamiseen on kehitelty lukuisa määrä apukeinoja, nikotiinivalmisteet, lääkitys, hypnoosi, akupunktio… Jokainen tupakoija on yrittänyt tai tulee yrittämään lopettamista jossain vaiheessa. Monet onnistuvat. Nikotiiniriippuvuus on yleisin syy tupakoinnin jatkamisen taustalla. Nikotiiniriippuvuuden vahvuutta ja vieroitusoireiden vaikeutta liioitellaan suuresti ja miljoonat tupakoijat on saatu uskomaan tähän. Nikotiini on mm. keskushermostoon vaikuttava myrkky ja jos laittaa kaverin lasiin mojovan tujauksen nikotiinia, joutuu syytteeseen myrkyttämisestä, mutta jos tarjoaa kaverille nortin kerrallaan, ei sanktiota tule.
Lopputulos on kuitenkin sama ennen pitkää.
Popularity: 25% [?]
Anonillin aika
Kun paskat on jo housuissa on tikistäminen yleensä turhaa. Se nyt ei kuitenkaan estä yrittämästä: Nettikeskustelujen valvonta saattaa kiristyä. On suorastaan järjetöntä, että joidenkin keskustelupalstojen yhteydessä puhutaan palvelusta, ylläpidosta/moderoinnista tai edes keskustelusta. Suurin näistä “palveluista”, joiden ohessa nettikeskustelua on mahdollista harrastaa, lienee Suomi24, joka onkin lunastanut osuvan lempinimensä Suoli24. Viestimäärä on kunnioitettava, suurin osa sisällöstä ei ole. Toinen, varsin laaja ja tiedetty, on Plaza. Sillekin sopisi paremmin nimeksi Pazka, sisältö on suurimmaksi osaksi aivan käsittämätöntä tuubaa.
Erona näiden kahden välillä vaikuttaisi olevan, että Suoli24 vetää enemmän “kansan syviä rivejä” ts. moderointi on heikompaa (välinpitämättömämpää) ja anonillit kuplivat valtoimenaan. Plaza on selkeästi jollain tapaa… elitistisempi, seasta kuitenkin löytää oikeasti hyviä kirjoittajia ja aivan ymmärrettävää tekstiä. Esimerkkinä Kolinaa PANUhuoneesta. Myös Panu on huomannut, vaikka ei ole nimennyt yhtään, keskustelupalstojen tason heikkouden ja mietiskelee aika radikaalia menettelyä: Pitäisikö netti sulkea?
Asiassa on totta toinen puoli ja vastauksena Panun kysymykseen: Kyllä, netti pitäisi sulkea todellakin joiltain tapauksilta. Toistaiseksi ainoastaan lapsipornoa levittävät ja lataavat menettävät tietotekniset vimpaimensa ainakin tutkimusten ajaksi, mutta tiettyyn keskustelupalstaan tai johonkin sen yksittäiseen jäseneen koukuttunutta ei pidä netistä pois mikään. Yrittämästä ei kuitenkaan kannata lakata, sitkeinkin hullu laantuu jossain vaiheessa, viimeistään silloin, kun löytää uuden nylkytettävän itselleen. Tapojaan kaheli tuskin kuitenkaan muuttaa, ei ehkä omaa edes kykyä muuttumiseen tai uuden oppimiseen. Avohoito rules!
Uusi AA
Nettipelaajille on jo olemassa riippuvuuteen hoitoa, mutta vielä tarvittaisiin Angstiset Anonillit-ryhmää niille, joiden mielenrauhaa järkyttävät tietyt ihmiset tai (ammatti)ryhmät niin, että kaikille mahdollisille palstoille ja medioihin on puskettava pahan olon vähentämiseksi omaa viestiään ja kerjättävä ryhmähaleja. Koska jokaiselle nettifoorumille muodostuu ajan kuluessa oma ydinporukkansa, joiden aktiivisuuden varassa on lähes kaikki palstoilla käytävä keskustelu, on myös luonnollinen jatkumo, että ryhmä saa jossain vaiheessa omat faninsa, antifaninsa ja anonillinsä. Ja jos moderointi on heikkoa, on palstakin pian tasoltaan yhtä heikko, kuin sen surkein ja tyhmin kirjoittaja.
Aktiivisimmat rönsylatvat kiertävät lähes jokaista suomenkielistä palstaa, hyvänä esimerkkinä “maahanmuuttokriittiset”, antaakseen vaikutelman, että ilmaistu mielipide on paljon suuremman joukon kannattama, kuin mitä se todellisuudessa on. Erityisen kiivaasti tämän “maahanmuuttokriittiset” pyrkivät kiistämään, tietenkin. Mutta yksittäinen ihminenkin voi kilahtaa niin pahasti, että perustaa sosiaalisiin medioihin ryhmiä, joissa uhkaillaan, solvataan tai annetaan muuten vain perustajastaan sellainen kuva, että ensimmäinen ajatus sellaisen ihmisen kohdalla on: “Vain nautittu lääke auttaa“. Tosin, omana vaatimattomana mielipiteenä sanoisin, että joidenkin kohdalla ainoa tepsivä lääke olisi eutanasia…
Facebookin käyttäjä voi joutua vastuuseen kavereiden viesteistä. No niin, vanhan sanonnan mukaan tiedetään millainen ihminen on, kun katsotaan hänen kavereitaan. Paskan kanssa leikkiessä tahriintuu aina myös itse. Laajennettuna, nettikäyttäytymisen perusteella, voidaan ihmisestä tietää yhtä sun toista katsomalla minkälaisiin ryhmiin hän kuuluu ja minkälaisia sivustoja kannattaa. Suurin osa on facebookissa ja sen ryhmissä omalla nimellään ja naamallaan ja kun on osoittautunut, että virkavaltaa tarvitaan selvittämään pahimpien rönsylatvojen toimia, on poiminta poliisi-sedän juttusille ollut helppoa. Nämä “sananvapauttaan toteuttavat” ovat kuvitelleet osoittavansa rohkeutta esiintyessään asiansa puolesta oikealla henkilöllisyydellään, mutta todellisuudessa se osoittaa vain pelkkää harkintakyvyttömyyttä ja, suoraan sanottuna, typeryyttä.
Anonilli sen sijaan virheellisesti kuvittelee, että hän voi nimimerkin tai tekaistun henkilöllisyyden takaa mylviä aivan mitä tahansa. Kaikki anonyymisti kirjoittelevat eivät kuitenkaan ole anonillejä, eivätkä kaikki nimellään ja naamallaan kirjoittelevat ole olematta… Esimerkiksi Heinäluoma ja Urpilainen ovat hyviä esimerkkejä anonilleistä, vaikka naama tiedetään. Vanhanen ja Valavuori ovat esi-isäanonillejä. Halla-aho on saanut aikaan oikein kunnon anonilli-kultin. Veltto Virtanen haluaisi olla anonilli, mutta on toistaiseksi vasta alkulima-asteella anonillistä.
NastyFoorumi
NastyFoorumilla kirjoitellaan pääsääntöisesti anonyyminä, mutta anonillejä ei joukossa ole. Pari kokelasta on joskus yrittänyt, mutta kun argumentaatio ja kielitaito loppuvat, on kuitenkin lopuksi ymmärretty kerätä luunsa ja hakeutua vähemmän vaativalle foorumille suorittamaan häröilyään ja jakamaan mielipahaansa nastykirjoittelusta ja koko foorumin olemassaolosta. NastyFoorumilla ei ole jaettu toistaiseksi pysyviä banneja, paitsi boteille. NastyFoorumin moderointi on myös asianmukaista ja vaikka kyseessä ei olekaan mikään “demokraattinen yhteisö”, voidaan moderointia pitää varsin oikeudenmukaisena. Vaikka itse sanonkin.
Moderoinnista huolimatta kirjoituksista vastuullisena pidetään aina kirjoittajaa itseään ja sen minkä kirjoittaa, se sitten jää… Poistot NastyFoorumilla ovat todella, todella harvassa ja siksi on syytä miettiä, mitä näppäimistöltään suoltaa, mihinkään: Internet ei ikinä unohda. Vahvat mielipiteet ja niiden ilmaiseminen nasakalla verbaliikalla toimii joskus laukaisimena ennestäänkin hauraalle ja tasapainottomalle mielelle, siksi anonyymiteetti on joskus perusteltua: Sitkeät häiriköt pilaavat satojen ihmisten elämää. Tällaisessa tapauksessa anonyymiteetti ei ole anonillismiä, vaan tervettä järkeä.
Ja koska tervettä järkeä ei tunnuta enää juuri missään pidettävän arvossa, on NastyFoorumi yksi harvoja turvapaikkoja, joissa äidinkielensä taitamista, mustaa huumoria ja älyä ei tarvitse hävetä tai pitää heikkoutena.
Popularity: 29% [?]
Vitutuskäyrä nousee, ohimosuonet pullistuu… Mistä on kysymys? Nykyisin aika usein vaikuttaa olevan kyse siitä, että kyseisellä henkilöllä
silmissä mustenee!
Ja mustaa näkyy, koska joka puolella on mamuja, kasvoiltaan paljon tummempia ihmisiä, jotka muutollaan pohjoiseen lintukotoon, Suomeen, aiheuttavat kaiken mahdollisen pahan mitä punaisen niskan omistavalle henkilölle on koko säälittävän elämänsä aikana tapahtunut. Muslimeitakin ovat, perkele, ja nehän ei yleensä edes ryyppää. Ja kyllähän se nyt on suomalainen etuoikeus, että nenä on sävy sävyyn niskan kanssa, perkele!
Kyllähän se tietenkin alkaa ilmaisen terveydenhuollon piirissä kasvanutta, ilmaisen peruskoulun käynyttä elämäntapasosiaalipummia pikkasen siinä sohvalla playstationia näpläillessä ikenestä vetämään, että sodan ja/tai nälänhädän keskeltä päivittäistä vesiannostaan parille kurttuiselle vuohelle hakenutta lukutaidotonta maahanmuuttajaa yritetään kohdella ihmisenä.
Koti, uskonto ja isänmaa
Koti on jokaisella oltava, olkoon minkälainen murju tahansa missä tahansa kerrostalolähiössä. Suomalaiselle tarjotaan yhä “punainen tupa ja perunamaa”-ideologiaa ja suuri osa sieltä perunamaalta kaupunkimiljööseen muuttaneista kuvitteleekin asuvansa keskellä ei mitään, ilman lähinaapureita. Ja siitäkös seuraa harmeja! Viereisen oven takana jos alkaakin kotia pitää lehmänlannasta rakennetusta majasta muuttanut harras muslimiperhe, niin niiden rukoilu ja ramadan voi pahasti häiritä valkonaamaisen perheen pyhärituaaleja, ryyppäämistä ja epävireistä karaokea, joka huipentuu viittomakieliseen kehityskeskusteluun sen hetkisen puolison kanssa. Jonka kiljahteluista ei ota selvää, vetääkö se edelleen sitä kännikaraokea vai huutaa muilta apua. Sikiävätkin aivan holtittomasti, eikö niillä ole siellä savannilla edes internet-kahvilaa tai kirjastoa, mistä pääsisi tilaamaan juomunäkkiä?!
Uskonto on kyllä kätevä, rippikoululahjat on yleensä runsaita, kyllä niillä jo ensimmäiset pussikaljat kustantaa hyvin. Ja sitten aikanaan, kun on sekalainen lapsilauma tehty, voi kirmailla suureellisesti sen kerhon tilojen keskikäytävällä sanomassa tahdon. Ja seurakunnat pitävät paljon parempaa huolta omistaan kuin entinen VaHo, antavat selvää käteistä tai järjestelevät sen kodin, jos itsellä ei ole ollut kykyä sellaista hoitaa. Ev.lut-henkisesti virittyneet ymmärtävät langenneita…
Isänmaa on myös kätevä, se on se maapala, jonka varjolla voi hillua kännissä luvatonta asetta heiluttaen, kun sellainen pitää olla isänmaan puolustusta varten. Ja kun varusmiespalveluskin tuli aikanaan käytyä vähän heikosti, varsinkin kun heittivät sieltä ulos latva-beenä, sen häpeän voi nyt kuittailla toisten pärstiin nakkikioski- tai taksijonoissa.
Suomalaista kulttuuria kaikki tämä on ja muualta tulleiden tapoja ei pidä antaa seota tähän.
Holtitonta hommaa
No se on monelle tullut aika pedata paikkaa valokeilassa vuotta 2011 silmällä pitäen. Arkadianmäellä on möhkäleen muotoinen aukko seuraavalle suomalaisen elämänmuodon pelastajalle. Tyrkyllä on taas hyvää tavaraa, Pirkanmaa on kunnostautunut erityisen hyvin. Sosiaalinen media on otettu loistavaan hyötykäyttöön: Facebookin rumempi sivu. Astrid Thorsia vaaditaan oikein henkensä kaupalla tilille, vaan samaan ei veny baskeripäinen trubaduuri, joka ei onnistunut kellumaan europarlamenttiin Inkisen selässä, vaan sössöttää kuvainnollisesti housut kintuissa kiinnijääneenä punastumisesta huudellessaan tyhmyyksiä. Edes omat eivät pitäneet kosmisen taiteilijan showsta, vaan toteama kuului: “Velton esitys oli aivan h…n nolo. Nähdäkseni kaikki mamukriittisesti profiloituneet poistuivat paikalta. Roikkupöksyisiä, isomahaisia ja perskännisiä, seuraavissa eduskuntavaaleissa oman ilmoituksensa mukaan ziljoona ääntä kokoavia varavaltuutettuja oli häiriöksi asti”.
Astrid Thorsin tappamiseen yllyttävä ryhmä on poistettu Facebookista, mutta samankaltaista yksittäiseen tyttöön kohdistuvaa ei ole. Hän ei ehkä ole tehnyt asiasta rikosilmoitusta, kuten muita viharyhmiä kohtaa alkaa olla tekeillä.
Pelkästään Pirkanmaalaiset eivät koe tarpeelliseksi yrittää ratsastaa äänestäjiensä tietoisuuteen yksittäisen naisen selän takana, vaan on asialla ollut muitakin, mm. ö-luokan ohjelman b-luokan “julkkisjuontaja”, joka mellasti pitkin nettiä todennäköisesti vain saadakseen itselleen (ja tulevalle ehdokkuudelleen? puolueelleen?) julkisuutta. Kävi sitten kuitenkin korvat luimussa korjailemassa mahtipontista tekstiään omista fyysisistä mitoistaan, seksuaalisesta orientaatiostaan ja ns julkisuudestaan. Jos ei homoksi luulemista pelättäisi ja uskallettaisi vilkaista muidenkin varustusta muualtakin kuin eroottissävyisistä luontoelokuvista, voitaisiin todeta, että suurin osa suomalaisista miehistä kantaa ihan keskiverto patukkaa pierunpuhkomissa kalsareissaan, joten heteroutensa julkituominen ei ole mitenkään tarpeellista eikä pieni kikkeli ole sen enempää kytköksissä maahanmuuttovastaisuuteen kuin sen kannattamiseenkaan.
Näin meillä. Ja mitä b-luokan julkkikset edellä, sitä b-luokan kansalaiset perässä… Poliittiseksi vaikuttajaksi haluavat nyt ihan ketkä tahansa, olivatpa taustat tai (mielen)terveyden tila mikä tahansa. Vaan järki-ihmiset loistavat poissaolollaan ja siksipä nämä “kansan syvät rivit” pääsevät tulkitsemaan vaikenemisen olevan myöntymisen merkki.
Nyt hei jotain rotia!
On kuitenkin vaikea uskoa, että tämä nykyinen mellastaminen netissä, sosiaalisissa medioissa ja kaikkialla missä surullisen kuuluisa Jouko tyhmyytensä tiivistää olisi oikeasti enemmistö. On tietenkin helpompaa olla vain hiljaa ja antaa asioiden tapahtua, mutta koska viestien kulku on nykyään niin nopeaa, urbaanit legendat elävät ja voivat hyvin, on suorastaan rikollisen vastuutonta olla ilmaisematta kantaansa asioihin, jotka alkavat lapasesta lipsua. Löytyykö poliitikoista enää muita kuin liukaskielisiä kiemurtelijoita tai kaikkien perseen nuolijoita?
Kieltämättä se vaatii siviilirohkeutta. Nykyisinhän ei tarvitse kuin suunsa avata, niin jollain suunnalla heti leimataan joko turvapaikanhakijoita hyysääväksi “kukkahattutädiksi” tai rasistiksi. Eikä keskustelua helpota se, etteivät ihmiset aina tee eroa työperäisen maahanmuuton ja humanitaarisen pakolaispolitiikan välillä.
Kun käsitteet menevät sekaisin ja tietämättömyys yhdistyy kaunaisiin asenteisiin, seurauksena ei voi olla muuta kuin vihamielisyyttä.
Joo.Vaan ei taida enää riittää pelkästään poliittinen horina, vaan nyt on jo kansan syvien rivien aika alkaa ottaa asioista selvää ja tarttua asenteisiin, alkaen omistaan. Jätetään ne hörhöily/hihhulismit vähemmälle ja aletaan ajatella ihan itse.
Toim. huom. Tällä kertaa tässä blogissa onkin yksinkertaisille kuvien sijasta tarjolla paljon linkkejä, ne on niitä sinisiä ja alleviivattuja tekstejä. Lukeminen kannattaa aina. Trööt!
Popularity: 44% [?]
Yksinkertaiset ilot
Väitetään, että onnen salaisuus on nauttia yksinkertaisista asioista. Minä olen tismalleen samaa mieltä! Yksinkertaisia on niin paljon, että mihin vain katseesi käännät on siellä joku yksinkertainen iloa tuottamassa!
Niitä oikein kasaantuu laumoiksi, joskus ostoskeskusten ainoiden sisäänkäyntien eteen, toisinaan liikenteeseen, mm. liikenneympyrä on oiva paikka bongata yksinkertainen. Mutta internet se varsinainen aarreaitta on yksinkertaisen suhteen. Ilmeisesti internetin ulkopuolella on edes jotain pidäkkeitä, ettei yksinkertainen paljasta itseään niin avoimesti ja ainahan he voivat ottaa mallia käytöksestä fiksummiltaan, mutta internetissä mitään rajaa yksinkertaisuudelle ei ole.
Ei riemulla rajaa, kun on vähän vajaa
Voi tätä sosiaalisen median ihanuutta, nyt voi ihan joka päivä olla perillä siitä, että suurin osa facebookiin kirjautuneista herää, syö, juo, hajoo paskoilla työpaikoillaan ja menee nukkumaan. Mukavia pikku yksityiskohtia hohdokkaasta elämästä on raportit siitä, onko saatu pillua, tekiskö mieli pillua, kutiseeko perse ja on se ilmoja pitänyt jossain vitun tuppukylässä ja poronpaska on nähty. Elämän huippuhetkiä, kerrassaan.
Liikuttavaa kollektiivista yksinkertaisten kimppahalailua edustaa yksittäisten, ei välttämättä edes suomalaisten, lasten kohtaloihin osanotto. Voi voi voi ja nääs nääs nääs, on se niin kauheeta… Kuka vitun baby-Brianna? Minä olen varma, että näin joulun lähestyessä jokainen päihdeäiti käy tutkimassa lärvikirjan ryhmistä, että perkele, olipa hyvä että tämä “Anna lapselle raitis joulu”-ryhmä on huolissaan kännisistä kakaroista ja hän päättää vastuullisena äitinä dokata kaiken käsillä olevan itse, partavesistä lähtien, ihan lapsia ajatellen. Minä aion omalla panoksellani huolehtia, etten jaa ainoatakaan glögi-kupposta yhdenkään alaikäisen kanssa ja täysi-ikäiset hakekoon itse viinansa, minä mikään joulupukki ole, perkele.
Asiaan!
Poliittinen herätys tulee myös kollektiivisina ryppäinä facebookissa ja kansanedustajien palkkaa halutaan laskea. Vittu, siinäpä ratkaisu laaki-ja-vainaa systeemillä talouden kohentamiseksi ja politiikan kierouden oikaisemiseksi. Hyvin te vedätte! Ihan noin pikku vinkkinä, että mitäs jos kokeilette seuraavissa vaaleissa äänestää jotain muuta kuin sitä samaa paskavarvasta joka on istunut siellä eduskunnassa jo vuodesta suo-kuokka-ja jussi?
Tai koitat vaikka itse mennä sinne oikaisemaan vääryydet, ihan niin kuin Toni Halme aikanaan, olikin aikaansaava jätkä ja ansioluettelo karttui huomattavasti, tosin ei politiikan saralla vaan lähinnä oikeudenkäyntipöytäkirjoissa. Siitä annetusta äänestä kannattaa jokaisen itä-Helsingin humuisassa lähiössä asuvan olla ylpeä! Mutta kannattaa varoa tätä työpaikkakiusaamista, jonka kohteeksi on mm. hra Virtanen joutunut. Vaikka hänkin on poliittisesti niin aikaansaava ja aina ihan realiteeteissa mukana… ja on tietenkin ihan autuaasti ymmärtämätön,>> mistä voisi johtua <<, että häneen suhtaudutaan poliitikkona hieman… skeptisesti.
Leikki leikkinä
Sosiaalinen media mahdollistaa myös kaikkea kivaa, yksinkertaisia leikkejä. Voi olla vaikka hurja mafioso ja lahdata muita mafiosoja tai voi olla vampyyri ja imeskellä… mitä ne nyt sit imeskeleekään, tikkunekkuja ilmeisesti vielä, leikin tasosta päätellen. Ja voihan sitä ryhtyä virtuaaliseksi heinäkengäksikin, kyllä maalla on mukavaa! Mutta jotain epäilyttävää siinä on, että aikuiset ihmiset kykkivät virtuaalipelloillaan kesken työpäivienkin ja tuskin maltan odottaa otsikoita siitä, kuinka on peli vienyt puolison ja kaikki rahat on tuhlattu facebookin turnipseihin. Kohta on jumalauta vieroitusklinikoiden ja AnonyymitRypsikynnet-kerhojen ovilla ruuhkaa, kun riippuvaiset käyvät tilittämässä “se alkoi vain pienestä punajuuripellosta ja nykyään mä täyttelen EU-maataloustukilomakkeita luomutilaa varten“.
Mutta kun se ikuinen vitutus!
Kyllähän sitä sanotaan että suomalaiset olisi vähän synkkyyteen taipuvaisia ja itsemurhatilastoissakin aika korkealla. Ja kyllä facebook tätä havaintoa vahvistaa. Siinä huomenien ja hyvien öiden toivottelujen välissä ei tunnu montaakaan tekevän muuta kuin vituttavan tai panettavan. Ehkä ensimmäinen johtuu jälkimmäisen puutteesta, tiedä sitten. Elämän valttikortit on jatkuvasti hukassa ja osa selvästi pelaa vähän vajaalla pakalla… Mutta kyllä monen olis syytä mennä tohtoriin tai hakea hoitoa vaikka nastyfoorumilta krooniseen vitutukseensa.
Popularity: 36% [?]
Ihanko totta..?
Ja mitäs Toni nyt tähän sanoo, vai tekeekö vaan taas “taidetta” pimpin ja pippelin kuvista sosiaaliseen mediaan?
Varo entistä useampia huijarimyyjiä netissä (Melko messevästi muuten kirjoitusvirheitä ko. artikkelissa…) ja Nettihuutokaupoissa vaanii entistä enemmän huijareita
Ylimaalliset ponnistukset
Vuosikausia on palveluntarjoajaa pyydetty/vaadittu/ruinattu tekemään asialle jotain, että kauppapaikka ei elättäisi samoja huijareita kerran toisensa perään. Aivan turhaan. Palveluntarjoajan edustajat kilvan toimittavat julkisuudessa, kuinka marginaalista tämä tapahtunut huijaus on: Lapsityövoimaa. Niinpä niin. Poliisi nyt kuitenkin on tätä mieltä asiasta:
Poliisin mukaan nettipetokset ovat lisääntyneet selvästi viime vuosina.
Polisin tiedossa on, että ainakin kymmenet ihmiset tekevät nettihuijauksia järjestelmällisesti. Toiminta jatkuu, vaikka asiasta olisi tehty rikosilmoitus ja tuomiokin olisi tullut.
Aivan yleisessä tiedossa on, ettei näiltä luusereilta saada edes koskaan rahoja takaisin, vaikka olisi tehnyt rikosilmoituksia vinon pinon, koska ei niillä paskahousuilla ole mistä ottaa ja hammaskaluston ulosmittaaminen omavaltaisesti on taas Suomen pikkumaisen lainsäädännön mukaan kiellettyä.
No voidaanko kaikki huijaukset tulevaisuudessa estää?
Valitettavasti ei, mutta voidaan sitä kuitenkin hankaloittaa, ettei sama saatanan paskahousu pidä huuto.nettiä ihan pääelinkeinonaan. Mutta vaikka palveluntarjoaja tekisikin kaiken estääkseen piraattikaupan ja muut huijaukset, on silti olemassa joukko “sulo vileeneitä”, jotka eivät tunnista kusetusta vielä sittenkään heti, vaikka se on jo puraissut omaa perstaskua. Ja onneksi on taas joulu tulossa, että pääsee avustamaan näitä oikein kunnolla: Ho-HO-hoooo, elikkäs Pukki sanoo…
Ja tietenkin aina on niitä, jotka haluavat palvelussa tapahtuneita rötöksiä vähätellä, koska pelkona on omien kauppojen hyytyminen, jos ihmiset käyvät epäluuloisiksi. Ja jos ei kauppoja, ei myöskään mainostuloja palveluntarjoajalle…
Omavalvontaa
Kaikista vitsikkäintä on huuto.netin “omavalvontajärjestelmä”, jossa käyttäjät on valjastettu tekemään työt, jotka kuuluisivat palveluntarjoajalle. Ei voi kuin nauraa. Nämä poloiset vielä usein maksavat siitä ilosta, että saavat ilmoitella epäkohtia palvelussa, eivätkä tajua edes siinä kohdassa tulleensa kusetetuiksi: Duunit sulle mutta liksa mulle.
Mitä yhteistä on huuto.net-käyttäjällä ja herkkusienellä?
-Molempia pidetään pimeässä ja niille syötetään paskaa.
Popularity: 32% [?]



