30.10.2010

Varsin monet ansioituneet blogistit ovat lyöneet lusikkansa homoilta-ilveilyn jälkeiseen soppaan, josta varsinkin tähteet muuttuivat katkeraksi kalkiksi Päivi Räsäselle. Tervo höyhensi erityisen ansiokkaasti aiheessa. Antakaas määkin huudan, vaikken (just nyt) ole kännissä, eikä tässä ole erityisen kiihkeetä suhdetta Räsäskään ja sen edustamaan klubiin kuin homoseksuaaleihinkaan. Sen sijaan epäoikeudenmukaisuus ja tyhmyys ne jaksavat vituttaa, vaikka tietääkin sen turhaksi energianhaaskaukseksi.

Miehet, naiset, homoseksuaalit,uskovaiset ja naimajaiset

Vittu, että pitää tehdä yksinkertaisista asioista vaikeita. Jos kerran hihhuleille on tärkeää, että sanaa avioliitto saa käyttää vain yhden miehen ja yhden naisen muodostamasta yksiköstä, jonka juridiset kupongit täytetään kirkossa ja jolle pappi taikasanansa lausahtelee, olkoon niin. Ja ne kaikki loput, jotka eivät tarvitse jumalia tai seurakunnan ryhmähalia tehdäkseen päätöksen yhteiselostaan ja niiden juridisten velvoitteiden täyttämisestä, jotka siihen liittyvät, olkoot sitten rekisteröidyissä parisuhteissa, suuntauksistaan ja sukupuolestaan riippumatta.

Arkikielessä kuitenkin puhutaan yksinkertaisesti “naimisissa olemisesta” ja tätä asiaa tuskin pystyvät muuttamaan sen enempää hihhulit kuin homoseksuaalitkaan, vaan sillä kuitataan kaikki juridiset liitot sen enempiä selvittelemättä, ollaanko sitä naimisissa miehen, naisen tahi ilmatäytteisen lampaan kanssa. Olen kerran nähnyt ohjelman, jossa kaheli piti Eiffel-tornia puolisonaan… niin että pientä se nyt vielä on, jos Arska tahtoo ihan virallisesti naida Reiskan ja että hommaan tarvitaan pappia.

Molemmat parisuhde-versiot tulee tietenkin olla yhdenvertaisia maallisen lain edessä, toisesta vaan puuttuu kirkon osallisuus (ja laskutus). Avioerotilastot pysynevät ennallaan molemmissa versioissa, että sikäli yks vitun hailee, miten se vihkiminen suoritetaan.

Raamattu on kuin…

avonainen suklaarasia, koskaan ei tiedä, kuka sieltä ehtii kynsiä lempikonvehtinsa ja onko ne kynnet edes puhtaat. Yleensä eivät ole.

Mutta raamatulla vedetään kaikkia ihmisiä korville, mennen tullen ja palatessa, siitäkin huolimatta, että suuri osa ihmisistä eivät tarvitse pari tuhatta vuotta vanhaa kirjaa osatakseen elää ihmisiksi. Kirjaa, joka on vaillinainen ja moneen kertaan käännetty eri kielistä ja Suomessakin on oikein tehty “päivitetty versio” nykykielelle.

On edelleen kummallista, kuinka Jumalan lapsina itseään pitävät jaksavat aina vain mellastaa toisten makuuhuoneissa ja housuissa. Missä kohdassa raamattua sanotaan, että vahtaapa, kuule Jeesuksen seuraaja, kanssaeläjän seksuaalista suuntausta ja seksuaalielämää?

Ja se Päivitetty versio…

Jossain vaiheessa tuli ajatukseen, että onko tämä kaikki, kirkosta eroamisen buumi ja muu paskanheitto kohtuullista työntää Räsäskälle ja pitää häntä yksin vastuullisena. Hän nyt kuitenkin on perheellinen ihminen, lasten ei varmasti ole mukavaa olla tällä hetkellä Räsäsen akan tekeleitä, siksi paljon on ollut julkisuudessa luettavissa äiteen ääneen lausumia sammakoita. Otan osaa.

Vaan eipä ole tajunnut nainen vaieta seurakunnassa, lisää pukkaa. Kun homoseksuaalit on niputettu, niin vuorossa ovat pakolaiset… Melko vittumainen tuntuu olevan tuo Räsäskän Iso Herra, ei paljoa armoa muille ihmisille osoita, mikäli Räsäsen eukon tulkintoja on uskominen. Ja itse hän ainakin uskoo, eikä kaihda pienen sodan pystyttämistäkään: Kristilliset valmiita taistoon! Miksi hihhulit sitten ovat näin sotaisalla tuulella? Joku käski tai siinä kirjassa luki niin?

Elä tässä nyt sitten kristillisesti…

Ja pakkohan se on, kun ei muita vaihtoehtoja anneta, onpa oma vakaumus sitten mikä tahansa. Tämä maa makaa kristillisten arvojen alla ja kirkko heiluttaa tahtipuikkoa myös maallisten lakien sääntelyssä. Sunnuntai on pyhäpäivä. Piste. Pääsiäinen, joulu ja muut kirkolliset pyhät pysäyttävät käytännössä tämän maan, julkista liikennettä myöden. Näitä kristillisiä jäänteitä pidetään yleissivistyksellisinä kulttuuriperintöinä, ainoina oikeina sellaisina, riippumatta ihmisten omasta vapaasta tahdosta. Arkielämässä sen vaikutus on vain pelkkä kiusallinen haitta niille, jotka eivät tahdo hypätä kristillisten kalenterin mukaan.

Ne, jotka vetivät herneitä sensitiiviseen haistimeensa homoillan seurauksena ja erosivat kirkosta, pidetään nyt yleissivistykseltään nollina (no, ainakin yksi heppu pitää): Kristityt maallisella tuomiolla. Pieni yleissivistyksellinen kämmähdys on kyseisellä kirjoittajalla lipsahtanut tekstiin: Siitä huolimatta karvani nousevat pystyyn, kun kiihkomieliset massat käyvät absoluuttisella oikeutuksella pienen vähemmistön – tässä tapauksessa uskovaisten – kimppuun. Pieni vähemmistö..? Lähes 80% suomalaisista on pieni vähemmistö..? Perkele, joku laskee nyt väärin.

Jos kaikille tarkoitettua yleissivistystä on tarkoitus hakea,  olisi syytä pitää kirkko erillisenä kerhonaan, johon liittyvät ne, jotka pystyvät uskomaan neitseelliseen sikiämiseen ja muihin mielenkiintoisiin luonnonvastaisuuksiin.

Minä en usko.

Kenen pussista lypsät?

Kun jokainen yksilö joutuu arvioimaan taloudelliset realiteettinsa ja elämään niiden mukaan, on mielenkiintoista, että kaikkien yhteisöjen ei tarvitse näin toimia. Kuten esimerkiksi evankelis-luterilaisen kirkon, joka lypsää myös uskonnottomilta melko messevät massit: Vuonna 2008 kirkolle maksettiin 852 MEUR kirkollisveroa ja 122 MEUR yhteisöveron osuutta, mikä tekee yhteensä 974 MEUR. Kirkon osuus yhteisöveron tuotosta oli 1,75%

Että kyllä kirkolle kuitenkin kelpaa ihan maallinen hyvä, vaikka kaikki maallisen hyvän maksajat eivät kelpaakaan tai ole sitten kuitenkaan tasavertaisia sen kuuluisan jumalan edessä.

On se saatana.

Popularity: 35% [?]

Blogger PostDeliciousFriendFeedFacebookGoogle BookmarksGoogle ReaderHotmailLinkedInNetlogMySpaceStumbleUponTwitterWordPressDiggMyLinkVaultGoogle GmailYahoo MailRead It LaterShare
08.09.2010

… ja on muutenkin epämukava olo. Harvoin sitä  konkreettisen elämän ulkopuolelta käy mikään repimään ikenestä avautumisen aiheeksi asti, mutta täyttyi se vihdoin minunkin kuppini. Ja meni nurin.

Kiitti vitusti, Hanna!

Tähän asti on tuo suolentoiminta hoitunut ihan omia aikojaan, ilman sen kummempia sirkusteluja sen aiheen ympärillä, mutta muutaman viikon törmättyäni tihentyneisiin mainoskatkoihin ja nähtyäni kuinka ravitsemusterapeutti Hanna Partanen sulkee silmänsä kuin viisas pöllö ja loihe lausumaan, on alkanut vihdoin meikäläisenkin poskiin happamat liemet nousta:

Joo, kaiken A ja O on riittävä uni, liikunta ja se, mitä syöt.

Mitäh?! Näinkö tosiaan on, tämähän on suoranainen UUTISPOMMI! Miksi tästä ei olla puhuttu aiemmin?!

Kökköinen dialogi aiheen litkuinen jogurtti ympärillä jatkuu yhtä viisaissa ja uraauurtavissa merkeissä. Vaihtelun vuoksi välillä kaksi vähemmän ravitsemusterapeutillista naista käy eri tuomerkistä dialogia siitä, kuinka heitä pierettää ja turvottaa, eikä paskakaan oikein tule ajallaan, mutta oikein pehmeän makuista jogurttia nautittuaan kaksi viikkoa kakka lentää kuin muuttolintuparvi ja olo oikein raikas sekä tyttömäinen. Minäpä kerron uutispommin myös, vaikka just ravitsemustieteen gradu puuttuu: Kahden viikon sisällä kakka tulee keneltä vaan, vaikka heinäruokavaliolla, jos ei tule, niin sitten on kiire lääkäriin, eikä lähikaupan maitotiskille!

Voi perkele.

Vastus-tus-tus-tus-kyky

On vaikeaa päättää, kuka tässä on tyhmin: Mainoksen tehnyt, siinä esiintyvät vai ne kuluttajat, joihin tämä puree. Pahoin pelkään, että kaikilla edellä mainituista on jotain pientä uupeloa ajatteluosastolla. Pahimpana pidän Hanna Partasen rötöstä, mutta pienellä taustaselvityksellä kävi ilmi, että Hanna on poliittisesti aktiivi, mitäpä silloin siitä, jos myy persoonansa ja häpäisee ammattikuntansa, ravitsemusterapeutit, alentumalla puhuvaksi pääksi sokeroidun liemimuotoisen maitotuotteen mannekiiniksi.

Ravitsemusterapeutin pitäisi myös pysyä lestissään ja jättää tautien torjunta ammattilaisille. Maallikkokin tietää, että väittämät nestemäisen maitovalmisteen ympärillä on pelkkää mielikuvamuokkausta, mitään oikeasti uutta ei ole keksitty ja käsienpesu on yhä taudintorjunnassa jogurttia oleellisempaa. Probiootti, joka on pelkästään hienompi nimi maitohappobakteerille ja mm. eräälle hiivatyypille, on markkinointimiesten keksintöä, koska sanat hiiva ja bakteeri antaa maallikolle mielikuvan siitä, että kyseessä on jotain sairautta aiheuttavaa tai ihmiselle haitallista.  Mutta molemmat ovat aivan samaa kamaa, jota ihmisen suolessa on ihan luonnostaan. Näitä probiootteja on myös ihan ilman mitään terveysmerkintää ja ilman teollista prosessointia lähes kaikissa hapanmaitotuotteissa ja varsinainen terveysruokapommi on usean suomalaisen ylenkatsoma hapankaali. Mitään bakteeritasapainoa ei tarvitse erikseen ylläpitää, se on siellä ja pysyy, jos muistaa “riittävästi nukkua, liikkua ja katsoa, mitä syö“.

Eli elää täysin normaalisti.

Popularity: 25% [?]

Blogger PostDeliciousFriendFeedFacebookGoogle BookmarksGoogle ReaderHotmailLinkedInNetlogMySpaceStumbleUponTwitterWordPressDiggMyLinkVaultGoogle GmailYahoo MailRead It LaterShare
12.07.2010

Näin vastasi maalaispoika suihketta kainalossaan, kun kysyttiin, mitä hän tuli etsimään stadista Pride-kulkueen aikaan.

Poikien kesken

Mitä ne sellaiset pojat ovat, jotka matkustavat pitkien matkojen takaa tapaamaan toisiaan, pukeutuvat samalla tavoin, jakavat samanlaisen arvomaailman, osallistuvat samaan tapahtumaan ja ovat kovin, kovin kiinnostuneita seksistä, varsinkin sen eri ilmenemismuodoista seksuaalisen orientaation saralla? Jopa niin paljon, että keskustelevat toistensa kanssa aiheesta seksuaalinen orientaatio ja sen ilmaiseminen sekä näkevät ihan vaivaa suunnittelemalla etukäteen oman osallisuutensa tapahtumaan, jonka keskeinen sisältö on juhlia iloisesti oman seksuaalisen orientaationsa löytäneitä ihmisiä, jotka ovat siitä ylpeästi onnellisia?

Äkkipikainen voisi tehdä päätelmän, että homojahan ne sellaiset pojat ovat. Mutta ei, kaikki Helsingin Pride-kulkueeseen osallistuneet eivät olleet homoseksuaaleja, vaan osa oli perheineen mukana oikeasti iloiseksi tarkoitetussa tapahtumassa, ehkä osoittamassa tukeaan, osa ehkä ihan muuten vaan. Kun ei ne homoseksuaalit ole enää nykyään mitään kummallisuuksia, tavallisia miehiä ja naisia, jotka rakastavat ja rakastelevat omaa sukupuoltaan.

Sitten oli se pienen pieni vähemmistö, joka myös halusi osallistua Pride-kulkueeseen ns. pimeästi, eli he eivät uskaltaneet osallistua itse kulkueeseen, vaan halusivat pysyä tuntemattomina (homokielellä sanotaan: pysyä kaapissa) ja hakivat huomiota homoseksuaaleilta negatiivisella tavalla. Ja saivatkin sitä, palstamillimetri tolkulla. Niin voimakas tunnelataus, mikä ilmiintyy moisena vihanilmaisuna, täytyy sisältyä jotain perin juurin ahdistavaa ja omakohtaista. Sellaiset ihmiset, jotka ovat varmoja omasta seksuaalisuudestaan, joiden seksuaaliterveys on kunnossa ja joilla on oma seksielämä, eivät tavallisesti kiinnostu muiden seksielämästä niin paljoa, että se alkaisi teettää asioita. Jatkuvaa humppaamista homojen ympärillä tekevät vain homoista kiinnostuneet…

Harva myöskään onnistuu hylkäämään tieteen niin tyystin  ja heittäytymään Herran haltuun niin perusteellisesti, että puhuu suuria läpiä päähänsä. Kansanedustaja, koulutukseltaan lääkäri, Päivi Räsänen on tässä onnistunut aivan loistavasti. Vaikka homoseksuaalisuus on sairausluokituksista poistettu jo hyvän aikaa sitten, niin lääkäri-Räsänen tietää että homoseksuaalisuuden voi “parantaa”.  Hyvänä kaverina säestää myös Asmo Maanselkä ja lukuisa joukko muita hihhuleita, jotka ovat enemmän tai vähemmän pysyvästi aivan yhtä sumussa…
Päivi “tietää” myös:

Miehen ja naisen muodostamalla avioliitolla tulee yhteiskunnassa olla erityisasema, sillä se merkitsee mahdollisuutta yhteiskunnan jatkuvuuteen. ”Sateenkaariperheet” eivät ole syrjäyttäneet luonnonlakeja: lapsen syntymiseen tarvitaan edelleen aina naista ja miestä.

On tää nyt vittu, että tämäkin asia pitää tulla Malmilta asti opettamaan lääkäriksi opiskelleelle ihmiselle: Lapsen syntymään tarvitaan vain OSIA miehestä ja naisesta, eikä näiden osien tarvitse edes olla siitä miehestä, joka tulee olemaan lapsen elämässä isänä, eikä siitä naisesta, joka sen tuotoksen pusertaa ulos itsestään! Se, että alapään suvunjatkamiselimet toimivat miehellä ja naisella ja että he tekevät näistä aineksistaan uuden ihmisen, ei suinkaan takaa sitä, että he olisivat vanhempina mitään muuta kuin surkeita ihmisraunioita jotka saavat aikaan kupolistaan kipeitä räkänokkia. Ja että luonnon lait… No joo, onhan näitä avioliiton “pyhään satamaan purjehtineita” ihan viidakon lain mukaisesti pieksänyt vaimojaan ja lapsiaan, tappanutkin. Niin että sikäli olen samaa mieltä Päivin ja Asmon kanssa, erityisasemaa ne tuollaiset tarvitsee, ihan omassa pikku sellissään.

Luonnon omien lakien mukaan saattaa joskus leijonauros syödä koko pentueen ja monet eläimet hylkäävät syntymävialliset jälkeläisensä, ihminen sentäs laiminlyö ja hylkää terveitäkin… Että semmosia, ne luonnon lait.

Se on kummallinen ilmiö, tuo kun ihminen “antaa elämänsä Jumalalle ja elää kristillisten arvojen mukaisesti”, niin jo kohta ollaan toisten pöksyissä ronkkimassa, ettei siellä vaan ole mitään provokatiivista hommaa meneillään… Ja kun ronkittu ei siitä tykkää, niin kohta onkin sota pystyssä ja pojat kokoontuvat maalta asti kaupunkiin savupommeineen etsimään “ommoo hommoo”.

Popularity: 25% [?]

Blogger PostDeliciousFriendFeedFacebookGoogle BookmarksGoogle ReaderHotmailLinkedInNetlogMySpaceStumbleUponTwitterWordPressDiggMyLinkVaultGoogle GmailYahoo MailRead It LaterShare
09.06.2010

Tirkistely

by Lady

Varsinainen voyeurismi on luonteeltaan seksuaalista ja onnellisin tilanne lienee se, että voyeuristi tapaa ekshibitionismiin suuntautuneen kumppanin. Win-win-tilanne.

Iltapäivälehdet ja muu “keltainen lehdistö” ovat pitäneet huolta siitä, että meissä jokaisessa asuu nykyään pieni tirkistelijä. Eikä valinnanvaraa enää edes ole, tirkistely on jo pakkopullaa, halusipa tai ei. Pelkkä poistuminen oman kodin rauhasta tekee ihmisestä tirkistelijän, aina ei edes tarvitse poistua kotoaan, riittää jos käyttää internetin ihmeellistä maailmaa. Nykyään et voi asioida päivittäistavarakaupassa saamatta tietoosi jonkun yksittäisen ihmisen henkilökohtaisesta elämästä tietoja, riippumatta siitä, onko tämä ihminen antanut nämä yksityiskohtaiset tietonsa julkiseen levitykseen omasta tahdostaan ja ovatko kaikki julkaistut tiedot edes tosia. Et voi poistua liikkeestä ohittamatta maksupistettä (tai ei sitä ainakaan voi suositella) ja poikkeuksetta sen vieressä on lehtiteline, jossa yleensä iltapäivälehtien kelta-mustat lööpit kirkuvat ajankohtaista ja uusinta juorua. Jollet ole umpisokea, et voi välttää näitä “päivänpolttavia aiheita”.

Internetin ihmeellinen maailma on vienyt tirkistelyn täysin uusiin ulottuvuuksiin ja nykyisin tirkistelyntarvettaan voivat toteuttaa kaikki kenellekään taipumustaan paljastamatta ja vieläpä lähes ilmaiseksi, mutta yleensä harrastukseensa uponnut haluaa jakaa tirkistelylöytönsä muiden kanssa. Osa ei pidä pahana pientä maksuakaan siitä ilosta, että voi tirkistellä muita ja muiden tekemisiä.

Kuka tirkistelee ja kuka paljastelee?

Nettitirkistelijöillä ja -paljastelijoilla tuntuu olevan yhteistä se, että he hakevat massojen hyväksyntää, virtuaalilempeä ja nostetta ilmeisesti muuten merkityksettömältä tuntuvaan elämäänsä. Sekä tirkistelijät että paljastelijat myös luulevat, että harraste on mahdollista pitää hallinnassa. Valitettavan usein käy niin, että harraste saa pakkomielteisiä muotoja, eikä paljastelija tai tirkistelijä enää itsekään tajua harrastuksestaan tulleen päätoimen. Kolinaa PANUhuoneesta otti esiin kaksi naista, Johanna Tukiaisen ja Rakel Liekin, jotka molemmat ovat antautuneet tirkisteltäviksi: Julkkis, lööppijulkkis ja turha julkkis. Näiden naisten välillä on kuitenkin valtava ero, eikä pelkästään se, että toinen vain “antaa ymmärtää ja toinen on oikeasti ymmärtänyt antaa“. Enkä nyt tarkoita seksiä.

Toiselle lusikalla annettu…

Yhteistä näille naisille on, että molemmat ovat hakeneet elinkeinonsa saman alueen eri reunamilta, seksistä. Johannan ja Rakelin suurin ero on se, että vaikka Johanna antaa ymmärtää, niin hän ei ymmärrä antaa, koska mitään annettavaa ei ole ja Rakel taas on ymmärtänyt antaa, eikä silti vielä ole ammentanut lähdettään tyhjäksi, hänellä siis on yhä edelleen annettavaa. Johanna ei edelleenkään ymmärrä, että Halmeen poistuttua kuvioista, on hän ehdolla valtakunnan sirkussian roolin ja hän yhä vielä yrittää epätoivoisesti pikakelaten työntää julkisuuteen vähäpätöisimmätkin vaiheet elämästään. Panu arvelee, että Johanna on aivan aidosti oma itsensä, ehkä kiltti ja viatonkin, mutta ainakin varmasti höpsö ja säälittävä.  Ulkokuori täyteaineita ja sisus… vähäistä ja sekin vähä sekaista. Johannaa myös varmasti rakastetaan, ainakin hänen perheensä, sukulaisetkin, ja nykyään myös jumala.

… mutta kauha ammentaa toisaalla

Rakel on nuoresta iästään huolimatta tehnyt jo yhden oikean uran, ihan reilusti pornoteollisuuden parissa. Lihat ovat olleet levällään, näin päin ja noin päin, zoomattu on joka karvankasvun paikka. Missään vaiheessa Rakel ei ole puolustellut tekemisiään, vaikka selittämään on joutunut, useammin kuin kerran. Rakel ei kuitenkaan uranvaihdosta, pornonäyttelijästä kuvataiteilijaksi, ole suostunut häpeämään aiempaa ammattiaan: KULISSIEN TAKANA – Kuvataiteilija, journalisti ja entinen pornotähti Rakel Liekki. Ja mitään syytä ei olekaan hävetä, job well done! Todennäköisesti, mikäli Rakel jossain vaiheessa menestyy laajemminkin tai yrittää vakavoitua esimerkiksi politiikkaan, tämä pornotähti-ammatti tulee puremaan häntä nilkkaan. Toivottavasti Rakel pitää päänsä pystyssä yhä vielä silloinkin.

Johanna on sen sijaan jo ehtinyt hävetä musiikillista antiaan, surkeaa renkutusta nimeltä Lööppijulkkis. Syytä onkin.

Pata ja kattila…

ovat tässä tapauksessa täysin eri sarjaa, toinen on laadukas ja toinen monessa, itse aiheuttamassaan, sopassa karrelle kärähtänyt. Rakel on pitänyt laadukkaan linjansa, eikä hänen jäljiltään ole yleisesti luettavissa mediasta, edes Facebookista mitään, mikä nolaisi hänet tai veisi uskottavuuden koko ihmiseltä. Johannalta tämä ei ole oikein onnistunut, eikä sisar Julia ole yhtään sen kummoisempi. Molemmilla sisarilla vaikuttaa olevan tapana vuodattaa ensimmäinen (ja ainoa?) päähän osunut ajatuksentynkä Facebookiin. Näitä ajatuspieruja sitten keräillään ja linkitetään kuvapalveluihin naurettavaksi ja jos klikkaat linkkiä FB-kaverin seinällä, on sinustakin tullut pahainen tirkistelijä: http://pics.kuvaton.com/bshit/1_tuksu.jpg . Johanna ei ole myöskään oikein löytänyt linjaansa sen suhteen, onko hän kaino ja vieteltävissä vai pelkästään aggressiivinen tyrkky. Johannan FB-seinä on avoin, ainakin vielä tätä kirjoittaessa, ja siellä hänen …eeeh… managerinsa(?) kaipailee Jossua lukemaan sähköpostiaan. Kommentoin tälle ihmiselle, Tuija Järviselle, että hän muistuttaisi Johannaa, että kolmen promillen tuolla puolen ei ole paras aika avautua nettiin ja laitoin tuon kuvalinkin myös tiedoksi… ja toivottavasti myös opiksi. Jossu ei tykännyt.

Panu esitti epäilyn, että ihmiset ovat yksinkertaisesti vihaisia itselleen siitä, kun joutuvat häpeillen myöntämään olevansa kiinnostuneita Tukiaisesta, vaikka ei yhtään huvittaisi.
Vaikka Panu saattaa olla osittain oikeassa, niin olen tästä asiasta eri mieltä. Oikeasti, suurimmalle osalle ihmisistä sisarukset Tukiainen on täysin yhdentekeviä, elämä soljuu jouhevasti ja unet pysyvät makoisina joka yö, vaikka ei koskaan kuulisi kummastakaan koppelosta sanaakaan. Mutta niin syvää korpea tai syrjäistä paikkaa ei ole, etteikö jostain taas ilmaantuisi jompi kumpi kuplimaan vähäpätöisen ihmissuhde- tai muun sopan seurauksena.

Halvalla (panemalla) ei saa hyvää?

Jos tässä jollekin on edes ärtynyt, niin niille, jotka antavat Jossu-paralle toivoa siitä, että hän olisi oikeasti hyvä esiintyjä, glamour tai millään muullakaan tavalla edes kiinnostava. Hänen FB-seinälleen vuodattavat ihmiset ilmeisesti toivovat Tuksun tekevän jonkun reality checkkauksen koskien omia avujaan, mutta he vain palkitsevat rikkinäisen ja hukassa olevan ihmisen harhoja omasta tärkeydestään. Toivomukset Jossun kuolemasta ovat jo matalammalla kuin se rima, jonka Jossu itse alittaa.

Rakel sen sijaan on yhä kiinnostava, vaikka hän pitääkin vaatteet yllään, eikä edes hölskytä lihojaan musiikin tahdissa, kuten Jossu ja Julle. Rakelin pikkurillin kynnenpäässäkin on enemmän glamouria ja kiinnostavuutta kuin yhdessäkään Tukiaisessa.  Rakel ei tirkistele maailmaa pelkästää oman persereikänsä läpi, vaan oikeasti tajuaa ympärillään tapahtuvia asioita. Eikä uskottavuutta vähennä yhtään se, että Rakelilla, upeasta naisellisuudesta huolimatta on munaa ja Rakel tuntee munansa: http://www.irtimunmunista.fi/

Popularity: 15% [?]

Blogger PostDeliciousFriendFeedFacebookGoogle BookmarksGoogle ReaderHotmailLinkedInNetlogMySpaceStumbleUponTwitterWordPressDiggMyLinkVaultGoogle GmailYahoo MailRead It LaterShare
29.03.2010

Heti ei tule mieleen montaa ammattia, joissa sukupuolielimillä olisi ratkaisevan suuri merkitys. Ensimmäisenä ajatukseen putkahtaa seksityöläiset ja lähinnä jotkut hoitoalan ihmiset. Seksityöläisten kohdalla tämä on hyvin selvää, mutta hoitoalalla asia voi jo mutkistua. Osalle ihmisistä on tärkeää, että alapäätä hoidettavaksi vietäessä hoitajan genitaalit ovat ehdottomasti samaa laatua kuin omat ja toisille sitten pitää olla vastakkaista laatua. Suurimmalle osalle em. ammattiryhmien pakeille päätyviä kuitenkin kiinnostanee eniten omien genitaalien hyvinvointi.

Sitäpä ei kuitenkaan helposti arvaisi, että myös yläpäätä hoidettaessa ja muutoinkin aineettomien, jopa hengellisten asioiden, kanssa askarrellessa sukupuolielimien laatu voi nousta hyvin merkitykselliseksi. Näin se vaan kuitenkin menee, ainakin Imatralla. Taitaa olla melkoisen syrjäinen tuppukylä, etten sanois, syrjäytynyt. Jostain syystä nimenomaan omia kristillisiä arvojaan julkituovat ovat innokkaimpia miettimään sitä, minkälaiset genitaalit muilla on ja mihin he niitä käyttävät. Imatran seurakunnassa alkoi hysteerinen mielenosoitus, lähes 600 ihmistä erosi kirkosta, sen jälkeen kun kirkkoherra Ollista tuli Marja-Sisko.

Kyseiseen kerhoon, Imatran seurakuntaan, kuuluu n. 23 600 ihmistä ja tämä “joukkopako” käsitti n. 581 ajattelultaan ahtautunutta ihmistä. Minusta näiden ihmisten olisi pitänyt antaa rauhassa lähteä kirkon hellästä huomasta ilman minkäänlaista reagointia asiaan. Mitätön määrä mitättömiä ihmisiä. Eikä siinä vielä kaikki, joidenkin hysteerikkojen mielestä Marja-Liisan täysin henkilökohtaiseen elämään kuuluva ratkaisu oikeutti heitä käyttäytymään lain vastaisesti uhkailemalla jopa henkeä. Näin ne kristillisesti elävät toimii…

Kuinka pienet ympyrät täytyykään olla ihmisen elämässä, jonka suurimpia ongelmia on pohtia seurakunnan henkilökunnan sukupuolielimiä ja saa ihmisen tekemään typeryyksiä. Saatan olla väärässä, mutta olen kuvitellut kyseisten paikkojen olevan suuntautuneita aivan toisenlaiseen sanoman välittämiseen kuin “Päivän saarna- Nunnan nännit ja paavin pallit”. Mielettömintä tilanteessa on se, että edes työyhteisö ei tukenut Marja-Siskoa, vaan kierosti annettiin hyväksyntä syrjinnälle:

- En osaa sanoa sellaisia seurakunnan virkoja, joissa hän voisi toimia. En tiedä, olisiko sellaisia tehtäviä, joissa hän ei työskentelisi seurakuntalaisten välittömässä keskuudessa, piispa Voitto Huotari sanoo.

HALOO?! Voitto-boy, voisitko tuoda julki ihan päivänvaloon minkälaisia virkoja teillä siellä seurakunnassa oikein on, jos niiden hoitamiseen tarvitaan ihan tietynlaisia sukupuolielimiä..?! Toinen yhtä “laajakatseinen” piispa, Voiton seuraaja Seppo Häkkinen, antaa älynsä valon loistaa rahvaalle:

- Se (ero) on ymmärrettävä tilanteessa, jossa seurakunnassa ei tunneta riittävää luottamusta kirkkoherraa kohtaan.

Hmmm… Aika erikoisia mittareita pitää olla, joilla  saadaan mitattua täysin subjektiivisia asioita, kuten luottamus. Ja voisiko ajatella, että niillä, jotka eivät eronneet seurakunnasta Marja-Siskon muutoksen vuoksi, on luottamus ihan rikkumaton ja niistä joilla ei ole, on näin päästy eroon? Piispa Häkkinen valottaa hieman lisää:

- Seurakunnassa on keskusteltu pitkään luottamuspulasta ja johtajuuteen liittyvistä ongelmista jo ennen Marja-Sisko Aallon sukupuolenkorjausta tai kirkkoherran virkaan palaamista.

Että mitä?! Voisiko olla niin, että Marja-Siskolla ei olisikaan mitään tekemistä asian kanssa, vaan seurakunnassa on ollut jotakin mätää ihan muista syistä jo aiemmin? Ehkäpä nämä “päätöksissään horjuvat” kirkon johtohenkilöt eivät ole aiemminkaan vakuuttaneet juuri ketään? Joskus sokeakin kana löytää jyvän ja vaikka tämä jätkä vaikuttaa olevan bloginsa perusteella aika pysyvästi kahvilla, niin tässä on Riku kerrankin ollut oikein jyvälaarin äärellä: Ei Marja-Siskon vaan kirkon syytä.

Samaa mieltä, Rikuseni, samaa mieltä. Tässä nimenomaisessa asiassa, tarkennettakoon kuitenkin, ja varsinkin tästä:

…se (kirkko) tulee 10-20 vuoden perspektiivillä menettämään kaikki liberaalit jäsenensä, ja jäljelle jäävät vain hihhulit. Vähälukuisen psykootikkojoukon kirkollisveroilla ei kallista koneistoa pyöritetä.

Aivan! Pian ollaan tilanteessa, jossa alkaa väisäsiä sikiintyä, varmaankin ihan heterosti, mutta kuitenkin neitseellisesti, tietenkin, koska vastavihitty Luther-säätiön piispa taistelee homoutta vastaan. Antaisi jo periksi, poloinen, ei se homotkin ovat tavallisia ihmisiä, voivat kuulemma toimia vaikka piispana.

Marja-Sisko on kuitenkin oikea nainen ja tajuaa, että näistä  vässyköistä ei ole mihinkään ja he voivat vatkata asiaa Marja-Siskon ympärillä hamaan tappiin asti. Naista tähänkin asiaan tarvitaan tekemään ratkaisu ja Marja-Sisko sen tekee: Marja-Sisko Aalto eroaa virastaan ja kertoo, miltä se tuntuu: Lähdön tunnelmissa.

Aalto katsoo, ettei ole pystynyt rakentamaan riittävää luottamusta voidakseen hoitaa virkaansa menestyksellisesti.

I hear you, sister! En minäkään pystyisi luottamaan tuollaisiin velliperseisiin, joiden parissa olet tähän asti työtäsi joutunut tekemään. Onneksi voit nyt valita itsellesi sopivamman työympäristön ja -ilmapiirin.

“Uskovaisten tavara on yhteistä” on vanha hokema, jonka syntymisen alkuperää en tiedä ja merkityskin on ollut tähän päivään asti melko hämärän peitossa. Olen kuitenkin päässyt hieman hajulle siitä, mitä tällä mahdetaan tarkoittaa. Tuoksahdus on varsin kalaisa, etten sanoisi, jopa sillinen.

Popularity: 19% [?]

Blogger PostDeliciousFriendFeedFacebookGoogle BookmarksGoogle ReaderHotmailLinkedInNetlogMySpaceStumbleUponTwitterWordPressDiggMyLinkVaultGoogle GmailYahoo MailRead It LaterShare

Seuraava sivu »