30.10.2010

Varsin monet ansioituneet blogistit ovat lyöneet lusikkansa homoilta-ilveilyn jälkeiseen soppaan, josta varsinkin tähteet muuttuivat katkeraksi kalkiksi Päivi Räsäselle. Tervo höyhensi erityisen ansiokkaasti aiheessa. Antakaas määkin huudan, vaikken (just nyt) ole kännissä, eikä tässä ole erityisen kiihkeetä suhdetta Räsäskään ja sen edustamaan klubiin kuin homoseksuaaleihinkaan. Sen sijaan epäoikeudenmukaisuus ja tyhmyys ne jaksavat vituttaa, vaikka tietääkin sen turhaksi energianhaaskaukseksi.

Miehet, naiset, homoseksuaalit,uskovaiset ja naimajaiset

Vittu, että pitää tehdä yksinkertaisista asioista vaikeita. Jos kerran hihhuleille on tärkeää, että sanaa avioliitto saa käyttää vain yhden miehen ja yhden naisen muodostamasta yksiköstä, jonka juridiset kupongit täytetään kirkossa ja jolle pappi taikasanansa lausahtelee, olkoon niin. Ja ne kaikki loput, jotka eivät tarvitse jumalia tai seurakunnan ryhmähalia tehdäkseen päätöksen yhteiselostaan ja niiden juridisten velvoitteiden täyttämisestä, jotka siihen liittyvät, olkoot sitten rekisteröidyissä parisuhteissa, suuntauksistaan ja sukupuolestaan riippumatta.

Arkikielessä kuitenkin puhutaan yksinkertaisesti “naimisissa olemisesta” ja tätä asiaa tuskin pystyvät muuttamaan sen enempää hihhulit kuin homoseksuaalitkaan, vaan sillä kuitataan kaikki juridiset liitot sen enempiä selvittelemättä, ollaanko sitä naimisissa miehen, naisen tahi ilmatäytteisen lampaan kanssa. Olen kerran nähnyt ohjelman, jossa kaheli piti Eiffel-tornia puolisonaan… niin että pientä se nyt vielä on, jos Arska tahtoo ihan virallisesti naida Reiskan ja että hommaan tarvitaan pappia.

Molemmat parisuhde-versiot tulee tietenkin olla yhdenvertaisia maallisen lain edessä, toisesta vaan puuttuu kirkon osallisuus (ja laskutus). Avioerotilastot pysynevät ennallaan molemmissa versioissa, että sikäli yks vitun hailee, miten se vihkiminen suoritetaan.

Raamattu on kuin…

avonainen suklaarasia, koskaan ei tiedä, kuka sieltä ehtii kynsiä lempikonvehtinsa ja onko ne kynnet edes puhtaat. Yleensä eivät ole.

Mutta raamatulla vedetään kaikkia ihmisiä korville, mennen tullen ja palatessa, siitäkin huolimatta, että suuri osa ihmisistä eivät tarvitse pari tuhatta vuotta vanhaa kirjaa osatakseen elää ihmisiksi. Kirjaa, joka on vaillinainen ja moneen kertaan käännetty eri kielistä ja Suomessakin on oikein tehty “päivitetty versio” nykykielelle.

On edelleen kummallista, kuinka Jumalan lapsina itseään pitävät jaksavat aina vain mellastaa toisten makuuhuoneissa ja housuissa. Missä kohdassa raamattua sanotaan, että vahtaapa, kuule Jeesuksen seuraaja, kanssaeläjän seksuaalista suuntausta ja seksuaalielämää?

Ja se Päivitetty versio…

Jossain vaiheessa tuli ajatukseen, että onko tämä kaikki, kirkosta eroamisen buumi ja muu paskanheitto kohtuullista työntää Räsäskälle ja pitää häntä yksin vastuullisena. Hän nyt kuitenkin on perheellinen ihminen, lasten ei varmasti ole mukavaa olla tällä hetkellä Räsäsen akan tekeleitä, siksi paljon on ollut julkisuudessa luettavissa äiteen ääneen lausumia sammakoita. Otan osaa.

Vaan eipä ole tajunnut nainen vaieta seurakunnassa, lisää pukkaa. Kun homoseksuaalit on niputettu, niin vuorossa ovat pakolaiset… Melko vittumainen tuntuu olevan tuo Räsäskän Iso Herra, ei paljoa armoa muille ihmisille osoita, mikäli Räsäsen eukon tulkintoja on uskominen. Ja itse hän ainakin uskoo, eikä kaihda pienen sodan pystyttämistäkään: Kristilliset valmiita taistoon! Miksi hihhulit sitten ovat näin sotaisalla tuulella? Joku käski tai siinä kirjassa luki niin?

Elä tässä nyt sitten kristillisesti…

Ja pakkohan se on, kun ei muita vaihtoehtoja anneta, onpa oma vakaumus sitten mikä tahansa. Tämä maa makaa kristillisten arvojen alla ja kirkko heiluttaa tahtipuikkoa myös maallisten lakien sääntelyssä. Sunnuntai on pyhäpäivä. Piste. Pääsiäinen, joulu ja muut kirkolliset pyhät pysäyttävät käytännössä tämän maan, julkista liikennettä myöden. Näitä kristillisiä jäänteitä pidetään yleissivistyksellisinä kulttuuriperintöinä, ainoina oikeina sellaisina, riippumatta ihmisten omasta vapaasta tahdosta. Arkielämässä sen vaikutus on vain pelkkä kiusallinen haitta niille, jotka eivät tahdo hypätä kristillisten kalenterin mukaan.

Ne, jotka vetivät herneitä sensitiiviseen haistimeensa homoillan seurauksena ja erosivat kirkosta, pidetään nyt yleissivistykseltään nollina (no, ainakin yksi heppu pitää): Kristityt maallisella tuomiolla. Pieni yleissivistyksellinen kämmähdys on kyseisellä kirjoittajalla lipsahtanut tekstiin: Siitä huolimatta karvani nousevat pystyyn, kun kiihkomieliset massat käyvät absoluuttisella oikeutuksella pienen vähemmistön – tässä tapauksessa uskovaisten – kimppuun. Pieni vähemmistö..? Lähes 80% suomalaisista on pieni vähemmistö..? Perkele, joku laskee nyt väärin.

Jos kaikille tarkoitettua yleissivistystä on tarkoitus hakea,  olisi syytä pitää kirkko erillisenä kerhonaan, johon liittyvät ne, jotka pystyvät uskomaan neitseelliseen sikiämiseen ja muihin mielenkiintoisiin luonnonvastaisuuksiin.

Minä en usko.

Kenen pussista lypsät?

Kun jokainen yksilö joutuu arvioimaan taloudelliset realiteettinsa ja elämään niiden mukaan, on mielenkiintoista, että kaikkien yhteisöjen ei tarvitse näin toimia. Kuten esimerkiksi evankelis-luterilaisen kirkon, joka lypsää myös uskonnottomilta melko messevät massit: Vuonna 2008 kirkolle maksettiin 852 MEUR kirkollisveroa ja 122 MEUR yhteisöveron osuutta, mikä tekee yhteensä 974 MEUR. Kirkon osuus yhteisöveron tuotosta oli 1,75%

Että kyllä kirkolle kuitenkin kelpaa ihan maallinen hyvä, vaikka kaikki maallisen hyvän maksajat eivät kelpaakaan tai ole sitten kuitenkaan tasavertaisia sen kuuluisan jumalan edessä.

On se saatana.

Popularity: 35% [?]

Blogger PostDeliciousFriendFeedFacebookGoogle BookmarksGoogle ReaderHotmailLinkedInNetlogMySpaceStumbleUponTwitterWordPressDiggMyLinkVaultGoogle GmailYahoo MailRead It LaterShare
08.09.2010

… ja on muutenkin epämukava olo. Harvoin sitä  konkreettisen elämän ulkopuolelta käy mikään repimään ikenestä avautumisen aiheeksi asti, mutta täyttyi se vihdoin minunkin kuppini. Ja meni nurin.

Kiitti vitusti, Hanna!

Tähän asti on tuo suolentoiminta hoitunut ihan omia aikojaan, ilman sen kummempia sirkusteluja sen aiheen ympärillä, mutta muutaman viikon törmättyäni tihentyneisiin mainoskatkoihin ja nähtyäni kuinka ravitsemusterapeutti Hanna Partanen sulkee silmänsä kuin viisas pöllö ja loihe lausumaan, on alkanut vihdoin meikäläisenkin poskiin happamat liemet nousta:

Joo, kaiken A ja O on riittävä uni, liikunta ja se, mitä syöt.

Mitäh?! Näinkö tosiaan on, tämähän on suoranainen UUTISPOMMI! Miksi tästä ei olla puhuttu aiemmin?!

Kökköinen dialogi aiheen litkuinen jogurtti ympärillä jatkuu yhtä viisaissa ja uraauurtavissa merkeissä. Vaihtelun vuoksi välillä kaksi vähemmän ravitsemusterapeutillista naista käy eri tuomerkistä dialogia siitä, kuinka heitä pierettää ja turvottaa, eikä paskakaan oikein tule ajallaan, mutta oikein pehmeän makuista jogurttia nautittuaan kaksi viikkoa kakka lentää kuin muuttolintuparvi ja olo oikein raikas sekä tyttömäinen. Minäpä kerron uutispommin myös, vaikka just ravitsemustieteen gradu puuttuu: Kahden viikon sisällä kakka tulee keneltä vaan, vaikka heinäruokavaliolla, jos ei tule, niin sitten on kiire lääkäriin, eikä lähikaupan maitotiskille!

Voi perkele.

Vastus-tus-tus-tus-kyky

On vaikeaa päättää, kuka tässä on tyhmin: Mainoksen tehnyt, siinä esiintyvät vai ne kuluttajat, joihin tämä puree. Pahoin pelkään, että kaikilla edellä mainituista on jotain pientä uupeloa ajatteluosastolla. Pahimpana pidän Hanna Partasen rötöstä, mutta pienellä taustaselvityksellä kävi ilmi, että Hanna on poliittisesti aktiivi, mitäpä silloin siitä, jos myy persoonansa ja häpäisee ammattikuntansa, ravitsemusterapeutit, alentumalla puhuvaksi pääksi sokeroidun liemimuotoisen maitotuotteen mannekiiniksi.

Ravitsemusterapeutin pitäisi myös pysyä lestissään ja jättää tautien torjunta ammattilaisille. Maallikkokin tietää, että väittämät nestemäisen maitovalmisteen ympärillä on pelkkää mielikuvamuokkausta, mitään oikeasti uutta ei ole keksitty ja käsienpesu on yhä taudintorjunnassa jogurttia oleellisempaa. Probiootti, joka on pelkästään hienompi nimi maitohappobakteerille ja mm. eräälle hiivatyypille, on markkinointimiesten keksintöä, koska sanat hiiva ja bakteeri antaa maallikolle mielikuvan siitä, että kyseessä on jotain sairautta aiheuttavaa tai ihmiselle haitallista.  Mutta molemmat ovat aivan samaa kamaa, jota ihmisen suolessa on ihan luonnostaan. Näitä probiootteja on myös ihan ilman mitään terveysmerkintää ja ilman teollista prosessointia lähes kaikissa hapanmaitotuotteissa ja varsinainen terveysruokapommi on usean suomalaisen ylenkatsoma hapankaali. Mitään bakteeritasapainoa ei tarvitse erikseen ylläpitää, se on siellä ja pysyy, jos muistaa “riittävästi nukkua, liikkua ja katsoa, mitä syö“.

Eli elää täysin normaalisti.

Popularity: 25% [?]

Blogger PostDeliciousFriendFeedFacebookGoogle BookmarksGoogle ReaderHotmailLinkedInNetlogMySpaceStumbleUponTwitterWordPressDiggMyLinkVaultGoogle GmailYahoo MailRead It LaterShare
19.08.2010

Facebook

by Lady

Varoitus! Seuraava teksti ei sisällä yhtään kivoja kuveja, mutta todella paljon linkkejä. Ne on niitä sinisiä taas.

Jokainen itseään kunnioittava bloggaaja käsittelee ennemmin tai myöhemmin facebookia, lärvikirjaa, kuten sitä kotoisan suomalaisesti kutsutaan. Facebook on noteerannut pienen Suomen siinä määrin, että on mahdollista käyttää ihan suomeksi kyseistä palvelua. Mutta onko kysymyksessä oikeasti palvelu ja jos on, niin minkälainen?

Suomalaisessa mediassa on käsitelty paljon facebookin kautta tapahtuneita tietovuotoja: Sadan miljoonan Facebook-tilin tiedot leviävät netissä ja Facebookin kahdenkeskiset viestit livahtivat julkisiksi. No kerrankos sitä. Se tuo sata miljoonaa on noin globaalisti pirun pieni määrä, vertailuna todettakoon, että suomalaisia on alle kuusi (6) miljoonaa… Sitä paitsi, mr. Zuckerberg on itse sitä mieltä, että yksityisyys ei ole enää sosiaalinen normi. Ja nykyään herra Zuckerbergin kanssa on samaa mieltä tosi iso sakki, lähteenä Zuckerberg itse: Facebookilla jo puoli miljardia käyttäjää.

Keitä palvellaan?

Facebook tarjoaa palveluaan myös suomeksi, mutta esimerkiksi rekisteröinnin yhteydessä hyväksyttävät käyttöehdot ovat pitkä litania amerikan murretta, ei Suomen sanaa. Käyttöehdot voi toki lukea ranskaksi, saksaksi, italiaksi ja espanjaksi, jos ne taipuvat paremmin… No, suuri osa suomalaisista kyllä pärjää englanniksi, että sikäli harmi ei ole mahdoton. Kuluttaja-asiamies on yleensä tarkkana, että kaikki Suomeen tuotaviin tuotteisiin on saatavilla myös suomenkieliset ohjeet, mutta bittimaailma on tässäkin asiassa jäljessä. Facebookin käyttöehdoissa kohdassa 4 sanotaan seuraavaa:

Registration and Account Security

Facebook users provide their real names and information, and we need your help to keep it that way. Here are some commitments you make to us relating to registering and maintaining the security of your account:

  1. You will not provide any false personal information on Facebook, or create an account for anyone other than yourself without permission.
  2. You will not create more than one personal profile.
  3. If we disable your account, you will not create another one without our permission.
  4. You will not use your personal profile for your own commercial gain (such as selling your status update to an advertiser).
  5. You will not use Facebook if you are under 13.
  6. You will not use Facebook if you are a convicted sex offender.
  7. You will keep your contact information accurate and up-to-date.
  8. You will not share your password, (or in the case of developers, your secret key), let anyone else access your account, or do anything else that might jeopardize the security of your account.
  9. You will not transfer your account (including any page or application you administer) to anyone without first getting our written permission.
  10. If you select a username for your account we reserve the right to remove or reclaim it if we believe appropriate (such as when a trademark owner complains about a username that does not closely relate to a user’s actual name).

Sama suomeksi menee jotenkin näin: Rekisteröityminen ja tilin turvallisuus

Facebook käyttäjät antavat oikean nimensä ja tietonsa, ja tarvitsemme apuasi, jotta tilanne säilyy. Nämä sitoumukset hyväksyt rekisteröityessäsi facebookiin ja huolehtiaksesi tilisi turvallisuudesta:

  1. Et anna vääriä tietoja itsestäsi , tai luo tiliä kenellekään muulle kuin itsellesi ilman lupaa.
  2. Et luo enempää kuin yhden henkilökohtaisen profiilin.
  3. Jos poistamme tilisi, et luo uutta ilman meidän lupaamme.
  4. Et käytä henkilökohtaista tiliäsi omiin kaupallisiin tarkoituksiisi (kuten statuspäivitysten myyminen mainostajille).
  5. Et käytä facebookia, mikäli olet alle 13-vuotias.
  6. Et käytä facebookia, mikäli olet tuomittu seksuaalirikollinen.
  7. Pidät yhteystietosi tarkkoina ja päivitettyinä.
  8. Et anna salasanaasi, (tai salaista avainta), päästä muita käyttämään tiliäsi, tai tee mitään muutakaan mikä vaarantaisi tilisi turvallisuuden.
  9. Et siirrä tiliäsi (tai ylläpitämiäsi sivuja  tai sovelluksia) kenellekään toiselle ilman kirjallista lupaamme.
  10. Varaamme oikeuden poistaa tai muuttaa käyttäjänimesi, mikäli uskomme sen olevan sopimaton (kuten tavaramerkin omistajan vaatimus, mikäli nimi ei liity käyttäjän oikeaan nimeen).

Näin. Ulkomaan eläville (siis amerikaanojen vinkkelistä) on vielä omat sepustuksensa:

We strive to create a global community with consistent standards for everyone, but we also strive to respect local laws. The following provisions apply to users outside the United States :

Special Provisions Applicable to Users Outside the United States

  1. You consent to having your personal data transferred to and processed in the United States.
  2. If you are located in a country embargoed by the United States, or are on the U.S. Treasury Department’s list of Specially Designated Nationals you will not engage in commercial activities on Facebook (such as advertising or payments) or operate a Platform application or website.
  3. Certain specific terms that apply only for German users are available here.
Yritämme toki tosi kovasti saada kaikille yhteiset standardit (meidän), mutta pakkohan se on paikallisiakin lakeja yrittää noudatella. Seuraavat määräykset koskevat vain ulkomaan eläviä:

Ulkomaan eläville sovellettavat erityissäännökset

  1. Annat luvan lähetellä ja käsitellä henkilökohtaisia tietojasi Yhdysvalloissa.
  2. Jos olet sellaisen maan kansalainen, joka on Yhdysvaltojen kauppasaarron alainen, tai U.S. Treasury Departmentsin erityislistalla, et käytä mitään kaupallista toimintoa facebookissa (kuten markkinointi tai maksuliikenne) tai käytä foorumin sovelluksia tai sivustoja.
  3. Saksalaisille on sitten vielä ihan erikseen lisäohjeita.

Minä olen tasan varma, että yksikään suomalaisista facebook käyttäjistä ei ole kahlannut tuota kaikkea läpi rekisteröityessään facebookiin, ellei ole joutunut työnsä puolesta sitä tekemään. Siis maksusta.

Jep. Nämä pienet ehdot ja säädökset eivät estä ihmisiä sankoin joukoin liittymästä yhteisöön, jossa voi jakaa elämänsä huippuhetket, kuten herääminen, syöminen ja erityisesti juominen, nukkumaanmeno yksin tai useamman kera ja vastaavat special occacionit. Voi jakaa lemmikkiensä kuvat, kakaraistensa kuvat (pedofiilit tykkää!), pelata hyödyllisiä pelejä.

Minulle rakas ja erittäin läheinen ystäväni Varma Tieto (hän on facebookissa) kertoo, että yllättävän moni facebook-käyttäjä näyttää ihan kissalta tai koiralta. Ei siinä sen kummempia.

Ihan Amerikoissa asti on tajuttu, että Suomessa ei ehkä oikeasti asu ketään, jonka nimi oikeasti on Lady Manhattan ja siispä tili disabloitiin. Lady olisi saanut tilinsä pitää, mikäli olisi toiminut seuraavalla tavalla:

Your account has been suspended because we have received reports that your account
 could be in violation of our Statement of Rights and Responsibilities.
If you believe you were disabled by mistake, please reply to this email
with a scanned image or digital picture of a government-issued ID
(e.g., driver’s license, passport, etc.) and make sure the following information is clear:

- Full name
- Date of birth
- Photo
Please black out any personal information that is not needed
to verify your identity (e.g., social security number).
Rest assured that we will permanently delete your ID from our servers
 once we have used it to verify the authenticity of your account.

Yeah, riiiight… Uskoo, ken tahtoo, varsinkin kaikkien tietovuotomunauksien jälkeen. Vain täydellinen idiootti lähettää aivan vapaaehtoisesti itsestään tietoja, jotka yleensä luovutetaan vain viranomaisille (tai muissa virallisissa yhteyksissä), mitä facebook suinkaan ei ole, ainakaan julkisesti. Kuitenkin, johonkin tarkoitukseen näitä valtavia tietokantoja keräillään, mutta mihin? Miksi pelkästään ajanvietteeksi tarkoitettu sosiaalinen yhteisö on niin kovin, kovin kiinnostunut siitä, keitä heidän käyttäjänsä ovat? Salaliittoteoriat esiin…

Suuri on kaunista?

Vaikka facebookin sääntö ja asetuslista saa jonkun pienemmän banaanivaltion lakikirjan häpeämään olemassaoloaan, ei facebook ole erityisen asiakaspalveluhenkinen käyttäjiään kohtaan. Kuten aiemmin todettua, ei käyttöehtoja, saati asiakaspalvelua, saa kaikilla niillä kielillä, joilla facebookia on mahdollista käyttää. Ja tuskin suomalaiset ovat ainoita, jotka eivät ole kaikkia määräyksiä kahlanneet ennen liittymistään, kunhan ovat rekisteröinnistä selvinneet, vaihtavat käyttökieleksi oman äidinkielensä. Ja vaikka facebook edellyttää käyttäjiltään yhtä sun toista, ei facebookin ylläpidolla ole minkäänlaisia valmiuksia valvoa näiden sääntöjen noudattamista, eikä kaikesta päätellen edes sääntöjen valvomista tunnuta pidettävän palveluntarjoajan velvollisuutena, vaikka luulisi siellä olevan enemmän kuin vain 12 apinaa hommaa hoitamaan. Eivätkä valvo. Edes viranomaisten yhteydenotto pienestä pohjolan valtiosta ei saa välttämättä facebookin ylläpitäjää toimimaan: Lain koura ulottuu huonosti Facebookiin. Mutta mitäpä pienistä (maista).

Ja koska facebookin ylläpito ei veny kovin monelle kielelle, on ainakin suomalaisia…eeeh… hyvin erikoisia persoonia facebookissa sankoin joukoin. Terveisiä vaan Kissan Kakalle, Känni Ääliölle (2kpl), Känni Kalalle, Uuno Turhapurolle (ainakin 2 kpl), Jorma Kutumelalle, Lestin Heittäjälle ja niille lukuisille lady manhattanin ystäville, jotka ovat nyt siis menettäneet ladyn ystävistään. Fanisivu on kuitenkin vielä, ainakin toistaiseksi:  Lady Manhattan ja tietenkin NastyFoorumille omansa: NastyFoorumi -riemua ilman idiootteja- , mutta jomman kumman tai peräti molempien tykkääminen vaatii jo sellaista siviilirohkeutta, että harvasta löytyy.

Minkähänlaisia persoonallisuuksia mahtaa olla niiden joukossa, jotka käyttävät kielenään kiinaa, arabiaa tai vaikka tanskaa..? Ei siinä mitään, kaikissa palveluissa on säännöt, mutta jonkinlaista kohtuullisuutta osoittaisi sääntöjen soveltaminen kaikkiin käyttäjiin, eikä vain sattumanvaraisesti sinne tänne.

Pomo on homo!

Monilla työpaikoilla facebookin käyttöä rajoitetaan ja on syytäkin. Facebook voi tuhota yrityksen hetkessä. Vaan mitäpä pomo-parka, saati it-tukihenkilöt, mahtavat sille, että joku firman duunareista päättää kirjata humalassa toimitetut sukupuolihurjastelut tai katutappelut ja niistä seuranneet juridiset seuraamukset facebookiin ja ilmoittaa työtiedoissaan viimeisen päälle tarkat tiedot asemastaan yrityksessä. Facebook-statuksesi voi olla työnantajasi painajainen. Täytyy sanoa, että muutaman ammattiryhmän edustajat ovat kyllä romuttaneet ammattinsa arvostuksen ihan vain facebookin välityksellä, vaikka ilmeisesti vain vapaa-ajastaan ovatkin avautuneet. Toivottavasti.

Mikään yksityisyysasetus ei suojaa, jos käyttäjä on päättänyt liittyä kaikkiin mahdollisiin suomalaista juomakulttuuria ylistäviin ryhmiin tai muihin tyhmiin ryhmiin. Alaikäiseksi tekeytyminenkään ei auta: nämä tiedot Facebook näyttää koko maailmalle ja Haluatko tietää, mitä naapurisi Facebook-statuksessa lukee? Zuckerbergin akan poika kuitenkin kiistää sisältöjen käytön ilman lupaa, mutta käyttäjät eivät ole ihan samaa mieltä: Facebookiin ei olla tyytyväisiä.

Seis maailma, tahdon ulos!

Monet ovat katuneet liittymistään facebook-yhteisöön, varsinkin kun sieltä pois pääsy on todella mutkikas operaatio, eikä facebook hyvällä katso apuvälineiden kehittämistä:  Facebook vihastui tilien tuhoajalle. Kyllä facebookista toki pois pääsee, mutta on se kovin työlääksi tehty: Facebook-tunnuksen voi viimein tuhota pysyvästi. Ennen tilin poistoa on syytä poistaa kaikki jäsenyytensä ryhmistä, tykkäämiltään sivuilta, sovelluksista jne, mutta kukaan ei oikeasti voi olla varma, että tiedot poistuvat facebookista tilin sulkemisen jälkeen. Ja koska facebook on nähnyt noinkin paljon vaivaa kerätäkseen globaalisti ihmisten henkilötietoja, he tuskin tyhjentelevät niitä tietokannoistaan ihan helposti, vaikka väittäisivät mitä. Vaan mistä löytyy sellainen fakiiri, joka asian pystyy selvittämään?

Ilmeisesti Google ryhtyy myös puuhaamaan omaansa, koska Facebook ei vieläkään leiki Googlen kanssa. Google Me haastaa Facebookin – sosiaalisen median sota alkamassa. Näille löytyy toki eurooppalainen vastineensa: Netlog, jonka sivuilla käyttöehdot ja muut tiedot ovat saatavilla suomeksi, tosin suomennokseen käytetty kieli on aika köppäistä, mutta ymmärrettävää.

Popularity: 34% [?]

Blogger PostDeliciousFriendFeedFacebookGoogle BookmarksGoogle ReaderHotmailLinkedInNetlogMySpaceStumbleUponTwitterWordPressDiggMyLinkVaultGoogle GmailYahoo MailRead It LaterShare

Ei saa ampua viestintuojaa.

Foliohattu hälytys

Liian kireä foliopipo tai liian runsas kukkahattu voi aiheuttaa virhetulkintoja viestin vastaanottamiseen ja sen vuoksi alkaa tähtäimessä olla heittoa…(Huuto.net-väärinkäytökset, tämä blogi ja Myyrmäen pommi yhdistettynä on jo sellaista rönsilyä latvassa, että kannattaa teipata se foliohattu syvemmälle päähän. Saisikohan joku innokkaimmista vielä yhdistettyä kouluampumiset tähän blogiin..?)

Siitäkin huolimatta, että tässä blogissa on paljastettu useita huuto.net käyttöön liittyviä heikkouksia, suurin osa palveluntarjoajan itse aiheuttamia, sekä kerrottu totuudenmukaisesti se, minkä palveluntarjoaja julkisuudessa huomattavan vapaasti tulkitsee tilastotiedoista tai muutoin väittää, on kaikki tässä blogissa kerrottu kuitenkin ollut olemassa jo ennen niiden  tänne kirjaamista. Joten turhaa vaikeroida huutis-keskuteluissa, että nasty-blogi (tai sen kirjoittaja) aiheuttaisi huuto.net ongelmia… Se vain paljastaa ne.

Huuto.net historiaa:

Huuto.net aloitti pienenä puljuna yhden yksityisen ihmisen perustamana ja omistuksessa jo tammikuussa 1999. Perustaja Lohikoski myi palvelunsa saman vuoden syyskuussa Bukowskille, mutta uusi omistaja ei tehnytkään palvelusta ilmoittamaansa kansainvälistä keräilyesineiden huutokauppaa, vaan myydä roiskaisi palvelun 2001 silloiselle Sonera Plazalle. Uusi omistaja fuusioitui ja otti monenlaista kuraa julkisivuunsa, maine nettihuutokaupan pyörittäjänäkään ei ollut kovin häävi ja palvelu taantui. Lohikoski kuitenkin keikkui yhä mukana kytköksissä Huuto.netiin. 2005 tehtiin taas kauppaa huuto.netistä, tällä kertaa omistajaksi tuli Ilta-Sanomat, jolla olikin jo Keltainen Pörssi omistuksessaan ennestään.

Heh, jotain huvittavaa siinä, että ns. keltaisen lehdistön edustaja hommaa omistukseensa Keltaisen Pörssin lisäksi myös Huuto.netin. Ja Lohikoski keikkuu edelleen mukana, mutta hänen työtehtävänsä nykyisellään on hieman hämärä Huuto.netin suhteen, kehityspäällikkö oli ilmeisesti ainakin jossain vaiheessa tittelinä, tuotepäällikön postia hoitelee Toni Ruuska. Asiakaspalvelupäällikkö yhä lienee Tapio Luoto. Päälliköitä piisaa kuin McDonaldsin kassoilla…

outthereMutta hymy hyytyy pian ja jos tarkastellaan Suomen suurimman ja vanhimman suuruutta, joutuu pian toteamaan, että suuruus onkin enimmäkseen pelkästään palveluntarjoajan toiveissa ja mielikuvituksessa, mutta realismia virkavallalle: Poliisille ja oikeuslaitokselle, jotka selvittävät jatkuvasti huuto.net palvelussa tehtyjä nettipetoksia, piraattikauppoja ja muita laittomuuksia. Jos suuruusluokkaa mitataan palveluntarjoajan tunaroinnilla, on siinäkin suhteessa Huuto.netillä vahva johtajuus: Palveluun tehdyt päivitykset ovat lähes poikkeuksetta epäonnistuneet ja rampauttaneet palvelun toimimattomaksi. Aiemmat toiminnot, joilla käyttäjä pystyi tutkimaan kauppakumppaninsa luotettavuutta, hävitettiin näkyvistä kokonaan, mm. järjestysnumero, joka usein paljasti sen, tehtailtiinko käyttäjätunnuksia urakalla. Aivan perustoiminto turvallisuudessa, kuten palveluun rekisteröitymispäivämäärä ei myöskään näy käyttäjille. Tunnistautumisesta turvallisuuden yhteydessä nyt ei viitsi edes puhua… Luetaan näitä postauksia, kyllä se niistä selviää.

Ja nykytilanne:

idariHuuto.net on täyttänyt 10 vuotta ja uskollisille pikku herkkusienilleen, joita myös käyttäjiksi kutsutaan, tarjosi palveluntarjoaja tunnistautumisen alennettuun hintaan. Tunnistautumisen, joka ei erota käyttäjää Aku Ankasta, eikä varmasti lisää millään tavoin luotettavuutta tai turvallisuutta kaupanteon suhteen. Mutta mukavaa, että palveluntarjoaja ottaa yhteiskunnan vähäosaiset, kuten persaukiset nettipetoksien tehtailijat huomioon, että heilläkin on varaa hommata peukalonkuva niiden kymmenien tunnustensa perään, jotta hilpeät herkkusienet voivat yhä jatkaa huijatuksi tulemistaan luotettavasti ja turvallisesti.

Muutamaa ulkoasuun tehtyä kikkarointia lukuunottamatta ja aikusviihteen erottamista omaksi osastokseen, ei palveluun yhä edelleenkään ole tehty mitään konkreettisia turvallisuutta lisääviä toimintoja kymmenessä vuodessa. Palvelun sujuvaan käyttämiseen tarvitaan yhä edelleen yhden yksittäisen käyttäjän tekemää omaa selainta, mutta sekään ei tee palvelua turvallisemmaksi, ehkä jopa päinvastoin. Huuto.net-selain, joka on kuitenkin toiminnoiltaan huomattavan paljon palveluntarjoajan omaa tarjontaa monipuolisempi, toimii vain Internet Explorerin yhteydessä, sitä ei voi käyttää Firefoxin tai Operan, tai minkään muun internetselaimen kanssa.

Huuto.net ja identiteettivarkaudet

foilundiesMuutama hilpeistä herkkusienistä on päättänyt olla huolissaan internetissä tapahtuvista identiteettivarkauksista… On hienoa olla valveutunut, mutta pieni realiteettitarkistus olisi paikallaan. Jos foliota haluaa käyttää, se on syytä asentaa oikeaan päähän… Nykyisellään, kun Huuto.nettiin voi rekisteröityä yhdellä nimellä, tunnistautua toisella ja vaihtaa sen jälkeen nimensä vielä kolmanneksi ja neljänneksi, on käsittämätöntä, että hyökkäys palvelun turvattomuuden takia kohdistuu siihen tahoon, joka nämä heikkoudet julkituo, eikä siihen joka niitä ylläpitää…

Oma ryhmänsä on ne kaupankävijät, jotka tekevät kauppaa vain saadakseen toisen yhteystiedot ja parhaimmillaan (pahimmillaan) tunkevat puoliväkisin (väkisin) noutokaupoille nähdäkseen kauppakumppaninsa. Näitä ei voi mitenkään huuto.netissä estää, eikä palveluntarjoajakaan ole halukas tarjoamaan mitään sulkutapaa ei-toivotulle kauppakumppanille. Kun eihän palveluntarjoaja pyri estämään niitäkään, jotka tunnuksia ja nettipetoksia tehtailevat.

Sitä saa, mitä tilaa

Huuto.net palveluntarjoajalla ei ole mitään intressejä muuttaa käytäntöjä palvelussaan, koska käyttäjät  itse hyväksyvät palvelun surkean tason käyttämällä palvelua. Palvelua käyttämällä tulee myös hyväksyneeksi ja siunanneeksi palveluntarjoajan lepsun linjan palvelussa tapahtuvia väärinkäytöksiä, epärehellisyyksiä ja suoranaisia laittomuuksia kohtaan.

Ja sehän kertookin palvelun käyttäjien tasosta ja heidän rehellisyydestään myös:

fail21

Popularity: 23% [?]

Blogger PostDeliciousFriendFeedFacebookGoogle BookmarksGoogle ReaderHotmailLinkedInNetlogMySpaceStumbleUponTwitterWordPressDiggMyLinkVaultGoogle GmailYahoo MailRead It LaterShare
15.03.2009

“Kaikki tuntee apinan, mutta apina ei tunne ketään.”apa1

Median nimimuisti on valikoivaa. Silloin kun on kyseessä sissimarkkinointitapahtuma, joka käytännössä on tarkoittanut tissimarkkinointitapahtumaa, on muistettu mainita jokaisessa artikkelissa nettihuutokauppapalvelu aivan nimeltä. Mutta kun aletaan listata nettipetoksia tai -huijauksia, muuttuu ääni kellossa ja silloin puhutaan yleisesti vain nettihuutokaupasta tai -kirpputorista.

Suomen vanhin ja tunnetuin nettihuutokauppa, Huuto.net, muistaa ilmoille tyrkyttämissään lehdistötiedotteissa mainita vahimmuudestaan ja suosituimmuudestaan, eikä mainitsematta jää sekään, että sitä ollaan Suomen tunnetuin brändi, mutta poikkeuksetta se jää mainitsematta, että KePön rinnalla sitä ollaan myös tunnetuin ja vanhin poliisin työllistäjä nettipetosten suhteen.

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että missään muussa nettihuutokaupassa tai -kirpputorilla ihmisten huijaaminen olisi täysin olematonta, mutta näistä kaikista nettihuutokaupoista vain huuto.net kunnostautuu sillä, että lupaa valheellisesti palvelun käytön muuttuvan turvallisemmaksi tunnistautumisella ja vieläpä tarjoavan tätä “palvelua” maksullisena.

fooledya1Ja ihmiset maksavat ja luottavat. Tunnistautumismaksu ei ole suuri ja sen voi huomata siitäkin, että nettipetoksia tehtailevat maksavat sen jokaiselle avaamalleen tunnukselle ilomielin, tuottohan on moninkertainen sijoitettuun maksuun nähden. Ja matkapuhelintunnistautumisella maksun aika tulee vasta jälkikäteen, joten tuottoisia nettipetoksia ehtii tehtailla hyvät määrät ennen laskun lankeamista. Sitä paitsi puhelimen ei edes tarvitse olla oma, kun tunnistautuminen onnistuu…

Eri mediat ovat laiskanlaisesti kiinnittäneet huomiota asiaan ja silloinkin kun huomio asiaan kiinnitetään, jätetään ne oleellisimmat kysymykset esittämättä:

Median edustajat vaikuttavat kiinnostuvan asiasta vasta silloin, jos ovat itse joutuneet kohtaamaan Huuto.netiä kiusaavia lieveilmiöitä, kuten piraattikauppaa, hupihuutelua kauppojen häiritsemiseksi, hintojen vedättelyä myyjän useilla tuplatunnuksilla tai huijauksia.

Varsin vähällä vaivalla netistä löytyy useita blogeja, foorumeita sekä uutislinkkejä siitä, kuinka tehty kaupankäynti on vienyt rahat tuomatta mitään vastineeksi, mutta vain Ylen Poliisi-TV rohkeni mainita paikan nimeltä. Huuto.netin omalta keskustelupalstalta kaikki kritiikki ja valitukset palvelua kohtaan häviää yhtä nopeasti kuin pieru pyörremyrskyyn, vaikka oleellisempaa olisi huolehtia palvelun turvallisuudesta, eikä näperrellä keskustelupalstan kimpussa. Kun sitä resurssipulaakin on…

Pari esimerkkiä:

2007:

2008:

2009:

Parissa blogissa, tämän lisäksi, on kiinnitetty huomiota huijauksiin: Huutoa, huuto.net-huijausta, Petos se on pienikin petos….

Veikeitä pikku penteleitä ne apinat…

Kannattaa laittaa merkille, että tammikuussa Rebekka Härkösen tekemässä jutussa tuotepäällkö tuumiskeli näin:

Huuto.netin tuotepäällikkö Toni Ruuska kertoo, että palvelussa vierailee viikottain jo puoli miljoonaa kävijää. Sikäli esimerkiksi Huuto.netin asiakaspalveluun viikottain tulevien 15-30 huijausilmoituksen määrä ei vaikuta hurjalta.

Ja pian sen jälkeen helmikuisessa Poliisi-TV:ssä näin:

Meillä on puoli miljoonaa eri viikkokävijää ja kohteita on tälläkin hetkellä myynnissä reilut 700 000. Ilmoituksia huijauksista tulee toistakymmentä viikossa, joten se on suhteellisen vähän. Olemme silti huolissamme tilanteesta ja ehdottomasti haluaisimme, että siellä olisi nolla huijausta, sanoo Huuto.netin tuotepäällikkö Toni Ruuska.

ahkeroivaapinaHehe, käyttäjä-, kohde  ja kävijämäärä senkuin suurenee, huijausten määrä pienenee… Aiiiiiivan. Näinhän se tietenkin menee. Ja kiirettä onkin piisannut palvelun parantamisessa ja ilmoille tuomisessa, jopa niin paljon, että Suomen tunnetetuin brändi lohkesi. Ja ei voi kuin hymyillä äänekkäästi, kun katsoo, mitä tuotepäällikkö tuumi tunnettuudestaan:

Saavutus on huikea, mutta ei mikään yllätys. Palvelun tunnettuuden eteen on tehty paljon nöyrää työtä, sanoo Huuto.netin tuotepäällikkö Toni Ruuska.Ruuskan mukaan verkkokaupan tunnettuus on kasvanut toimivan palvelun ja puskaradion avulla.

Tunnetuin brändi-nimike ei ollut tuotepäällikölle yllätys, mutta sen sijaan tämä oli: Valtaosa Suomessa myytävistä pornoelokuvista laittomia

Karjalaisen mukaan elokuvatarkastamo on ilmiannon perusteella löytänyt Huuto.netistä myös rikoslain vastaiseksi arvioituja elokuvia. Niistä on tehty ilmoitus poliisille.

“Yllättävä tieto, emme ole olleet tämmöisestä tietoisia. Voimme ryhtyä toimiin, jos saamme tarkempaa tietoa, kuka elokuvia tarjoaa myyntiin”, sanoo Huuto.netin tuotepäällikkö Toni Ruuska.

Hän toivoo, että elokuvatarkastamo auttaa jäljittämään laittomien elokuvien myyjiä. Sen jälkeen Huuto.net voi Ruuskan mukaan poistaa heidän ilmoituksensa.

informerNo näin siellä taas hääräillään… Paikan ylläpito ei ilmeisesti osaa käyttää omaa hakukonettaan (eikä se useinkaan edes toimi) ja nyt toivotaan muiden auttavan (=käytännössä hoitavan valvonnan ja ilmoittamisen) laittomista tai asiattomista kohteista. Ja sitten he voivat poistaa vain kohteet, mutta ei lain rikkojaa palvelusta?!

Mahtaakohan elokuvatarkastamo yhtä mielellään osallistua palveluntarjoajalle kuuluvaan työhön pelkästään julkisilla kiitoksilla parissa pintapuolisessa artikkelissa..? Tai ottavan maksupuhelimeen soittelusta kuluja kontolleen ilmoittaakseen asiasta, josta palveluntarjoajan pitäisi olla perillä jo ennestään..? Mielestäni Poliisi-TV kiteytti asian hyvin:

Voidaankin kysyä mikä on nettihuutokaupan vastuu kaupan turvallisuudesta.

Mutta kuka kysyy, niin että vastaukseksi tulee muutakin kuin kiertelyä, muunneltua totuutta tai vähättelyä?

Popularity: 17% [?]

Blogger PostDeliciousFriendFeedFacebookGoogle BookmarksGoogle ReaderHotmailLinkedInNetlogMySpaceStumbleUponTwitterWordPressDiggMyLinkVaultGoogle GmailYahoo MailRead It LaterShare

Seuraava sivu »